tukholma-syndrooma. [ ✓ ]

009 ; Kaunotar

♡
[ 680 sanaa ]
- 1. syyskuuta 2017 -

Baekhyun ;

"Me molemmat tiedetään, ettei tää meiän yhteiselo tuu jatkumaan ikuisuuksia. Miksei me voitas vaan nauttia siitä sen aikaa, kun se on vielä mahdollista?" Chanyeol yritti perustella sitä, miksi läheisyydestä ja muusta hellyydestä ei olisi haittaa. Tyhmäkin sen tiesi, ettei tässä tulella leikkimisessä ollut mitään järkeä.

"Mut mä en haluu kiintyä suhun. Se ei oo hyväks kummallekaan."

"Yritätkö sä nyt väittää mulle ettet sä jo ois kiintyny muhun? Kaikki tän päivänen oli ihan vihapohjasta?" kuulin miehen äänestä virneen pitäessäni katseeni alhaalla. Niinpä niin, tietenkin olin suudellut häntä, koska olin ollut raivoissani. En oikeastaan tiennyt, mikä ajoi minut siihen yhtäkkiseen päätökseen. Ei ollut tapaistani tehdä aloitetta.

"Joo, sä ärsytät mua", intin vielä vastaan.

"Sä et huijaa ketään. Oot ihan läpinäkyvä ja helposti luettava ihminen", hän silitteli poskeani rauhoittavasti ukkosen taas jyristessä taivaalla.

Hiljenin ja Chanyeol naurahti voiton merkiksi. "Mistä lähtien sunlaiset pienet pojat on tykänny isoista, vaarallisista ja älyttömän komeista Chanyeoleista?"

"Älä ala ylimieliseks. Mä edelleen vihaan sua", vitsailin jo. Olimme taas sopineet riitamme minuuteissa.

"Ai tarkotatko kasvuiän alkamisesta lähtien? Okei, no sulla se ei oo ollu kovin kauaa ku oot tollanen pätkä", hän sivuutti oman kommenttini.

Hymähdin muka kiukkuisena tönkölle vitsille, mutta hymyäni ei nähnyt huoneen hämäryydestä johtuen kunnolla. Laskin Chanyeolin kädet kasvoiltani, ja pakenin keittiöön kynttilän valoon.

Chanyeol oli aikaisemmin valmistanut nuudeleita. Olimme syöneet niitä nelisen kertaa viikon sisään. Silti ne olivat aina yhtä hyviä, mikä johtui varmaan seurasta.

Nostin kattilan edelleen hieman lämpimältä liedeltä pöydälle, ensin asettaen sen alle puisen alustan. Ruoasta nousi höyryä vielä.

"Tuu syömään nyt tai en jätä sulle mitään", kutsuin miestä.

Istuimme vastapäätä pöydän toisille puolille. Toinen pari jalkoja kosketti omiani, ilmeisesti tarkoituksella. Kohotin katseeni Chanyeoliin, joka silmäili minua vähän väliä syödessään.

"Hyi, älä kato mua noin", sanoin ja jatkoin omaa syömistäni siirtäen jalkani tuolini alle taivuttaen niitä vähän koukkuun.

Syömäpuikkoihini tarttui todella pitkä nuudeli, sillä en edes nähnyt sitä kokonaisuudessaan toisen päädyn ollessa syvällä muiden seassa. Sujautin puikkojeni väliin joutuneen pään suuhuni. Sain huomata, että se kaivattu toinen pää oli Chanyeolin suussa. Molempien huulet kääntyivät hymyyn huomatessamme asian samaan aikaan.

"Iltaa, Kaunotar", Chanyeol sanoi hampaidensa välistä ja vinkkasi silmää.

"Moi vaan, Kulkuri", vastasin naurahtaen.

Söimme sitä yhdessä molemmista päistä, kunnes välillämme oli noin kymmenen senttiä matkaa. Olimme joutuneet kumartumaan pöydän yllä eteen päin toisiamme kohti ylettääksemme. Katsoin Chanyeolia läheltä liikkumatta. Hetken mietin syöväni nuudelin loppuun saakka ja idea hymyilytti minua. Ajatus oli kuitenkin liian villi minulle vielä tässä kohtaa, vaikka kaikkea sitä oli tänään jo sattunutkin.

Luovuin suunnitelmastani jännityksen kasvaessa ja puraisin oman pätkäni poikki. Loput jäivät Chanyeolille, joka alkoi valittaa harmistuneena.

"Heeei, sä nyt pilasit tän koko homman jujun. Kohtalo määräs mitä piti tapahtua, mut sä vänkäsit vastaan."

Kohotin leukaani ja näytin omahyväiseltä.

"Ihan oikein sulle."

Myöhemmin, kattilan sisällön kadottua sisuksiimme, jäimme vain jutustelemaan pöydän ääreen. Kynttilän liekki heilahti hengityksemme mukana. Se loi mukavan tunnelmallista valoa. Kuin olisi kotona viettämässä leffailtaa äidin kanssa hämärässä olohuoneessa. Olisi karkkeja ja sipsejä, ja naurettavan kliseinen pääparin hitaasti etenevää suhdetta käsittelevä elokuva.

Äiti ja minä pidimme sellaisista hetkistä. Silloin tunsin eniten meidän olevan yhtä perhettä. Välimme olivat rakoilleet viime kuukausien kuluessa äidin työstressin takia. Juuri nyt minä ja Chanyeol olimme kaipaamani elokuva.

Sateen pisarat kuuluivat kauniina ropinana halvalta peltikatolta.

"Romanttista", totesin ohimennen kynttilän luodessa lämpöä ympärillensä. Se vangitsi meidät sijoillemme ja sai unohtamaan kaiken muun hetkeksi. Vain tämä hetki oli tärkeä.

"On."

Chanyeol oli yhtäkkiä taas vakavoitunut. Hän oli täynnä mysteerejä eikä ollenkaan ennustettavaa sorttia, toisin kuin minä olin ainakin hänen mukaansa. En koskaan voinut olla varma, mitä hän tunsi tai ajattelisi. Saati sitten mitä hän tekisi seuraavaksi.

Punahiuksinen nousi tuoliltaan. Hän tarttui tuolin puiseen kaareen ja käveli kiirettä pitämättä sen kanssa viereeni. Hän käänsi tuolin selkämyksen minua päin ja istui sille hajareisin kasvot minua kohti.

Mies nojasi toisella kädellään tuolin selkänojaan. Toisen hän asetti leukani alle. Oikeastaan toisen kätensä etu- ja keskisormen. Niillä hän nosti leukani hänen tasolleen.

Hän katseli minua hetken hymyillen lämpimästi, poskipäät hieman kohoten. Sitten hän kurotti hiukan eteen päin ja suuteli minua hellästi ja rauhallisesti. Hän vetäytyi pian pois, luultavasti jotten tuntisi oloani epämukavaksi. En oikeastaan kerennyt hetkeen edes mukaan mieleni rattaiden raksuttaessa hitaasti.

Lehahdin varmasti punaiseksi, joten laskin katseeni jälleen lattiaan.

━ ━ ━ 

og: ~helmikuu 2018
edit: 27.1.2020 / 16.5.20

se on kuulkaa sellanen keissi pojat että yli kahden vuoden urakka on ohi, koska sain yöllä kirjotettua tän kirjan viimesen luvun vihdoin valmiiks ai saatanaaaa,,, eli tän luvun jälkeen julkastavaa on vielä 10 lukua ja kirja on siinä sit

hurjaa!!