Löytäjä saa pitää

7. jotain pysyvämpää

Vilja

Juoksen täyttä vauhtia vesisateessa bussipysäkille. Jalkani ovat maitohapoilla jo aiemman tanssitunnin takia, mutten voi hidastaa, koska tiedän etten ehdi silloin. Ei minulla välttämättä ollut muutenkaan mahdollisuutta ehtiä siihen ajoissa, mutta en haluaisi ottaa sitä riskiä.

Olemme aikaisemmin tänään koulussa sopineet Ilonan kanssa menevämme illalla juhlimaan jonnekin perjantain kunniaksi. Julia ei pääse tulemaan, koska hän on menossa vanhempiensa luokse viikonlopuksi ja Mico on kipeä.

Sinänsä hassua, että minulla ei ole enempää ystäviä kuin he kolme, koska olen aina pitänyt itseäni avoimena ja helposti lähestyttävänä. Olen kuitenkin tyytyväinen elämääni juuri nyt.

Tunnen takkini päästävän jo hieman vettä läpi. No just. No mutta eipä kai farkkutakilta voi enempää odottaa. Näen bussini seisovan jo pysäkillä ja ihmisten nousevan kyytiin. Juoksen vielä viimeiset askeleet ja nousen vettävaluvana kyytiin.

Kuski katsoo minua sellaisella "et oo vittu tosissas" ilmeellä tuijottaessaan  minua kaivamassa vielä bussikorttiani esille. Yritin hymyillä pahoittelevasti kuskille, mutta se tulikin esille enemmän irvistyksenä.

Rymyän bussin keskivaiheille ja istun ikkunanpuoleiselle paikalle. Otan laukusta kännykän esille ja vastaan Eemilin kysymykseen.

Eemil:

"No ehitkö?"

Vilja:

"No vittu KYLLÄ!!"

"Tuntuu silt et oisin juossu vähintää puolmaratonin"

Eemil:

"Päivän liikuntasuoritus on sit tehty"

Vilja:

"Voi hyvil mielil sit koko loppu päivän maata sängys"

Eemil:

"Niin just!"

Vilja:

"Paitsi et oon luvannu lähtee kaverin kaa istumaa jonnekki"

Eemil:

"Muista pitää hauskaa sit kans"

Vilja:

"Lupaan!"

Laitan kuulokkeet korviini ja Spotifystä laitan soimaan jo aamulla kuuntelemani listan. Melkein laitan kännykän taskuuni, mutta muistan viimehetkellä takkini olevan märkä, joten tyydyn vain pitämään sitä kädessäni.

Kävelen rauhallisesti pysäkiltä kotiin ja ovella olen kaivamassa avaimia laukustani, kun isäni avaa oven. Hän puhuu onneksi puhelimessa ja kävelee vain ohitseni autolleen. Hän on luultavasti matkalla töihin. Ei minua oikeastaan edes sinänsä kiinnosta, eipähän ole mulle taas jankkaamassa mistään lääkiksestä.

Vien tavarani huoneeseeni ja vaihdan shortsit sekä hupparin ylleni. Avaan vielä hiukseni ja harjaan ne selviksi, jotta ne voisivat kuivua hetken aikaa. Kerään märät vaatteet lattialta ja vien ne kylpyhuoneeseen kuivumaan.

Jatkan matkaani keittiöön ja lämmitän itselleni eilistä kanakastiketta ja riisiä jääkaapista. Istun keittiön pöydän ääreen lautaseni kanssa ja soitan Ilonalle.

"No moi", Ilona vastaa ja kuulen hänen olevan ulkona taustahälinän takia.

"Moi, koska mä voisin tulla teil? Tai et onks meil jotain aikatauluu?" kysyn suu täynnä ruokaa. Toivottavasti hän saa edes jotain selvää puheestani.