sopivasti sekaisin (VALMIS✔️)

- 4 -

Luka

Kuulin jonkinlaisen äänen. Kuulosti ihan kuin jokin soisi. Se kuului hiljaa, mutta jossain tosi lähellä.

Havahduin hereille ja tajusin et mun puhelin värisi. Tajusin myös Viirun makaavan mun mahan päällä(meiän kissa).
Katoin puhelinta. Kello tuli kuus iltapäivällä ja olin saanu varmaa kymmenen soittoo vuoroin Emilialta ja Danilta.
"Ainii munhan piti hengailla koulun jälkee", mutisin turhautuneena ja silitin Viirua, sillä en viitsinyt häätää sitä poiskaan.

Se päätti sit itse lähteä pois mikä sai mut vähän ärsyyntyneeksi. Tekstasin Danille et oon tulossa kohta niitten luo. Nousin ja kävelin alakertaan hakemaan syötävää.

Salla(mun sisko) oli näköjää tullu jo kotiin ja se söi ruokapöydässä.
"Moi unikeko", se sanoi ja kysyi:
"Ootko taas menossa kentälle?"
"Joo, aattelin vaa eka syödä jotain", vastasin ja pörrötin sen vaaleet hiukset sekaisin.
"Mites koulussa meni?" kysyin.
"Ihan okei, ei mitää erikoista", Salla vastasi.
"Miten sulla meni?"
"Ihan okei kans", sanoin.

Ruoan jälkeen Salla meni tekee läksyjä ja mä lähin jalkapallokentälle. Ollaan siellä yleensä kavereiden kaa koulun jälkeen.

Ulkona alko jo hämärtää ja tulla hiukan viileä, joten laitoin paksun mustan hupparin päälle. Kenttä oli tosi lähellä, joten muut ei joudu oottaa kauaa.

Joo saavuin sit jonku ajan päästä kentälle mis oli Dani, Emilia(yllätys), Topias ja Kevin. Ne oli ehk mun kolme läheisintä kaverii ja Emilia nyt on, noh, Emilia.

Se tietenki heti ryntäs mun luo mikä ei mua kauheesti ilahduttanut. Se on taas alkanu roikkuu mussa mikä on tosi ärsyttävää.

"Miksetsä vastannu puhelimeen?" Emilia kysyi ihan kuin se olis maailmanloppu jos mua ei näkis joka toinen sekunti.
"Nukahdin", tuhahdin ja istuin kaiteelle Emilia seuraten.
"Sun ois varmaa sit kannattanu jäädä kotiin", Dani sano ja pyöritti jalkapalloo sormellaan.
"Ei haittaa mä halusin tulla", sanoin ja irrottauduin Emiliasta.
"Okei, nyt pelataan", Topias sanoi innokkaasti. Kevin oli jo juoksemassa kentälle Danin kanssa. Emilia päätti tyytyä katselemiseen ja mun kuvaamiseen, mikä mulle oli se ja sama.

Jalkapallo on kyl tosi hyvä tapa purkaa stressiä ja turhii ajatuksia. Siitä tulee kyl tosi hyvä fiilis.

Kello alko tulla lähemmäs kahdeksaa joten päätin saattaa Emiliaa kotiin päin. Sanottiin pojille heipat ennen kuin lähettiin.

Emilia oli yllättävän hyvällä tuulella kun lähin saattaa sitä. Se hyräili jotain biisiä ja piti mua kädestä kiinni. Se ei asunu kauheen kaukana kans joten oltii aika nopeesti perillä.

Se käänty kattoo mua suoraan silmiin. En oikee tiiä mitä siinä kävi mut se varvisti ja yhtäkkii vaa suuteli mua suoraan huulille. En oikee tiiä mitä mun olis pitäny tehä. En antanut sen kuitenkaa kestää yhtää kauempaa.

Irrotin Emilian musta ja oli niin lähellä ettei mulla menny hermot.
"Emilia..sähän tiiät et..mä en oo sun poikaystävä, eiks nii?" sanoin tosi, tosi varovasti.
Emilia katto mua kuin mä kattoisin matikan koetta.
"Mi-mitä sä tarkotat, mehän ollaan aina yhessä", se yritti sanoo.
"Must kyllä tuntuu et sä oot ollu mun kaa vaa sen takii et haluut jonkinlaista mainetta. On okei jos hengaat meiän kaa, mut siin ei oo mitää seurusteluun liittyvää", sanoin harkiten.

Se ehkä sai jotenkin Emilian järkytyksen pois, ainakin sen kasvoilta. Nyt se katto mua kuin hapanta sitruunaa.
"Joo ei siin mitää, en mä sua koskaan ymmärtänytkään", se sano ja lähti.

Eipä taida tota tyttöä näkyy hetkeen aikaan.

Seuraavana päivänä Emilia ei tullu kouluun kuten arvelin. Dani kysy asiasta. Sanoin et meille tuli "bänksit" mikä sai sen nauramaan.
Matikan tunti oli alkamaisillaan ja ootettiin et tunti alkais että päästäis koulustaki joskus pois. Jonkin ajan kuluttua opettaja vihdoin tuli ja suunnattiin Danin kaa takariviin.

Olin ottamassa matikan kirjaa ja tavaroita repusta kun taas kohtasin sen.

Tummanvihreen silmäparin.

Nostin katseeni ja katsin hölmistyneenä sitä outoo poikaa. Se kohotti kulmiaan ja näytti just siltä et "niin?"
"Sä, oot mun matikan tunnilla", sanoin tosi hölmön kuuloisesti.
"Niinkö? Oon ollu viimeiset kolme kuukautta", se vastas ja tuhahti huvittuneena. Katoin jonnekki muualle nolona. Mä taaas tosi hyvin seuraan tilanteita.

En voinu jäädä siihen tilanteeseen yhtään kauemmaksi aikaa joten käännyin taas Danin puoleen ja yritin näyttää siltä etten enää keskity siihen.

Mut kuitenki mun jostai syystä oli pakko aina välillä vilkuilla sen suuntaan, jos taas näkisin sen tummanvihreet silmät.

Mulla kesti ikuisuus kirjoittaa tähän lisää, mutta kerrankin tuli vähän pitempi luku!
Toivottavasti tykkäätte myös tästä osasta! <3
Hirveesti on taas kaikkia kouluhommia tehtävänä, joten en oo yhtään varma millon kirjoitan lisää, toivottavasti pian!!