Löytäjä saa pitää

8. ehkä puutteessa

Eemil

Viime viikonloppuna en päässyt käymään kotona, mutta onneksi palvelusta on jäljellä enää alle puolet. Jos saisin valita uudelleen ja tietäisin, mitä armeijassa olo on, valitsisin ehdottomasti sivarin.

Serkkuni toitotti minulle aikaisemmin, kuinka ennen armeijaa sinne meno tuntui kamalalta, mutta ajan kanssa siihenkin tottui. En mä tottunu. Tai sit vaan mulla ei ollu kunnol aikaa tottua, koska aloin odottaa jo pois pääsyä Viljan takii.

Yksi parhiasta fiiliksistä on astua viikkojen jälkeen pois kasarmilta tietäen, että ei tarvitse tänään enää tulla takaisin. Lupauduin taas viemään Danielin matkallani kotiin. Eihän siitä minulle mitään vaivaa ollut, kun ajan kuitenkin siitä ohi.

Kävelen autoani kohti ja Daniel nojailee jo sitä vasten seilaillen samalla kännykkäänsä. "Moi", hiukkaan hänelle ja saan hänet nostamaan katseensa puhelimesta. Hän nyökkää vastaukseski ja poistan autosta lukituksen. Heitämme tavaramme takaluukkuun ja istumme sisälle autoon.

Vaihtelemme hieman kuulumisa matkan aikana ja lopulta hän alkaa kertomaan Tinderissä tapaamastaan naisesta. Joku Sofia tai jotain sinne päin. Hyvä vaan jos toikin on löytäny jonkun joka jaksaa kattella sitä kauemmin.

"Se tuli meille sit viime vapailla ja meil oli niin hauskaa yhessä. Ihan ku oltais tunnettu aina. Se on just mun makuun sillee vähän villimpi sängys", hän kertoo minulle ja olen ajaa ulos tieltä kuullessani lopun hänen selityksestään.

"Hei kiitos, en haluu tietää kaikkee sun seksielämästäs", sanon ja yritän keskittyä taas täysillä auton ajamiseen.

"Ai miks et? Ooks sä niin puuttees et et pysty kuuntelee mun juttui?" hän kysyy minulta ivaillen.

"No ehkä puuttees mut en mä nyt sillä tätä tarkottanu", tuhahdin ja puristin rattia tiukemmin käsissäni. Ei mun pitäny näinkään paljoo sille paljastaa, mut eipä kai tässä mitää ku kerran kavereita oltiin.

"Joko te ootte sopinu tapaamisen sen Violan kaa?" Daniel kysyy viitaten ilmeisesti Viljaan. Ainiin, taisin viime viikolla mainita hänestä Danielille väsymyksen aiheuttamana.

"Ei olla sovittu mitään tapaamist", vastaan enkä edes yritä korjata Viljan nimeä hänelle. Ensimmäisillä viikoilla armeijassakin hän kutsui minua Eemeliksi. Välillä hän kyllä tekee sitä vieläkin vain ärsyttääkseen minua.

Juttelemme vielä niitä näitä loppumatkan. Pysähdyn tutulle bussipysäkille, jolla Daniel nousee pois kyydistä ja vilkuttaa vielä ennen kääntymistään metsäpolulle, joka ilmeisesti vie hänen kotiinsa.

Jatkan matkaani ja soitan vielä äidille kysyäkseni, jos minun pitäisi käydä kaupassa tai jotain muuta vastaavaa. Vaikka meiltä kotoa jotain puuttuisikin niin en usko, että äiti kuitenkaan lähettäisi minut mitään hakemaan. Ihan kuin tulisin vain vieraaksi omaan kotiini.

Onneksi matka ei kestä pariakymmentä minuuttia pidempään ja iloitsen siitä, että pääsisin pian omaan sänkyyni taas nukkumaan. Ehkä koittaisin välttää myös Viljan kanssa viestittelyn, etten valvoisi taas aamuyöhön asti. Ehkä.

Kotiin päästyä tervehdin äitiä ja isää ja vaihdamme pikaisesti kuulumisia. Olen kuitenkin niin väsynyt, että vaikka kello näyttää vasta hieman yli kahdeksaa, ilmoitan vanhemmilleni, että menisin jo nukkumaan.

Kapuan portaat yläkertaan ja suuntaan suoraan omaan huoneeseeni. Riisun vaatteeni ja lähden kylpyhuoneeseen, jotta pääsisin suihkuun. Äiti oli näköjään taas vaihtanut lakanat minulle. On kuulemma paljon mukavampaa päästä nukkumaan puhtaissa lakanoissa. Tottahan se on, mutta en ehdi niissä muutenkaan lomilla nukkua kuin muutaman yön eli se on minusta vähän turhaa.