Could You Stay? | Zayn Malik | VALMIS

Luku 43 - Särkynyt sydän

Istumme keittiön pöydän äärellä kiusallisen hiljaisuuden valliten yllämme. Me istumme Zaynin kanssa vierekkäin ja George sekä Annie istuvat meitä vastapäätä. Näprään hermostuneena paitani helmaa ja mietin mitähän nyt tapahtuu? Lähetetäänkö minut oikeasti takaisin Losiin? Niin ainakin kuuluisi tapahtua. Minähän tiesin säännöistä, mutta silti sekaannuin Zayniin. Tosin sain tietää niistä vasta sen jälkeen, kun olin jo sekaantunut häneen. Kuitenkin olisin voinut lopettaa sen siihen paikkaan. Tiesin, että jotain pahaa kuitenkin tapahtuisi. Tiesin, että loppujen lopuksi minuun sattuisi. Minun sydämeni särkyisi ja niinhän siinä kävikin. Minun olisi ehkä pitänyt ajatella ennen kuin rupesin huutamaan kurkku suorana Zaynille, vaikka tiesin varsin hyvin, että kotona on muitakin. Siinä vaiheessa olin vain niin vihainen, että minua ei kiinnostanut, vaikka Annie ja George saisivatkin tietää. Alitajuntani toivoi, että minut lähetettäisiin kotiin, mutta en minä oikeasti sinne halua. Minulla on täällä kivaa, vaikka Zayn onkin kusipää. Minusta tuntuu, että kuulun tänne. Lontoo on tuntunut enemmän kodilta, kuin Los Angeles on ikinä tuntunut. Sitäpaitsi mikä minua muka Losissa odottaisi? Ei enää mikään. En ole puhunut Jennan kanssa ikuisuuksiin, joten emme kai ole enää niin läheisiä kuin joskus. Colin on täällä eikä meistä taida tulla enää kavereita. Ainoa miksi voisin edes harkita kotiin menemistä aikaisemmin on vanhempani tai oikeastaan äitini. Häntä minä ikävöin. Ehkä hieman myös isääni, vaikka hän on välillä vähän hullu, mutta on hän kuitenkin isäni. Mutta siihen se sitten jääkin. Ei minulla ole Losissa mitään. Tuskin kukaan vanhoista luokkakavereistani ikävöi minua. En ole ollut heidänkään kanssa tekemisissä juuri ollenkaan. Mutta itseasiassa, miksi jäisin tännekkään? Täällä olen koko ajan surullinen tai vihainen Zaynin takia. Totta kai olen ollut todella onnellinenkin hänen ansiostaan, mutta viimepäivinä olen itkenyt vähän liian useinkin hänen takiaan. Miksi en vain lähtisi? Joutuisin kuitenkin lähtemään pian. Ei vaihtovuoteani ole enää paljoakaan jäljellä. Voisin ihan hyvin lähteä muutama kuukausi aikaisemmin.

Tunnen Georgen ja Annien polttavat katseet itsessäni. Minusta tuntuu, että he yrittävät miettiä minua ja Zaynia. Ehkä miten me päädyimme yhteen, kun suunnilleen vihasimme toisiamme. En tiedä, mutta he eivät tunnu keksivän mitään sanottavaa. Tai ehkä he odottavat, että me sanomme jotain. Ehkä he haluavat meidän kertovan asian itse, sillä eiväthän he tiedä yhtään mitään.

En jaksa enää tätä painostavaa hiljaisuutta, joten päätän itse puhua ensin. Olen kuitenkin päättänyt jo mitä aion tehdä.

"Mä voin lähteä kotiin", sanon. Ääneni kuulosti ihan järkyttävältä. Juuri sellaiselta, että olen itkenyt monta tuntia putkeen ja sen jälkeen huutanut. En kuitenkaan jaksa välittää siitä.

"Mitä?" Zayn, Annie ja jopa George kysyvät samaan aikaan. En tajua miksi he kuulostavat noin hämmentyneiltä. Se tässä kuitenkin tulee tapahtumaan.

"Niin, mä voin tai itseasiassa aion lähteä kotiin. Säännöt kieltää seurustelun isäntäperheen lapsien kanssa ja tekin tiedätte sen. Pian tästä saa kuitenkin tietää kaikki, joten miksi pitäisi vaikeuttaa asioita yhtään enempää?"

"Nyt ei kannata tehdä mitään hätiköityä", Annie toteaa. Katson häntä kulmat kurtussa todella hämmentyneenä.

"Mitä sä tarkoitat?" Kysyn.

"Sitä vaan, että eihän kukaan muu kuin me tästä tiedä, vai?" Annie kysyy, johon minä nyökkään, "Eli ei sun tarvitse lähteä, kun koulun henkilöt eivät tiedä asiasta."

"Ootko sä tosissas?" Zayn kysyy. Meinasin juuri kysyä ihan samaa. Miksi ihmeessä hän ei kertoisi koululle? Hän vain joutuu itse vaikeuksiin, jos ei tee sitä.

"Olen. Tämä voi olla meidän salaisuus", Annie sanoo. Käännymme Zaynin kanssa katsomaan toisiamme ja mietin, että mitä kamaa Annie on mahtanut vetää sillä minä voisin haluta samaa. Onhan se kiva, että Annie on noin kiltti, mutta minä en aio tänne jäädä.

"Ei, mä lähden kotiin. Mä en voi jäädä tänne", kerron.

"Mikset?" Annie kysyy.

Katson hetken Zaynia, jonka jälkeen käännän katseeni Annieen ja huokaisen syvään, "koska Zayn särki mun sydämen. Mä ihan oikeasti haluan kotiin."

En jää odottamaan mitä kukaan vastaa minulle vaan nousen tuolilta ylös. Juoksen huoneeseeni ja hyppään sängylleni. Tuijotan kattoa ja mietin mitä minun oikeasti pitäisi tehdä.

Osaan jo itse tehdä omat päätökseni. Nousen sängyltäni ja kaivan matkalaukkuni sen alta. Avaan sen ja alan heittämään kaikkia tavaroitani sinne.

Minä lähden kotiin.

Oops