tukholma-syndrooma. [ ✓ ]

016 ; Väkisin

</3
[ 1321 sanaa ]
- 4. lokakuuta 2017 -

Kaikkitietävä ;

Chanyeol nousi pöydästä tuoli rymisten lattiaa vasten. Baekhyun nopeampana juoksi portaat kiireellä ylös hakemaan vierashuoneesta reppua, jossa oli kaikki tarvittava.

"Haistakaa paska", Chanyeol sylkäisi talon asukkaille kasvavan vihan ja pettymyksen leijuessa hänestä ympärilleen. Hän todella oli luottanut Junmyeoniin ja Yixingiin, mutta nyt matto vedettiin jalkojen alta.

"Pentu, pidä kiirettä!" mies huusi vetäessään kenkiä jalkaansa. Hän painoi kädet nyrkissä ohimoitaan yrittäen selkeyttää ajatuksiaan ja keksiä suunnitelman.

Baekhyun skannasi huoneen katseellaan ja tarttui repun hihnaan heti, kun huomasi sen makaavan sängyn vieressä. Hän kompuroi hädin tuskin pystyssä pysyen rappuset alas eteiseen, jossa Chanyeol jo piti ulko-ovea auki.

"Okei, ei hätää, me selvitään tästä", vanhempi yritti rauhoitella hätiköivää Baekhyunia, samalla todistellen itselleen, että pystyisi pitämään tilanteen hallinnassa ja toimimaan turvana.

"Sun on parasta selvitä jäämättä kiinni. Mä en halua poikaystävää joka majailee vankilassa", Baekhyun tiuskaisi Chanyeolin häkeltyessä termistä, jota pienempi hänestä odottamattomasti käytti. Miehen sisällä tuntui liihottelevan muutama perhonen, jotka saivat jäädä nyt taka-alalle. Niiden siivet repeytyivät irti ja lento lakkasi oven pamahtaessa kiinni heidän takanaan.

He lähtivät talosta ovet paukkuen jättäen Yixingin ja Junmyeonin kahdestaan pöydän ääreen, jossa pieni hetki sitten kaikki oli vielä hyvin. Tunnelma oli kuin tyhjenevä ilmapallo lasten syntymäpäivillä.

***

Chanyeol oli ottanut repun kantoonsa hänen ja Baekhyunin juostessa hiekkatietä pitkin kauemmas talosta ja mökistä. Kauas kaikesta, metsikköön.

Kumpikaan ei ollut uskonut tämän päivän koittavan juuri tänään, tai että se tuntuisi näin intensiiviseltä ja hermostuttavalta. Uhkaavalta, pelottavalta. Tämä oli se hetki: Chanyeol ja Baekhyun vastaan muu maailma.

"Mitä helvettiä me tehdään?" Baekhyun sanoi kovemmalla äänellä hengästyneen kuuloisena pinkoessaan eteenpäin. Hänen oli vaikea pysyä Chanyeolin mukana lyhyemmillä jaloillaan. "Ei me vittu ikinä... päästä tarpeeks kauas ettei... meitä löydetä!" 

"Sitten meiän pitää piiloutua" Chanyeol vastasi hidastaessaan tahtia. Molemmat olivat väsyneitä juoksemisesta.

Kaksikko tasasi hengitystään hetken paikallaan seistessään. He olivat nojautuneet puunrunkoa vasten vetäen syvään happea. Kaukaisuudesta kuului lähenevien hälytysajoneuvojen sireenien ääni.

"Ei jumalauta", Baekhyun sai sanotuksi yskäistessään samalla.

"Sähän oot paha suustas nyt", Chanyeol vitsaili pitäen itsensä väkisin tyynenä ulospäin.

"Pää kiinni, tajuutko sä että meiät löydetään kohta?"

Punahiuksinen nyökkäsi. Hän näki pienimuotoisen kallion vähän matkan päässä, ja sai idean. Käskien Baekhyunin mukaansa hän alkoi taas juosta. Sydän hakkasi rinnassa ja mieli oli tyhjä, mutta silti aivan täynnä ajatuksia, joista ei saanut otetta.

Jäisivätkö he kiinni? Mitä tulisi tapahtumaan sitten? Joutuisiko Chanyeol kaltereiden taakse? Mitä Baekhyunille kävisi?

Näkisivätkö he enää koskaan?