Mutkikas rakkaus (Valmis)

6. Normaali? Tuskin

Even näkökulma:

Koulupäivä meni vilauksessa ja pian olin taas kävelemässä kohti kotia, tällä kertaa tosin katsoin monta kertaa sivuille ennen kuin ylitin tien.

Kuulin kun nimeni huudettiin, joten käännyin ympäri ja näin jonkun komistuksen juoksevan minua päin. Hän ei näyttänyt tutulta ja mietinkin, miten hemmetissä hän tiesi nimeni. Kun hän lähestyi minua ja näin hänet paremmin, huomasin, että hän käy selvästi salilla. Lihakset kuulsivat hänen paitansa alta, tukka oli aavistuksen sekaisin ja silmät olivat tumman ruskeat. Hän oli oikea tyttöjen unelma.
"Moi", hän sanoi hymyillen.
"Mooi, tunnenko mä sut?", kysyn epäröiden. Kyllä minä tuollaisen pakkauksen muistaisin.
"Et varmaankaan, Topias", hän sanoi ojentaen kätensä.
"Eveliina", sanoin ja ojensin käteni.
"Kävelläänkö samaa matkaa"
"Vaikka", mutta miksi, mietin.
"Mietit varmaan miksi tuppauduin seuraasi", totta tosiaan, mietin. "No olen juuri muuttanut tänne, ja olen tulossa teidän kouluunne. Kävin koululla tänään ja rehtori sanoi, että sinä voisit esitellä koulun minulle. Ja sitten näin, kun lähdit koululta ja ajattelin tulla juttelemaan jo tänään", hän sanoi nopeasti.
"Selvä, mikäs siinä. Mistä sinä muutit ja miksi juuri tänne?", tosi sujuvaa, kysyn heti tuollaisia. Se ei tosin häntä näytä haittaavan. "Muutimme tästä läheltä isän työn takia"
"Selvä", sanon lyhyesti. "Eikö sulla oo yhtään kylmä", sanon kun sisäistän hänen olevan vain t-paita päällä. "Täällähän on varmaan -10°"
"Minulla on hyvä verenkierto, eikä minulla ole kylmä", hän vain totesi.
"Silti, haluatko tulla kipeäksi?", sanoin ja laitan pipon paremmin päähän.
"En ole ikinä ollut kipeä", johon minä vastasin vain tuhahtamalla epäuskoisesti.

Pietarin näkökulma:

Olin pyöräilemässä kotiin, kunnes meinasin kaatua. Näin nimittäin Even ja Topiaksen kävelemässä samaa matkaa, ensi järkytyksen jälkeen kuitenkin tajusin, että Eve ei tuntunut pitävän Topiaksen seurasta. Eve näytti tympääntyneeltä koko jätkään, mutta hän oli silti niin kaunis, jopa kun hän nyrpisteli nenäänsä.

Ajatukseni keskeytettiin kuitenkin, kun puhelimeni alkoi yhtäkkiä soimaan taskussani. Soittaja oli tuntematon, ja meinasin jättää vastaamatta, mutta jokin sai minut painamaan vihreää luurin kuvaa.
"Moi', vastasin vieläkin tuijotellen Even selkää.
"Moi, meidän pitää tavata", ääni vastasi linjan toisessa päässä.
"Hetkinen, Anette?", vastasin enemmän kuin ihmeissäni.
"Niin, käykö tänään illalla?", hän kysyi huokaisten.
"Miksi?"
"Koska minulla on asiaa liittyen suhun, Eveen ja johonkin toiseen poikaan, en tiedä kuka se on"
"Ai et tiedä kenestä aiot puhua minulle?", naurahdin epäuskoisesti.
"No voidaanko tavata vai ei?", Aneten äänestä kuului selvästi kireyttä.
"Joo joo, koska ja missä", en edes tiennyt miksi halusin kuulla hänen asiansa, ehkä Even nimen mainitseminen sai minut suostumaan.
"Kahdeksalta, koulun edessä, tänään illalla"
"Selvä, mutta miksi silloin?"
"Koska silloin vanhempani lähtevät johonkin juhliin eivätkä ole kyttäämässä menojani"
"Okei, nähdään sitten", sen jälkeen suuntasin kotiin, varmistaen, että en törmäisi Eveen, edes sattumalta. Ehkä siksi, koska pelkäsin hänen olevan yhä Topiaksen seurassa.

19.53 puhelimeni näytöllä lukee isoin numeroin, eikä Anette ole vieläkään ilmestynyt paikalle. Itse tulin varmaan liian aikaisin, mutta en ollut jaksanut kököttää kotona ja oikeasti halusin lähteä, ennenkuin isä olisi tullut kotiin. 19.54, miksi aika kuluu niin hitaasti silloin kun haluaisi sen kulkevan nopeasti? Onneksi silloin näen hahmon juoksevan luokseni, kun se on vähän lähempänä, tunnistan henkilön Aneteksi, hyvän näköni ansiosta.

"Anteeksi kun kesti", hän sanoi hengästyneenä.
"Ei se mitään. Niin, mitä asiaa sinulla oli?"
"No, mä en tiiä kuinka mä tän sanoisin", hän sanoo hyvin kiusaantuneena.
"Niin?", en tiedä mihin tämä keskustelu on menossa.
"Okei, no, siis, onko meidän kouluun tulos ketään uutta oppilasta maanantaina?"
"Mistä minä sen tietäisin?", kysyn turhautuneena.
"Sun pitäis tietää"
"Kuinka niin?"
"No jos mä sanon sen nätisti, niin sä et oo normaali"
"Ööö.. Mitä?", kysyn sillä oletan kuulleeni väärin. "Mä oon täysin normaali"
"Normaali? Tuskin", hän tuhahtaa.
"No jos en ole normaali, niin mikä sitten?", kysyn huvittuneena, sillä haluan nähdä mitä hän tarkoittaa.
"Sä oot ihmissusi ja se tyyppi, joka on tulossa uutena meidän kouluun on myös ihmissusi", hän sanoo vakavasti.
Sydämmeni jättää lyönnin välistä, mutta kysyn kylmästi "Minä ihmissusi?", ja naurahdan teennäisesti, sillä haluan varmistua ettei hän sanonut sitä vitsillä.
"Pietari hei, älä viitsi"
"Ai, oletko sinä sitten joku noita vai?", kysyn vitsillä, mutta Anette ei tuntunut ottavan sitä vitsillä. Silloin silmäni pyöristyivät lautasen kokoisiksi ja aloin nauramaan.
"Lopeta", hän puhisi, mutta minä vain jatkoin. Lopetin kuitenkin, kun päätäni alkoi kivistää niin paljon, että tipahdin polvilleni. Kuulin jostain muminaa ja nostin katseeni ylös ja Anettehan se oli. "Lopeta", pyysin. Kun hän lopetti, nousin vaivallollisesti ylös.
"No uskotko?", hän kysyi nostaen toista kulmaansa.
"No, joo", sanon pitäen päästäni kiinni.
"Ja olen oikeassa sinun suhteesi?", hän enemmän totesi kuin kysyi, mutta vastasin silti "Joo"
Voitonriemu paistoi hänen naamaltaan, mutta sitten hän vakavoitui, "Tiedätkö ketään uutta ihmissutta, joka on tullut hiljattain tänne?"
Mietin hetken, mutta sitten minulla välähti, "Topias", pelkkä nimen sanominen sai kuvotuksen nousemaan kurkkuun.
"Topias", hän maisteli sanaa suussaan.
"Ooksä nähny sitä?", hän jatkoi.
"Joo"
"Missä?"
"No se käveli Even kans samaa matkaa, kun ne lähti koululta", sanoin puhisten.
"Voi ei", hän sanoi ja alkoi näprätä puhelintaan.
"Mitä nyt?", kysyn, mutta hän vain nostaa sormensa huulille ja vei puhelimen korvalle.
Kun katson häntä kysyvästi, hän vain muodostaa huulillaan sanan 'Eve'.
"Moi", kuulen Even äänen.
"Moi", Anette sanoo ja huomaan kuinka hän helpottuu silminnähden.
"Oliko sinulla asiaa?"
"Ajattelin vain, että kuka se komistus oli, jonka kanssa kävelit samaa matkaa?", meinaan sanoa siihen jotain erittäin nasevaa, mutta saan Anetelta julman mulkaisun. Ihan kuin hän olisi tiennyt, että olisin aikonut sanoa jotain.
"Mistä sinä tiedät, että kävelin jonkun kanssa samaa matkaa?", Eve kysyy.
"Satuin vain näkemään teidät kun menin äidin kanssa kauppaan", hän on hyvä valehtelija totean mielessäni, mutta en sitä ääneen sano.
"No se oli joku ihmeen Topias, aika hyypiö koko äijä. Se vaan tunkeutu mun seuraan ja sano, että se alkaa maanantaina tuos meidän koulus. Rehtori oli kuulemma sanonut, että voisin esitellä paikkoja. Se on erittäin ärsyttävä", siinä vaiheessa hymy nousee huulilleni, mutta katoaa yhtä nopeaa kun oli tullutkin, sillä "Toisaalta hän oli myös komea", Anette vain nauraa, mutta nähtyään ilmeeni lopettaa.
"Ei kuitenkaan vedä vertoja Pietarille vai?", hän kysyy tietäväisellä äänensävyllä.
Olisin voinut lyödä vetoa, että Eve punastui "Ei tietenkään, sillä hänessä vain on sitä jotain, mikä Topiaksesta puuttuu"
"No mikä siitä puuttuu?", hän kysyy, ja katsoo minua hymy huulillaan ja punastun pakostakin.
"Topias on selvästi ylimielinen paska, kun taas Pietari on ystävällinen ja no, kyllähän sä tiedät. En mä tosin tuu sitä ikinä saamaan", viimeisen lauseen jälkeen tunnen piston sydämmessäni.
Anette vain katsoo minua ja puhuu jälleen "Älä ole niin varma, elämä yllättää", hän sanoo ja iskee minulle silmää, mutta sitten hänen ilmeensä vakavoituu, "Hei muuten, lupaa mulle yks asia. Pysy kaukana siitä Topiaksesta, se koko tyyppi huokuu ikävyyksiä", hän yrittää kuullostaa huolettomalta, mutta Eve huomaa jotain, mitä minä en.
"Ane, mikä on?"
"Lupaa vain, että pysyt kaukana siitä. Sä kyllä tiedät, että oon yleensä aina oikeessa"
"Joo, mä lupaan"
"Hyvä, moikka"
"Moro"
Sitten hän sulkee puhelimen.
"Okei, eli vielä ei ole tapahtunut mitään, mutta Topias ei tiedä hyvää", hän toteaa.
"Ihan tosi" tuhahdan.
Hän miettii jotain hetken, sitten hän on ilmeisesti päätynyt johonkin "Eve taitaa olla sun sielunkumppani", hän toteaa.
"Joo, mutta se on myös sen Topiaksen sielunkumppani."
Aneten silmät pyöristyvät "Mitä?!", hän huutaa.
---------------------------------------------------
Anteeksi kirjoitusvirheistä, jos niitä on, yritin kyllä mennä tekstin huolella läpi.

Yli 1000 sanaa! Wohoo, mä ylitin itteni.

Heippa paviaanit, mursut, leppäkertut sun muut.

❤️:A