Love Maze

7. luku - Korpi ja Saarinen

Korpi ja Saarinen

Sunnuntaina aamupäivällä mä istuin faijan Toyotan takapenkillä. Lauri ja Suvi istuivat etupenkillä, muut olivat jääneet mökille siivoilemaan ja mummi ja pappa oltiin viety jo eilen kotiin. Mä en ollut nähnyt mutsia pitkään aikaan, joten tässä mä nyt olin matkalla Martsariin, mun teiniaikojen kotikulmille. Lauri oli eilen jutellut puhelimessa sen kanssa ja sopinut, että tulemme piipahtamaan sen luona. Samalla sekin näkisi Suvin.

Mä en ollut kauhean innoissaan tästä. Vaikka oli kiva nähdä äitiä, niin mulla tuli niistä paikoista flashbackejä yläasteajoille, jotka haluaisin vaan unohtaa, mutta se oli aika vaikeaa. Vaikka mä olin muuttunut niistä ajoista ja päässyt jotenkin jo siitä yli, niin kyllä mä vielä välillä saatoin eksyä vaarallisen synkkiin ajatuksiin.

Musta tuntui yläasteella, että mä olin ihan eksyksissä. Mä etsiskelin itseäni, ehkä liiankin kauan. Mä esitin jotain mitä en todellakaan ollut. Värjäsin hiukseni kirkkaan punaiseksi, tietysti porukoilta salaa. Jennika, mun sen aikainen tyttöystävä, sai mut mukaan vaikka mihin typeryyksiin. Mä pääsin sen kaveriporukkaan ja siitä sitten lähtikin se alamäki. Ehkä meidän suhde loppuikin siihen, että mä olin muuttunut ja se jatkoi samaa rataa. Mä kyllä yritin kaikkeni, että Jennikakin olis myös yrittänyt ryhdistäytyä, mutta alkoholi ja kannabis oli sille tärkeämpiä kuin tyttöystävä. Mä tein kaikkeni ettei sen huumesotkut paljastuisi sen porukoille tai pikkusiskolle tai varsinkaan kytille. Se kuitenkin joutu ongelmiin ja lopulta laitokseen ysillä, eikä me pystytty nähdä usein. Mä olisin halunnut auttaa sitä, mut mä en osannut. Musta tuntui, että jätin sen ihan yksin kun erottiin, vaikka ero olikin lopulta sen ehdotus. Mä en koskaan kertonut porukoille, että Jennika oli mun tyttöystävä ja se sitten kai kyllästyi mun porukoille salailuun, jota oli kestänyt yli vuosi. Mua vieläkin vähän vaivaa meidän eron syy, joka on mulle edelleen pieni mysteeri. Erosiko se musta sen takia etten ollut kertonut meistä porukoille vai siksi koska se oli liian rikki vai eikö se vaan rakastanut mua. Sitä se ei koskaan kertonut mulle.

"Niin, mitä oot mieltä?" Suvi kääntyi etupenkiltä mun puoleen.

"Siis mistä?" olin ihan ajatuksissani enkä ollut kunnellut yhtään.

"No siitä, että mä ja Lauri muutetaan yhteen", se sanoi iloisesti ja katseli onnellisena ratin takana istuvaa Lauria.

"Ai, no kiva juttu", yritin kuulostaa iloiselta äskeisen muisteluhetken jälkeen. "Mä luulin et sä jo käytännössä asuit Laurilla", naurahdin.

"Niin no, kyl mä aika paljon siellä vietän aikaa, mut me meinattiin ettii uus vähän isompi asunto", se sanoi. Laurin kämppä kyllä oli tosi pieni kaksioksi.

Matka alkoi lähentyä loppua ja maisemat muuttuivat tutummiksi. Lauri parkkeerasi auton vanhan kulahtaneen keltaisen kerrostalon parkkipaikalle. Huokaisten nousin autosta ja kävelin kaksikon perässä alaovesta rappukäytävään. Nousimme hissillä kolmanteen kerrokseen ja pysähdyttiin tutun asunnon ovelle. Postiluukussa kuitenkin luki tuntematon sukunimi mutsin sukunimen perässä. Korpi ja Saarinen. Mutsi vaihtoi sukunimen tyttönimeensä heti, kun sen ja faijan avioero astui voimaan. Sami taisi olla tämä Saarinen. Olin nähnyt sen ehkä kolme kertaa. Sillä oli kuulemma yksitoistavuotias tytär, jota mä en kuitenkaan ollut koskaan tavannut. Mä en paljoa viettänyt aikaa näillä kulmilla, ihan syystä.

"Ihana nähdä teitä pitkästä aikaa!" mutsi ilahtui avatessaan oven ja veti meidät molemmat lapsensa halaukseen. "Sä oot varmaan Suvi, mukava tavata", se sanoi ja päästi meidät sisälle.

"Samoin", Suvi sanoi kohteliaasti ja hymyili sen ihastuttavaa hymyä.

"Kulta! Tuu säkin nyt tänne!" mutsi huuteli peremmälle asuntoon ja Sami asteli eteiseen. Se oli sellainen suomalaisen miehen perikuva. Pitkä, kaljamaha, sekainen maantienharmaa tukka ja silmälasit. Se oli kyllä ihan erilainen kuin faija.