always together[] drarry lovestory

13.

Harryn näkökulma:

... Joten mitäs tässä tehdä? Ei olisi mitään ilosanomaa kerrottavana Ginnylle, Ginnyn ei tarvitsisi tietää. Ginny saisi elää elämänsä onnellisena loppuun asti, niin kuin prinsessa lastensatukirjassa.

Ginny voisi olla minun prinsessani, voisimme olla yhdessä onnellisia...

Kaksi kuukautta kului. Elelin yksin koinsyömässä asunnossani vailla elämänhalua. Tietäen, että jossain oli toinen, jolta myös puuttui se sama.

En sallinut itseni ajatella häntä, mutta se oli väistämätöntä.

Käperryin punaruskealle sohvalle ja ajattelin vaihteeksi tirauttaa muutaman kyyneleen.

Ssssssssss...
Äkkiä lasi oli poissa, Dudley tuijotti kauhuissaan käärmettä, joka ryömi lähes äänettä hänen ohitseen...
Kiitossssss amigo ssssssss...
Kello, joka ei tunnu liikkuvan ollenkaan, mitä jos jäisin ikuisesti kymmenvuotiaaksi? Viimein sekuntiviisari teki jotain, oli napahtamassa numero kahdentoista päälle...
11.59...
Viimeinen sekunti ennen keskiyötä...

PAM! PAM! PAM!

Heräsin unesta kamalaan paukkumiseen. Aivoillani kesti hetki tajuta, että ääni tuli ovelta.
"Hagrid..." mumisin unisesti ja avasin oven.

Mutta ovella ei todellakaan seisonut Hagrid. Vaalea tukka... Harmaat silmät... Tummat silmänaluset... Pitkä ja tavattoman hoikka keho...

Draco Malfoy.

Dracon näkökulma:

"Hei, Potter", sanoin hiljaa, ja astuin lupaa kysymättä kynnyksen yli asuntoon.

Harry ei poistunut oven suusta, ei liikauttanut katsettaan tuumaakaan.
"Ai, asutko oven välissä?"

Viimein Harry tuli järkiinsä ja sulki oven. Hän tuijotti järkyttyneenä ja osittain pelästyneenä silmiini.

"D... Dra..." hän mumisi.

"Co. Niimpä niin, päätin pistäytyä kylään. Miten sinulla nykyään menee?"

Harry ei saanut sanaa suustaan.
Suoristin ryhtini paremmaksi.
"Kiva kämppä", kehaisin yrittäen saada Harryn puhumaan.

Odotin viisi sekuntia ennen kuin tartuin napakasti Harryn hartioihin.

"Kuule, Harry, minä en aijo luovuttaa. Vaikka ymmärränkin, miksei tämä Draco ja Harry homma toimi... Tuota niin... Velhomaailman sankari ei voi olla homo..."

Se oli ensimmäinen kerta, kun toinen meistä mainitsi tämän olevan homoa. Siitä ei ollut aijemmin keskusteltu, koska se oli tuntunut olevan itsestään selvyys. Että saisimme rakastaa toisiamme. Mutta ei sitten kai ollutkaan.

Ravistelin Harrya, joka ei vieläkään puhunut minulle.

"Kuule nyt", sanoin jo ankarammin. "Minä olen monta kuukautta ikävöinyt ääntäsi ja kasvojasi, ja nyt et suostu puhumaan minulle!"

Odotin kymmenen sekuntia polkien jalkaa.

Ehkä hänen pitää antaa leppyä. Ehkä pitää toimia hitaasti ja varovasti. Antaa aikaa. Muttei liikaa. Ei yli puolta vuotta, ettei Ginny ehdi päästä Tylypahkasta.

"Tässä se taisi olla tältä erää", mumisin vaisusti ja menin Harryn ohi ovesta ulos, mutta jäin vielä ovensuuhun hyvästelemään hänet.

"En unohda sinua, Potter", sanoi ja hymyilin, ja se taisi vaikuttaa, sillä Harry sanoi nimeni vielä juuri ennen kuin kolautin oven kiinni perässäni.