sopivasti sekaisin (VALMIS✔️)

- 10 -

Luka

Kaikki tapahtunut tuntui jotenki niin uudelta. En oo ikinä tuntenu mitään tällaista ja rehellisesti voin sanoa että oon tosi hämmentynyt.

Haluun sataprosenttisesti olla Rikon enkä anna kenenkään estää mua. Sen takia mun on tehtävä yks asia ennen kuin annan meidän jutun mennä yhtään pidemmälle.

-

Maanantai alkoi samalla tavalla kuin kaikki muutkin maanantait. Olin koulussa taas minuuttia vaille, eka välkkä meni Danin ja Kevinin kaa poltellessa, ruokailussa jotain hölmöiltiin ja tuskailin ruotsin tunnilla.

Kuitenkin jokin oli muuttunut. Mä en tiiä mitä se tarkalleen oli, mut tunsin et olin paljon enemmän ehkä läsnä ja mukana kuin ennen. Mä oikeesti nautin olostani kavereiden kanssa ja ei koulussa oleminenkaan ollut loppujen lopuksi niin kamalaa.

Ehkä tää kaikki on Rikon ansiota. Rikon ajatteleminen sai mut hymyilemään ja päättämään yhden jutun.
"Aloitan sen tänään", ajattelin päättäväisenä.

Kerron sen nyt lyhyesti:

Mä aion pyytää anteeksi kaikilta tytöiltä kenen kaa mulla on ilmeisesti ollut jotain juttua, ja selvittää meidän väliset asiat. Kun asiat on selvitetty, oon vapaa olemaan Rikon kanssa. Loppu.

Toi kuulostaa tosi helpolta, mutta en sanois että se tulee sitä olemaan. Teen tän kuitenkin Rikon takia, ja toivon että tytöt tulee ymmärtämään sen.

Mun on aloitettava kaikkein hankalimmasta tapauksesta,
Emiliasta.

-

Etsin Emiliaa koko loppupäivän, mutta en nähnyt sitä missään. Edes Dani ei tiennyt missä se on, eikä sen kaveritkaan. Pelkäsin että tää suunnitelma tulee tyssäämään jo ekaan tyttöön.

Onnekseni mulla oli vielä yksi henkilö keneltä kysyä.

Näin Rikon selän jo kaukaa, sillä oli tummansininen collegepaita ja mustat farkut. Sain sen nopeasti kiinni ja tartuin sitä käsivarresta.

Se kääntyi vähän yllättyneenä katsomaan ja sen suu kääntyi hymyyn.
"Moi Luka, mikä on?" Se kysyi tummanvihreät silmät välkkyen.
"Ootko sä nähnyt Emiliaa? Mulla olis sille asiaa", vastasin ja huomasin Rikon katseessa jotakin. Se varmasti tietää missä se on!

"No en nyt varsinaisesti, mutta äh en osaa sanoo", se vastasi ja näytti aika vaivaantuneelta.
Astuin askeleen lähemmäksi ja nostin Rikon toiseen suuntaan kääntyneitä kasvoja omiani kohti.
"Hei, onko sulla jokin hätänä? Painaako sun mieltä jokin?" kysyin huolestuneena.

Riko pudisti päätään ja hymyili mulle.
"Ei mulla oo hätää, mietin vaan kun tosiaan näin Emilian, eilen. Se oli puistossa jonkun vanhemman pojan kanssa", se sanoi.

"Sanoiko se sulle jotain loukkaavaa?" kysyin heti. Riko olis voinu pahoittaa mielensä jostain mitä Emilia oli menny sanomaan.
"No en oikee tiiä, se vaa alko väittää et käyttäisit mua hyväkses ja jättäisit mut kun kyllästyisit muhun." Huomasin että Rikon ääni alkoi halkeilemaan.
"Mutta mä yritin sanoo sille vastaan ja sit se lähti. Mut kuitenkin se jäi vaivaamaan mua ja nyt säkin sait tietää", se sanoi kyyneleet poskilla valuen.

Painoin Rikon pään itseäni vasten. Se piti musta molemmilla käsillä kiinni ja hautas kasvonsa mun mustaan huppariin.

"En ikinä käyttäisi sua minään leluna. Oot mulle tärkeempi kuin kukaan muu, enkä anna kenenkään satuttaa sua", kuiskasin.
"Mutta Emilia mun on kohdattava, ja samoin muut tytöt. Sen jälkeen palaan sun luo, okei?" kysyin.

Rikon silmät punoittivat, mutta niistä näkyi myös liikutuksen katse.
"Mä odotan sua sit", se sanoi ja virnisti. Pussasin sitä nopeasti otsalle ja pistin juoksuksi.