Rakastathan mua vielä aamulla?

Yhdestoista

Sähköisku. Se se oli, se tunne. Hänen huulensa olivat pehmoiset, lämpimät. Vatsanpohjaa kihelmöi ja kylmät väreet juoksivat selkää pitkin kun Ethan hipaisi sormenpäillään poskeani. Suudelma oli viipyilevä. Tunnusteleva. Varovainen. Ja silloin ymmärsin, että hän oli yhtä rikki. Yhtä rikki kuin minä. Hivuttauduin lähemmäs, kolautin polveni kömpelösti hänen jalkoihinsa. Puna kuumotti poskillani, mutta Ethan vain naurahti. Ei elämä ollut täydellistä, eikä sen tarvinnutkaan olla.

Mies pujotti sormensa hiuksiini ja syvensi suudelmaa, minä antauduin hänen vietäväkseen. Hänen kätensä tutkivat kehoani, eikä se tuntunut kamalalta tai ahdistavalta. Ei. Oloni oli luottavainen. Pelottavan luottavainen.

Jossain vaiheessa mies kiskoi minut ylös lattialta. Olin häntä naurettavan paljon lyhyempi ilman korkoja, mutta Ethan ei välittänyt siitä. Hän kietoi vahvat käsivartensa ympärilleni, lähetteli kihelmöinnin aaltoja varpaisiini asti. Napitin loputkin paidan napeista auki ja päästin käteni vaeltelemaan lihaksikkaalla rintakehällä. Rikoin suudelman ja hengitin hetken raskaasti, jatkoin kuvioiden piirtelyä miehen päivettyneelle iholle. Hänen silmistään paistoi tunteiden sekava kirjo. Omani heijastivat varmasti samaa, mutta koitin napsauttaa kuvitteellista katkaisintani. Tunteet pois. Hus nyt.

Ethan kumartui uudestaan puoleeni, näykki korvanlehteäni ja nosti syliinsä. Mekkoni helma nousi raivokkaasti pulssianikin nopeammin. Meillä oli yhteinen ajatus, kumpikaan ei epäröinyt. Tipahdin laskuista suudelmien kanssa, eksyimme keittiöön matkalla makuuhuoneeseen. Hedelmäkori tipahti lattialle, samoin talouspaperirulla, mutta ne eivät saaneet meitä rauhoittumaan. Päinvastoin.

Me katosimme maailmalta sinä yönä. Oli vain Ethan, Ethan. Hänen kehonsa vasten omaani, hänen huulensa huulillani. Hänen lumoavan siniset silmänsä, ainoa näkökenttääni mahtuva asia. Hän ja minä, minä ja hän.

Suudelmistamme tuli ahneita ja kosketuksistamme vaativia. Ethan jätti poltteen kaikkialle, mihin koski, ajoi minut itsehillintäni jyrkänteelle. Laittoi minut tanssimaan reunalla ja nauramaan pudotukselle, haluamaan sitä. Haluamaan häntä himon hullu hohde silmissä, tuntemaan saman minkä hänkin. Nauttimaan siitä.

Olimme kuin tanssi, kuin virtaava puro. Kaksi ihmistä yhdessä niin kauniisti, kuin luoja suo. Ja kun Ethan suuteli minua viipyilevästi välittämättä huomisesta, auttoi unohtamaan maailman ja itseni, en ollut koskaan tuntenut olevani yhtä vahvasti elossa.