always together[] drarry lovestory

1.

Dracon muistikuvat menneisyydestä.

Sitä päivää olin muistellut useasti, vai pitäisikö sanoa yötä.

Luulin vaihtaneeni puolta, kunnes hän tuli.

Kalkaros oli määrännyt minut, Crabben ja Goylen tarvehuoneeseen, sillä hän-joka-jääköön-nimeämättä epäili Potterin tulevan sinne.

Istuskelin rauhassa hyllyjen takana, koinsyömällä punaisella sohvalla. Crabben olin määrännyt ovelle vahtiin, ja hän oli vastahakoisesti totellut.

Goyle tutki paikkoja, yritti löytää sitä mitä Harry tulisi hakemaan. Diadeemia.

Sitten oli kuulunut paukahdus, ja ketkäs muutkaan kuin Harry, Ron ja Hermione tupsahtivat ovesta sisään.

"Äkkiä. Se on täällä. Yrittäkää löytää Rowena Korpinkynnen pään muotokuvan kopio, päässään takkuinen ruskea peruukki ja se diadeemi. Laitoin sen sinne viime vuonna."

Hermione Granger nyökkäsi tietäväisenä, kuin olisi ollut muodonmuutos tunnilla.

Ron viuhahti viereisen hyllyn luokse, ja Goyle kohotti sauvansa. Kuitenkin Hermione huomasi silloin hänet, ja kirkaisi. Hän manasi nopeasti Crabbeen löllösäären ja valmistautui puolustamaan Ronia.

Goyle räjäytti hyllyn, jonka vieressä yhä istuskelin sohvalla. Pomppasin ylös nopeasti ja ryntäsin Potterin perään.

Ronista ei enää kuulunut, mutta Hermionesta kyllä, sillä Goyle mölisi kuin mikäkin paviaani.

"HYI! Kuraverinen! Hei DRACO, se on se kuraverinen! Avada Kedavra!"

Kirous osui kuitenkin hyllyyn, sillä Granger oli ovelasti hypännyt sivuun.

"Hei Potter, POTTER! Mitä etsit?"Crabbe kysyi.

"Se etsii sitä - ödeemiä!" Sanoi Goyle, joka oli ilmaantunut viereeni.

Muistikuvani sumeni.

Seuraavaksi Harry oli löytänyt diadeemin, Crabbe sytyttänyt pirunpalon ja kaikki yrittäneet päästä hengissä pois huoneesta.

"Voi kumpa, kumpa, muistaisin vastakirouksen," Hermione melkein itki.

Harry viskasi Ronille ja Hermionelle luudanvarret, ja heilautti toisen jalkansa omansa yli.

Koitin juosta ajoissa nurkkaan, jossa luudanvarsia oli, mutta en ehtinyt kumminkaan.

"Kyytiin, Malfoy. Ja tiedoksi vain, että tämä on jo toinen kerta tänä päivänä, kun olen pelastanut haisevan nahkasi!" Harry leijui ilmassa edessäni, hänen takanaan oli luudanvarrella sellainen tila, johon mahduin juuri ja juuri.

Pienen epäröinnin jälkeen olin hypännyt luudanvarrelle, ja antanut Harryn huolehtia elämästäni.

Harryn näkökulma.

Weasleyn talo, 2.5.1999

Istuin Kotikolon sohvalla juoden kermakaljaa, katsellen edessäni istuvaa Ginnyä. Hän näytti hurjan kauniilta siinä istuessaan, hiukset poninhännällä, vihreä iso huppari päällään.

Ron ja Hermione menisivät viikon päästä naimisiin, mutta minun piti odottaa ensin, että Ginny kävisi ensin opintonsa loppuun, ennen kuin joutuisimme sen suurempiin päätöksiin.

"Harry... mennäänkö ulos?"Ginny kysyi. Hörppäsin kaljani loppuun ja nyökkäsin.

Mustat viitat laahasivat maata, kun kävelimme keväisellä, mutta sateisella asfaltilla illalla kello 18.52. Tylypahkan taistelusta oli tasan vuosi.

Olimme menettäneet Lupinin, Tonksin, Fredin, Colinin, Severuksen, Dobbyn, Vauhkomielen, Lavenderin, Rymistyirin, Lujahaan ja, meillehän tämä suuri suru onkin, Voldemortin.

"Mitä ajattelet?"Ginny kysyi hiljaa.

"Kuolleita. Siitähän on tasan vuosi, kun..."

"Niin."

Ginny otti askeleen minuun päin, ja kietoi kätensä varovasti ympärilleni.

Vastasin hänen pieneen yritykseensä suudella, intohimoisesti mutta hillitysti.

Rakastin Ginnyä yli kaiken, eikä hänen paikkaansa sydämestäni voinut ottaa kukaan.

Dracon näkökulma.

Malfoyn kartano, 2.5.1999

Lepäsin vuoteellani kyljelläni. Kello näytti olevan jotain kahdeksan, ja viiltohaavoja ranteissani kirveli.

Olin laihtunut monta kiloa sitten viime vuosien, aloin olla jo vakavasti masentunut.

Oloni oli siis... yhdellä sanalla... paska.

Ruoka oli ollut aikoja sitten, olin jättänyt sen väliin, mutta paljonpa se äitiäni liikutti, söinkö minä vai en.

Maha kurisi, ja lätkäisin sitä täysillä niin, että paljaaseen ihoon jäi punainen kämmenenjälki.

Mutta ei se ollut mitään siihen verrattuna, mitä isäni minulle teki. Selässäni oli pitkiä arpia, joita hän oli tehnyt aina sauvallaan silloin, kun oli tyytymätön minuun.

Toisin sanoin minä, isä, ja äiti, eivät kukaan välittänyt elinkö minä vai en.

Alotin jälleen uuden tarinan. 😂

5

40 sanaa tuli tähänkin.