You Complete Me || CHANGLIX || Fin.

29. Oon pahoillani.

Felix Pov.

Kuinka se ees kehtas. Kaiken tän tapahtuneen jälkeen se vaan pystyy pettää mua. En voinut uskoo tätä.

Aamu koitti, ja muistin edellisen illan raget Changbinille. Miettisin yön yli, ja tulin siihen tulokseen että kyllä nyt vaan on erottava.
Meillä oli tänään koulua, mutten vaivautunut menemään. Makasin vaan sängyssäni ja katselin videoita. Kello koitti neljä, ja tajusin kaikkien koulun loppuneen jo kauan sitten. Puin ulkovaatteet, astuin ulos ja soitin Changbinille.

Mä odotin, ja odotin. Viimein tuo vastasi.
"Felix! Luojan kiitos!" tuo aloitti.
"Voidaanko tavata?" sanoin kylmästi.
"Ai..joo, missä?" vanhempi kysyi.
"Tule nyt vaan vaikka tähän koulun viereiselle puistolle" vastasin.
En ees oottanut vastausta, ja painoin luurin. Lähdin ulos talostani ja kävelin tuolle puistolle. Vanhempaa ei vielä näkynyt joten kävin odottamaan.
______________________

Istuin keinussa, puhelintani selaillen kunnes tunsin jonkun seisovan edessäni. Katsahdin ylös ja Changbinhan se siinä. Näin tuon silmissä suoraa katumusta, mutta tiesin että mitä mä olin tekemässä on oikein.

Aurinko paistoi kasvoille, ja tunsin kylmän tuulen poskillani. Tunsin niillä myös jotain muuta, valuvat kyyneleet. Mä katsoin vanhempaa, ja tuo katseli jalkojaan. Mä enää hain sanoja, mitä sanoa.
"Kuule.. Mä en ois vaan uskonut että näin vois koskaan tapahtua, joten nyt en tiedä mitä sanoa. Mä en halunnu olla kusipää ja tehdä tätä viestillä joten sanon sen nyt tässä. Meidän pitää erota" sanoin ääni täristen. Changbinin katse nousi millisekunnissa mua kohti. Tuon poskilta valui yksinäine kyynel, jonka mä pyyhkäsin pois. Hetken ajan kuluttua Changbin vain nyökkäsi, selvästi etsien sanottavaa. "Mä oon niin pahoillani, mulla tulee ikävä" tuo viimein vastasi. Taistelin kyyneliä vastaan, en saisi nyt olla heikko. Halasimme viimeisen kerran ja sitten mä lähdin kotiin.

_________________________

En mä ollut tuolle vihainen. Olin todella pettynyt, mutta tiesin että tein oikein. En mä voisi vaan kestää tuollaista. Ehkä me jatkossa voitaisiin olla kavereita, katsotaan nyt.

Samassa mä tajusin että mulla ei ole ketään, paitsi Jeongin. Olin menettänyt Changbinin, Hyunjinin ja näköjään Chaninkin. Tiesiköhän Jeongin edes? Päätin soittaa tuolle.

Puhelin hälytti hetken, ennen kuin kuulin pienen äänen sanovan "haloo" puhelimeen. "Hei Jeongin, en tiedä missä oot tai tiedätkö mitä on tapahtunut-" aloitin. "Joo kyllä mä tiedän. Hyunjin on Changbinin kanssa" Tuo vastasi pienellä, surullisella äänellään. Kuullessani miten rikki Jeongin oli tahdoin vain itkeä. Se on niin viaton, ei se ansaitse tällaista. "Oon niin pahoillani." sanoin hetken päästä. "Ei se sun vika ole, tää sama kävi myös sulle.. vai?" nuorempi vastasi. Hymähdin puhelimeen. "Mitä Hyunjin sanoi, kun tajusi että tiedät?" kysyin. "Se jätti mut itse, kun sanoin että mä tiedän." jeongin sanoi, selvästi jo itkien. "Ai.. mä jätin Changbinin ehkä tunti sitten.." sanoin. "Oon pahoillani" Jeongin sanoi. Sitten puhuttiin hieman muustakin, ja viimein lopetimme puhelun.

_________________

Koulua. En millään vittu jaksaisi. Herätyskellon soidessa kuitenkin pakotin itseni nousemaan, ja raahauduin suihkuun. Puhelin pärähti soimaan. Chan. Mitähän tuo halusi? En tahtonut puhua tuolle, herranjumala meinasin melkein kuolla tuon miehen takia. Painoin punaseen luuriin.

Tulin suihkusta ja pesin hampaani. En ollutkaan syönyt pariin päivään. Ero otti koville. Niin.. siitä oli nyt pari päivää, en ollut käynyt koulussa eron jälkeen, mutta en voinut enää skipata tämän takia. Olisin vain Jeonginin kanssa. Kaikki hyvin, vai mitä?

Lähdin koululle kävellen, ja heti ensimmäisenä näin Chanin koululla. Ei helvetti, onko se päässyt takas kouluun?
En voinut uskoa tätä. Tuon hirviön pitäisi olla vankilassa! Epäreilua. Kävelin ohi välittämättä tuosta, ainakin yritys hyvä kymmenen. Chan tarttui mua hihasta ja katsoi mua kuin suoraan sieluun. "Päästä irti" murahdin. Chan taisi vain naurahtaa. "Felix.. oon etsinyt sua" tuo sanoi. En vastannut. "Pyydän tosissani anteeksi ihan kaikkea. Ja tiedän, etten saa tai ansaitse anteeksiantoa, mutta tiedätpähän nyt että kadun kaikkea. Tiedän myös että sulla on nyt vaikeaa." Tuo sanoi. En vastannut vieläkään. Tahdoin irti, tunsin kamalaa vihaa Chania kohtaan. "Ihansama, anna mun mennä" sanoin. "En.." Chan vastasi. Sitten tuo nappasi mua leuasta ja oli juuri suutelemassa.

Samassa kuulin juoksuaskelia tulossa meitä kohti, ja varsin tutun äänen huutavan: "Hei Chan jumalauta päästä irti!!" Katsoin ympärilleni, ja näin Changbinin aivan meidän vieressämme, repien Chania irti musta.

Mun lupailuihin "alan olee aktiivinen taas" ei varmaan voi enää luottaa :D nyt kuitenkin oon ihan oikeesti saanut tämän kauan kaivatun motivaation takaisin! Kiitos 3k reads❤️