Could You Stay? | Zayn Malik | VALMIS

Luku 1 - Odotus palkitaan

Tänään on vihdoin se päivä. Päivä jota olen odottanut puoli vuotta. Pitkät kuusi kuukautta. Aivan liian monta päivää. Olen puhunut tästä päivästä kavereilleni niin kauan. He ovat jo tylsistyneet kuoliaiksi jatkuvasta selityksestä. Enää heidän ei kuitenkaan tarvitse kestää sitä. Tänään tosiaan lähden Englantiin tarkemmin sanottuna Lontooseen vaihtoon. En tiedä isäntäperheestäni muuta kuin, että siihen kuuluu vanhemmat ja heidän kaksi lastaan.

Lähdössä tietysti kamalinta on se, että joudun jättämään parhaan ystäväni Jennan ja poikaystäväni Colinin tänne. Jenna on koko ajan tukenut minua matkan suhteen ja on kannustanut minua tekemään tämän. Hän on ollut isona osana tätä. Colin ei ole ollut aivan samaa mieltä kuin Jenna. Hän on vastustanut tätä koko ajan. Hänen mielestään minun ei pitäisi tehdä tätä. Mutta unelmanani on aina ollut päästä Lontooseen vaihto-oppilaaksi, joten en todellakaan aio luopua siitä vain, koska poikaystäväni on eri mieltä. Siitä kyllä tulee vaikeaa olla erossa hänestä, totta kai, mutta uskon että me selviämme. Colin lupasi tulla lomillansa käymään siellä, joten en usko, että tässä on mitään ongelmaa. Onhan se eri asia nähdä niin harvoin kun yleensä näemme melkein joka päivä.

Tarkistan, että matkalaukussani on kaikki. Ei siellä ihan hirveästi tavaraa ole, sillä tulen kuitenkin vuoden aikana ostamaan varmasti kiitettävän paljon uutta. Kaikki vähäiset tavarani ovat siellä. Katson vielä reppuni kerran läpi. Sielläkin on kaikki. Vedän Converseni jalkaan, heilautan reppuni olalle, otan matkalaukustani kiinni ja lähden ulos. Menen autoon odottamaan, että vanhempani tulisivat sinne. He tosiaan vievät minut kentälle. Jennan ja Colininkin olisi tulla tarkoitus vielä hyvästelemään. Ainakin he sanoivat niin. Tavallaan toivon, että he eivät tulisi sillä vihaan hyvästejä, vaikka eiväthän ne sellaiset hyvästit ole. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan.

Vanhempani tulevat autoon ja matka kohti lentokenttää voi alkaa. Katson maisemia ja pistän muistiin jokaisen yksityiskohdan. Minulle tulee ikävä tätä paikkaa, tiedän sen valmiiksi. Ajamme lentokentän pihaan. En aikaisemmin ollut ollenkaan hermostunut, olin vain innoissani, mutta nyt kun tajuan, että tämä on oikeasti tapahtumassa alan olemaan hieman paniikissa. Ehkä kuitenkin selviän. Nousen autosta ulos ja vedän reppuni jälleen olalle. Otan takakontista matkalaukkuni. Henkäisen syvään ja tuijotan Los Angelesin valtavaa lentokenttää. En ole kauheasti matkustellut minnekkään, mutta kerran kun kävin täällä, muistan sen kokemuksen olleen hirveä ihmismäärän vuoksi.

LAX on juuri niin vilkas kuin muistinkin sen olevan. Kaikilla näyttää olevan kiire. Jotkut etsivät paniikissa oikeaa porttia ja toiset yrittävät löytää tiensä ulos lentokentältä. Veikkaan, että suurin osa heistä on turisteja. Ainakin he näyttävät siltä. Lähden viemään matkalaukkuani. Kun tulen takaisin katson mistä oma lentoni lähtee ja menen valmiiksi sen luokse. Vanhempani seuraavat minua. Istun hermostuneena penkille ja tuijotan puhelintani. Colin eikä Jenna ole kumpikaan ilmoittanut mitään. Ovatkohan he sittenkään tulossa? Samassa kuulen tutun äänen huutavan nimeäni. Ääni kuuluu Jennalle. Hymyilen hänelle. Hän tulee luokseni ja halaa minua. Halaan Jennaa takaisin ja tunnen kuinka kyyneleet alkavat valumaan poskilleni. Nyyhkytän hieman ja Jenna päästää heti minusta irti.

"Me sovittiin, ei kyyneleitä", Jenna sanoo ja pyyhkii peukalollaan kyyneleet. Naurahdan hänelle. "Mä oon onnellinen että sä oot mun paras ystävä", sanon hymyillen.

"Eiks Colin oo tullut vielä?", Jenna kysyy ja pudistan päätä hänelle surullisesti. Ehkä hän ei haluakaan tulla, sillä riitelimme eilenillalla aika pahasti.

"Mä oon varma, että hän tulee. Ei se vois jättää tätä väliin. Kyllä sä Colinin tunnet", Jenna sanoo lohduttavasti ja minä yritän hymyillä hänelle vähän.

Näen Colinin juoksevan lentokentän ovista sisään. Hän sittenkin ehti, juuri ja juuri. Ilmeeni kirkastuu heti kun näen rakkaan poikaystäväni. Colin yrittää päästä mahdollisimman nopeasti luokseni. Hän samalla tönii muita ihmisiä tieltää. Alan nauramaan hänelle, sillä monet jäävät tuijottamaan häntä vihaisesti.

"Sä tulit sittenkin", sanon ja halaan Colinia.

"Totta kai. En ois jättänyt väliin mistään hinnasta", Colin sanoo ja halaa minua takaisin. Hukutan pääni pojan rintaa vasten ja haistan vielä kerran tuota tuttua ja turvallista tuoksua. Minulle tulee ihan hirveän kova ikävä häntä. Nyt vasta tajuan sen kunnolla. Miten selviän ilman häntä? Olen tottunut, että voin turvautua häneen aina kun minulla on paha mieli tai jotain muuta. Keneen turvaudun Lontoossa? Olen yksin isossa kaupungissa.

"Miten mä selviin ilman sua?", kysyn hiljaa ja alan jälleen nyyhkyttämään. Colin ottaa molemmilla käsillään kasvoistani kiinni ja katsoo surullisesti.

"Prinsessa kyllä sä selviit! Me voidaan puhua videopuhelussa vaikka joka päivä ja mä lupaan tulla sinne lomilla sit ku mä ehin", Colin sanoo ja suutelee minua. Otan tästä kaiken irti. Suutelen häntä hitaasti, mutta kuitenkin intohimoisesti. Haluan muistaa miltä hänen huulensa tuntuu omillani. Siihen menee nimittäin hetki, että saan jälleen tuntea ne.

Pian onkin sen aika, että minun on pakko lähteä koneeseeni. Hyvästelen vielä vanhempani. Äiti tietysti ylihuolehtivaisena tarkistaa vielä miljoonannen kerran, että onhan minulla kaikki. Hän myös kertoo minulle sääntöjä. Tiedän, että en tule noudattamaan yhtäkään, sillä olen Lontoossa kuitenkin vuoden ja aion ottaa siellä kaiken ilon irti. Jos siis pystyn siihen. Halaan Jennaa ja kerron hänelle kuinka tärkeä hän on minulle ja käsken häntä välttämään ongelmia. Hänellä on tapana joutua monenlaisiin ongelmiin, joista minä joudun aina pelastamaan hänet. Mutta nyt kun en ole täällä vuoteen, hän ei saa sekaantua mihinkään väärään. Lopuksi halaan Colinia ja kerron kuinka paljon rakastan häntä. Hän lupaa minulle, että selviämme tästä. Hän käskee minun mennä ja toteuttaa unelmani. Sen aion tehdä nyt.

Näytän lippuni sekä passini. Katson vielä taakseni ja hymyilen haikeaa hymyä perheelleni, Jennalle ja Colinille jonka jälkeen lähden koneeseen. Etsin paikkaani hetken, kunnes viimein löydän sen. Se on onneksi ikkunapaikalla. Rakastan olla ikkunan vieressä, katsella maisemia ja kuunnella musiikkia. Teen sen nyttenkin. Kaivan repustani kuulokkeeni ja pistän lempisoittolistani pauhaamaan. Pian tunnenkin kuinka kone lähtee kiitoradalle ja pian olemmekin ilmassa. Los Angelesin maisemat alkavat hiipua pois.

Tästä se alkaa. Matkani kohti unelmaani.

UUSI KIRJA!

Kertokaa mitä mieltä ootte? Vaikuttaako hyvältä vai tylsältä?

Love ya!