Could You Stay? | Zayn Malik | VALMIS

Luku 34 - Ethanista on tulossa kiva?!

Ennen ku mennään uuden luvun pariin niin haluun kiittää kaikkii jotka tätä lukee. Tällä on jo yli 5k lukukertoi ja yli 1k votei!! Kiitos ihan sikana ❤️On kiva nähä et te oikeesti tykkäätte tästä! Kiitos myös kaikista ihanista kommenteista! 😍

Noni, eiköhän siirrytä lukuun!

Herään, kun tunnen lämmön hohkaavan minuun. Avaan silmäni ja näen Zaynin vahvat, tatuoidut kädet vartaloni ympärillä. Alan automaattisesti hymyillä, kun tajuan kuinka onnekas olen. Miten minun kaltaisella tytöllä voi olla näin ihana poikaystävä? En tiedä mitä olen tehnyt ansaitakseni hänet. Eilen, kun juttelimme asiat halki ja päätimme yrittää suhdetta, Zayn halusi heti tulla nukkumaan kanssani. Hän kuulemma halusi olla lähelläni. En kyllä valita, sillä kyllä minulle kelpaa. Emme kuitenkaan ole vielä kertoneet kenellekkään, että olemme yhdessä. Käännyn toisinpäin ja huomaan ruskeiden nappisilmien tuijottavan minua. Sen takia meinaan saada sydänkohtauksen.

"Herranjumala, ootko sä ollut kauankin hereillä?" Kysyn. Zayn ei vastaa mitään. Hän vain tuijottaa minua ja hymyilee leveästi. Hänen silmät näyttävät niin kirkkailta. En osaa selittää, mutta ne ovat ihan erilaiset kuin ennen. Ne näyttävät jotenkin paljon onnellisimmilta. Eivät ollenkaan synkiltä.

"Puolisen tuntia, heräsin siihen sun herätykseen", Zayn kertoo. Hän siirtää poskellani lepäävän kiharan korvan taakse. Hymyilen Zaynille ja tietenkin punastun. Havahdun todellisuuteen, kun tajuan mitä hän sanoi.

"Mitä? Puoli tuntia? Zayn, mä myöhästyn koulusta!" Sanon paniikissa pojalle. Olen nousemassa sängystä ylös, mutta Zayn vetää minut takaisin makaamaan.

"Rauhoitu beibi, ensimmäiset tunnit on peruttu jonkun kokouksen takia", Zayn sanoo huvittuneena.

"Aa, okei", mutisen. Menen makaamaan puoliksi Zaynin päälle niin, että pääni lepää hänen rintakehällään. Kuuntelen Zaynin rauhallista sydämensykettä. Se saa minut rentoutuneeksi. Oloni on muutenkin todella rauhallinen.

"Okei, nyt meidän on pakko nousta", totean, kun olemme makoilleet sängylläni ihan tarpeeksi kauan. Zayn ei ole kanssani ihan samaa mieltä ja yrittää saada minut jäämään vielä hetkeksi. Minä kuitenkin nousen ylös ja menen alakertaan. Annie, George ja Charles istuvat pöydän ääressä. Moikkaan heitä iloisesti.

"Onko kaikki ihan kunnossa?" George kysyy epäilevästi.

"On, totta kai. Miksei olisi?" Kysyn ja otan samalla aamupala tarvikkeita kaapista. Otan mysliä sekä jogurttia. Kaadan ne lautaselle ja menen pöytään.

"Oot jotenkin oudon iloinen... Siihen nähden mitä olet joutunut kokemaan", George sanoo.

"Mulla on kaikki tosi hyvin. Mikään ei voisi olla paremmin", kerron ja alan syömään aamupalaani. Annie katsoo minua huolissaan niin kuin ei voisi uskoa sanojani.

"Oikeasti, mä voin täydellisesti", yritän vakuuttaa heidät, mutta he eivät taida uskoa minua vieläkään. Totta kai se kokemus oli järkyttävä, mutta en halua enää ajatella sitä. Se on mennyttä ja minulla on nyt Zayn.

Aamupalan jälkeen menen takaisin huoneeseeni. Zayn on edelleen sängylläni ja hän on nukahtanut uudestaan. Hän näyttää todella suloiselta, mutta hänen on pakko nousta, koska hänen pitää mennä kouluun. Minä vaikka raahaan Zaynin väkisin sinne jos on pakko.

"Zayn, herätys", sanon ja tönin häntä hellästi käteen. Poika kuitenkin vain mumisee unissaan jotain mistä en saa mitään selvää.

"ZAYN HERÄÄ!" Huudan suoraan hänen korvaan. Zayn säpsähtää äkkiä hereille.

"Mitä hemmettiä sä teet?" Zayn kysyy ärtyneenä.

"Kello on jo sen verran, että sun täytyy nousta."