always together[] drarry lovestory

11.

Dracon näkökulma :

Isä astui huoneeseeni ja kiersi ensin hitaasti huoneeni katsellaan, ennen kuin pysäytti minun kohdalleni, hetken kuluttua vierelleni.

"Potter", hän sanoi kylmästi. "Ette te nykyään vain ole ystäviä?" hän kysyi sitten minulta.

"E-ei, tuota, isä, minä selitän." Hiki oli kihonnut otsalleni.

"... Vaikka kyllähän minä itsekin kuulin teidän riidelleen. Potter, mitä asiaa sinulla onkaan minun pojalle? Vai että välität hänestä? Minun poikani ei ole ollut missään vaiheessa kuolemassa-"

" Etpä taida pojastasi paljoa tietää!" Harry huusi ja pudistin hänelle vihaisesti päätäni. En halunnut isäni saavan tietää arvistani.

" Enköhän kuitenkin enemmän kuin si- "

"Isä, anna minun nyt selittää!" huusin jo raivoissani.

"Mitä selitettävää sinulla on, poika?"

"Emme ole ystäviä. Olimme. Mutta emme varmaan enää." Tunsin kivun omassa rinnassani, mutta myös viillon Harryn sydämessä. Hänhän oli sanonut, ettei halunnut tätä.

Olin mielessäni hiljaa tyytyväinen, etten ollut nauttinut Harrysta niin paljon kun halusin - silloin isä olisi yllättänyt meidät.

"Selitä nyt juttusi! Milloin sinusta on minun selkäni takana tullut Potterin ystävä?"

Kaksi vastausta tuli yhtä aikaa; minä huusin: "Enemmän kuin ystävä!" ja Harry: "Siispä et pojastasi paljoa tiedäkään!"

Isä ei Harryn kommentista välittänyt, vaan siristi silmiään minun vastaukselleni.
"Enemmän kuin ystävä..." hän kuiskasi vaarallisesti.

"Enemmän kuin ystävä!" Toistin kyyneleet silmissä.

"Vaikka kuinka olisit jo muutenkin ollut sukuvika, häpeä, kerrassaan huono velho, huono kuolonsyöjä, miksi sinun vielä kaiken tämän keskellä pitää olla homo?"

"Se nyt on pientä. Ja mehän juuri erosimme."

"Mutta kuinka pitkään?" isä kuiskasi.

"Noin viikko. Ei sen enempää. Mutta nyt... Harry..."

Harry oli noussut, seisoi oven edessä lähteäkseen.
"Harry... Odota..."

Mutta Harry juoksi jo kovaa kyytiä alakertaan. Syöksyin nopeasti hänen peräänsä isä kintereilläni.

Harry pysähtyi vasta pihamaalla, kääntyi ympäri ja syöksyin viimeistä kertaa hänen kaulaansa. Suutelin häntä kaulaan, kovasti ja kiihkeästi, muttei muuta.

Isä seisoi jäykkänä takanamme ja pudotti taikasauvan mutaan.

Sitten etsin käsiini Harryn korvan, kuiskasin:
"Ole missä olet, mutta rakastan sinua sinne asti ja pitemmällekin."

"Menen nyt", Harry kuiskani henkeään haukkoen tuon äskeisen jäljiltä.

Päästin hitaasti irti ja Harry juoksi jonkin matkaa, ja luulin jo hänen kääntyvän takaisin, kun hän käännähti sauva kädessään, surullinen katse minuun kohdistettuna. Ja ilmiintyi. Lähti. Viimeistä kertaa.

Sitten oli minun vuoroni kääntyä.
"Tapa minut", sanoin isälleni.
"En minä nyt niin julma ole. Olen julmempi. Poltan sinun kuvasi sukutaulustamme. Saat lähteä. Lähde nyt heti, mene vaikka homopotterisi luo. Ja pysy siellä."

Tuijotin isää hämmentyneenä. Sitten ilmiinnyin vuotaavaan noidankattilaan, vaikka tiesin, etten oikein ilahduttanut siellä ketään.