Löytäjä saa pitää

12. kertoakko vaiko ei

Eemil

A/N  Vähän pidempää lukua tähän väliin. Ja voi olla myös, että jatkossa luvut tulevat olemaan jonkin verran pidempiä :) Toivottavasti tykkäätte tarinasta :) Hyviä lukuhetkiä.

"Vittu onneks enää vaa hetki jäljellä", Daniel sanoo istuessaan autooni, kun olemme lähdössä kotiin viimeisille lomille. "No niinpä", vastaan tälle ja käynnistän auton. Laitan ilmastoinnin täysille ja peruutan pois parkkiruudusta.

"Noh, onks sulla jotain aikeita viimesille lomapäiville", kysyn Danielilta, koska haluan ehkä pienesti kertoa tälle, että olen jutellut pidemmän aikaa jo Viljan kanssa. En ymmärrä miksi niin teen, koska emme kuitenkaan ole Danielin kanssa niin hyviä kavereita. "No vitut mun suunnitelmista, aijoks sä ettii itelles sänkyseuraa", Daniel vastaa.

Katson häntä kummissani ikään kuin pyytäen häntä selittämään kysymystään enemmän. "Sä et ikinä puhu sun panoistas mitään. Vai ooks muka eläny jossai helvetin selibaatis koko armeijan ajan?" Mietin itsekseni hetken vastaustani, kunnes päätän kertoa tälle, että olen jutellut muutaman kuukauden yhden todella mukavan tytön kanssa. En kuitenkaan koskaan paljasta Danielille Viljan nimeä.

"No ei ihme sit et ajat noin paljon ylinopeuttaki. Kauhee kiire kotii harrastaa puhelinseksii", Daniel sanoo ja tönäisee minua hellästi käteen kyynerpäällään. Tuhahdan vain vastaukseksi ja tunnen puhelimen värisevän taskussani. Otan sen käteeni ja ruudulla lukee Viljan nimi. Huomaan myös Danielin vilkaisevan puhelintani ja irvistys ilmaantuu piakkoin hänen naamalleen sen jälkeen.

"Moi", vastaan ja koitan parhaani mukaan keskittyä tiehen jättäen Danielin irvistelyt omaan arvoonsa. "Mulla on nyt vähän paha paikka, oon meinaan autossa. Sopisko sulle, jos soitan sulle takas noin kymmenen minsan pääst?"

"Joo sopii tottakai, jään innolla odottamaan", Vilja vastaa ja voin vakuuttaa, että hän parhaillaan hymyilee minulle. Lopetan puhelun ja laitan puhelimen takaisin taskuuni. En sano yhtään mitään Danielille, vaan jatkan ajamista niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

"Noh mites on? Joko te ootte nähny ton sun muidus kaa", Daniel kysyy ja tunnen hänen katseensa itsessäni. Huokaisen, mutta pidän katseen edelleen tiukasti tiessä. Daniel ei onneksi painosta minua puhumaan Viljasta, vaan kääntää radiota vain hieman kovemmalle.

"Tiiäks mul tulee ikävä näit meijän ajelui, sä oot oikeesti ihan siedettävä tyyppi", Daniel sanoo ja selailee puhelintaan vain samalla. "Vittu muka vaan siedettävä? Mä oon kuskannu sua täs melkee puol vuotta ja toi on ainoo kiitos mitä saan", naurahdan vitsillä ja Daniel yrittää esittää mahdollisimman loukkaantunutta.

Hänen esityksensä lähinnä saa minut nauramaan, mutta onnistun onneksi pidättelemään naurua. Saavumme pian tutulle pysäkille, jossa Daniel jää pois. Hän nousee autosta ja nappaa tavaransa takapenkiltä mukaansa. Hän koputtaa vielä apukuskin puoleista ikkunaa, joten avaan sen.

"Oonhan mä sulle kuitenkin niit bensarahoi maksellu aina näist matkoista", hän sanoo ja vinkkaa. Nostan vain kulmiani, jonka jälkeen kysyn: "Vittu, mietiks koko loppu matkan tota?" Daniel vain kohauttaa harteitaan ja hymyilee leveästi, jonka jälkeen heilauttaa kättään hyvästiksi. Valitsen kännykästä Viljan numeron ja soitan tälle. Laitan puhelun kaiuttimelle ja odotan, että Vilja vastaa.

"No joko oot päässy kotiin", Vilja kysyy heti vastatessaan puhelimeen. "No en mä ihan viel oo. Heitin yhen kaverin tos matkan varrel ni nyt oon yksin sit autos", sanon ja lähden pysäkiltä eteenpäin.

"Kai sul on sentään sit jotkut kuulokkeet tai jotain", Vilja kysyy ja olen aistivani pientä huolestuneisuutta hänen äänessään. "Joo no mul on kyl kaiuttimella", vastaan naurahtaen ja yritän keskittyä mahdollisimman hyvin liikenteeseen, joka osoittautuikin yllättävän vaikeaksi hommaksi.