Löytäjä saa pitää

14.2. mitä me sit viel ootellaan

Eemil

A/N Pidetään nyt varmaankin ehkä viikon tai kaksi pientä taukoa, koska kirjoitus ei ole juurikaan edistynyt... :(  Tauko voi venyä myös pidemmäksi, mutta yritämme pitää sen mahdollisimman lyhyenä. Hyviä lukuhetkiä. 

Istun juna-aseman parkkipaikalla ja rummutan käsillä reisiäni. Vedän muutaman kerran käden hiusteni läpi ja katson auton kelloa. 13.03. Vielä muutama minuutti, niin näkisin Viljan ihka elävänä edessäni. Laitoin vielä hänelle viestin, että olen jo odottamassa häntä jo asemalla. Yritän hengitellä syvään ja siten tasata raivokkaasti hakkaavaa sydäntäni.

Katson auton ikkunasta auringossa kimmeltävää lumihankea. Jouluun on enää muutama päivä, joten taidamme kerrankin saada valkean joulun. Toivottavasti kaikki tulee menemään hyvin ja Vilja viihtyy seurassani. Katson vielä kerran taustapeilin kautta hiusteni olevan siististi. Enhän haluaisi tehdä huonoa ensivaikutelmaa Viljaan.

Sen jälkeen, kun pyysin Viljaa treffeille kanssani, keskustelumme muuttuivat takaisin normaaleiksi. Hän kertoi myös vaitonaisuutensa johtuneen stressistä ja hänen omien sanojensa mukaan tulehtuneista väleistä vanhempiensa kanssa. Jotenkin minua lohdutti, että myös Vilja jännitti tapaamistamme. Vähän ehkä hassua, mutta kuitenkin.

Huomaan pienen ihmistulvan ilmaantuvan asemalle. Nousen ylös autosta ja kävelen muutaman askeleen lähemmäs aseman ovia. Katselen ihmisiä ja etsin kuumeisesti yhtä tiettyä tyttöä kaikkien joukosta, kunnes huomaan hänet oven suussa. Hymy leviää huulilleni ja lähden kävelemään Viljaa kohti.

Tyttö katselee ympärilleen yrittäen selvästikin löytää minua liikkuvien ihmisten joukosta. Hän laittaa kätensä takkinsa taskuihin ja puhaltelee ilmaa keuhkoistaan, joka tulee ulos valkeana pilvenä. Lopulta katseemme kohtaavat ja Viljan huulille leviää leveä hymy. Hän vilkuttaa minulle ja lähtee kävelemään minua kohti. Alan kävelemään Viljaa vastaan ja vilkutan myös hänelle hymyillen.

Hiljennän vauhtia lähestyessä Viljaa, joka pysähtyy itsekin parin metrin päähän minusta. "Moi", hän sanoo ja siristää hieman silmiään auringonpaisteen takia. "Moi", vastaan hänelle ja jään katselemaan ympärilleni täysin tietämättömänä mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. "Saaks mä halata sua", Vilja kuitenkin yhtäkkiä kysyy minulta. "Saat", vastaan ja astun lähemmäs Viljaa, joka laskee kassinsa maahan halatakseen minua.

"Haluuks käydä kahvilla", kysyn irrottautuessani halauksesta. Tekisi mieli vetää Vilja nopeasti takaisin halaukseen ja halata häntä aseman parkkipaikalla koko loppupäivän. "Joo, toi junan kahvi ei ollu mitää kauheen hyvää", Vilja sanoo naurahtaen ja on jo tarttumassa kassiinsa, kun minä herrasmiehenä tartun siihen ennen tätä ja tarjoudun kantamaan sen autoon.

Kävelemme autolle vierekkäin sanomatta kuitenkaan sanaakaan ja laitoin Viljan tavarat takaluukkuun ennen kuin istuuduin itse kuljettajan paikalle. "Ihanaa päästä johonki mis on näin paljon lunta. Meillä on kaikki kadutki ihan sulat", Vilja sanoo ja katselee ulos ikkunasta ajaessamme keskustaa kohti. Hymähdän vain vastaukseksi, koska en keksi mitään sanottavaa takaisin. Mitä olisinkaan voinut sanoa tämän lausahdukseen? "Mäki tykkään talvesta." "No meillä on aika paljon lunta tällä hetkellä." Mikään kuitenkaan mitä mietin ei olisi sopinut tilanteeseen ollenkaan.

"Mitä sä oot aatellu et tänää sitte tehään", Vilja kysyy minulta ja lopettaa samalla jokseenkin kiusallisen hiljaisuuden välillämme. "Mm, no usko tai älä, mut mä ihan oikeesti myös suunnittelin et mä kysyn jos mentäis kahville", myönnän nolona naurahtaen. Saan tunnustuksellani Viljankin nauramaan. "Onks sulla joku käsikirjotus täällä mitä pitäis noudattaa", hän kysyi edelleen nauraen viemällä vitsiä aina vain pidemmälle. "Joo se on siellä hanskalokerossa", sanon ja alan itsekin nauraa.