2. luku - Malja ystävyydelle

265 20 2
                                    

Malja ystävyydelle

Mikael tuntui olevan tosi nolona siitä pikku pususta. Ei se niin kamala asia ollut. Eikä se voinu tietää, etten tykkää pojista sillä tavalla. En mä sitä kyllä ihan kauheesti edes muille huudellut. Julia ja Lauri tiesivät ja mun koulukaverit. Porukoille en edes oo uskaltanut kertoo, vaikka tuskin niitä edes kiinnostaisi tykkäänkö mä tytöistä vai pojista. Mä tajusin seiskalla, että pojat ei kiinnostanu mua yhtään ja lopulta tajusin kunnolla kun ihastuin yhteen meiän luokan tyttöön, Jennikaan. Me sitten alettiin seurustella kasiluokan syksyllä, mutta me erottiin vuoden ja neljän kuukauden seurustelun jälkeen. Mä olin päättänyt mennä lukioon ja se amikseen, eikä meillä muutenkaan loppuaikoina mennyt mitenkään ruusuisesti.

Julia tuli hetken päästä pöytään kahden tuopin kanssa ja laski toisen mun eteen. Kiitin sitä ja otin kulauksen siideristä. Blondi kyseli minne Tuomas lähti ja vastasin vaan, että se sanoi menneensä vessaan. Mikael joi bissensä loppuun ja ilmoitti menevänsä tiskille tilaamaan lisää juomista. Katsoin hetken pojan perään kunnes käänsin katseeni Juliaan.

"Voidaanko mennä vessaan, mul on asiaa enkä jaksa huutaa täällä", sanoin musiikin yli. Julia nyökkäsi ja nousimme pöydästä tuoppiemme kanssa.

Vessaan päästyämme siellä oli paljon muitakin. Luovin meille tien lavuaareille ja katsahdin blondiin.

"Mikael pussas mua äsken tuol pöydäs", sanoin ja Julian kasvoille nousi virnistys.

"No mitenkäs se nyt silleen", se naurahti ja sai multa tuomitsevan katseen.

"No ehkä mä lähetin sille jotain vääriä signaaleja, mut mä työnsin sen pois ja selitin sille, et pojat ei ihan nappaa. Se kyl kai ymmärs, mut se nolostu siitä aika paljon", sanoin ja join tuopistani.

"Me ollaan kaikki aika kännissä niin eiköhän se unohdu huomiseen mennessä", Julia sanoi ja mä hymähdin olkia kohauttaen.

"Niin kai."

Katsoin itseäni peilistä ja kaivoin laukustani huulipunan. Lisäsin punaa huulille ja suin hiuksia paremmin. Lopuksi oikaisin paitani helmaa ja lähdin Julian kanssa takaisin musiikin jytkeeseen. Tuomas löytyikin siitä vessojen lähistöltä joku brunette kainalossaan.

"Ai täällä sä ootkin", Julia sanoi itseään reilusti pidemmälle pojalle.

Tuomas esitteli tytön, joka paljastui sen tyttöystäväksi Hennaksi. Lopulta kysyin, lähtisikö muut mun seuraksi pihalle. Kaikki kolme lähtivät mun perässä oville ja nappasin narikasta farkkutakkini ja vedin sen päälleni. Ulkona oli jo viilentynyn sen verran, että ei olisi tarjennut ilman takkia. Sytytin tupakan katoksessa ja vedin savua keuhkoihini. Henna kaivoi taskustaan myös askin ja Tuomas nappasi itselleen yhen sätkän. Tyttö tarjosi myös Julialle, mutta se pyöritti päätään ja kieltäytyi kohteliaasti.

"Hei!! Mira!" yhtäkkiä kuulin huudon vähän kauempaa.

Käänsin katseeni baarin edustalta aukealle ja sieltä käveli pari tuttua tyyppiä ja muutama tuntematon. Ne pysähtyi aidan viereen joka erotti baarin tupakkapaikan jonosta. Tervehdin tulijoita ja aloin esitellä niitä Julialle, Tuomakselle ja Hennalle. Lyhyt, brunette, pisamakasvoinen oli Emmi, vaalea pitkä poika Valtteri ja platinablondi Peppi. Olin niiden kanssa samalla luokalla.

"Jos ikä vaan riittäis niin tultais sinne mut eipä voi mitään", Emmi valitti ja huomasin, että kyllä nekin olivat juoneet ihan kiitettävästi päättäreiden kunniaksi. Naurahdin ja vein tupakan huulilleni.

"Oisko heittää kessuu?" Peppi kysyi multa.

"Hanki omat röökis!" sanoin, mutta pienen kinastelun jälkeen heitin tytölle röökin ja sytytin sen sille.

Love MazeWhere stories live. Discover now