Love Maze

4. luku - Teetä vai kaakaoo?

Teetä vai kaakaoo?

Kuulin juoksuaskeleita vähän kauempaa ja käänsin katseeni äänen suuntaan. Mikael pysähtyi ja katseli meitä hengästyneenä. Alexandran itku oli helpottanut, mutta se edelleen piti päänsä mun olkapäällä ja mun kädet olivat edelleen sen ympärillä.

"Ale, hei, mikä on?" poika kysyi ja istui tytön toiselle puolelle.

Tyttö taisi vasta nyt tajuta, että Mikael oli siinä vieressä. Se nosti päänsä mun olkapäältä ja pyyhkäisi poskiaan. Laskin käteni pois sen ympäriltä. Sen eyelinerit oli sotkeutunut ja ripsarit valunut silmien alle. Sen katseessa oli surua ja ahdistusta.

"Mä oon ihan okei", se yritti vakuutella ja vääntää kasvoilleen jotain hymyn tapaista, mutta epäonnistui siinä.

"Et oo, mä nään sen susta. Haluuksä lähtee kotiin?" poika kysyi ja laski käden sen olkapäälle. Lopulta tyttö vain nyökkäsi.

"Mun reppu jäi Ainolle ku lähin niin nopeesti, niin käydään hakemassa se ensin sieltä", Mikael vielä sanoi ja nousimme penkiltä.

Talolla mä jäin tytön kanssa ulos odottamaan kun Mikael haki reppunsa. Sitten me lähdettiin kävelemään juna-asemalle. Sinne oli tästä kai kolme kilsaa ja mua sattui jo valmiiksi jalkoihin. Kävelimme hiljaa vierekkäin ja kesäyön valo oli jo hämärtymässä. Vieressäni kävelevä punapää katseli vain maata. Mun kävi sitä vähän sääliksi, kun näin sen katseen takana jotain rikkinäistä. Olisi tehnyt mieli ottaa sitä kädestä kiinni ja lohduttaa, mutta en mä sitten niin tehnyt, mä olin ihan surkea lohduttaja.

Vihdoin kun päästiin juna-asemalle, mun humala oli laskenut huomattavasti. Seuraavan junan lähtöön olisi vielä yli puoli tuntia. Ostettiin liput ja mentiin jo laiturille odottelemaan. Istuin maahan, koska laiturilla ei ollut yhtäkään penkkiä. Kiskoin maiharit jaloistani ja hieroin hetken kipeitä jalkapohjiani. Nojasin tolppaan ja suljin silmäni hetkeksi. Tunsin kun joku tuli viereeni ja nojasi myös samaan tolppaan. Lopulta me kaikki kolme istuimme sen yhden valotolpan ympärillä siihen nojaten. Kuulin toiselta puoleltani kun ilmeisesti Mikael sytytti tupakan ja avasin sitten vasta silmäni. Me oltiin kauan vaan hiljaa, jostain kauempaa kuului satunnaisten autojen ääniä ja kerran yhdeltä raiteelta meni ohi yöjuna. Todella pitkän hiljaisuuden jälkeen sen rikkoi yllättäen Alexandra.

"Mä en haluu mennä kotiin, tai siis – tai voinko mä tulla sun luo yöks?" se kysyi ja luulin aluksi, että se tarkoitti kysymyksen Mikaelille, mutta yllättäen se kääntyikin mun puoleen.

"Tottakai, jos sä niin haluut", sanoin hieman hymyillen ja katsoin tytön keltaisen valon valaisemia kasvoja. Sitten se vaan kääntyi takaisin ja jatkoi tolppaan nojailemista. Yhtäkkiä toiselta puoleltani kuului hiljaista kuorsausta.

"Voi luoja, et sä siihen voi nukahtaa!" huudahdin ja liikahdin tummahiuksisen pojan eteen ja ravistelin sen hereille.

"Häh, missä mä oon?" se kysyi unisena ja ravistelin vielä vähän lisää, että se heräisi.

"Meidän juna tulee ihan just", sanoin ja poika avasi silmänsä kokonaan.

"Hitto, miten mä nyt tolleen menin nukahtaa", se sanoi ja nousi ylös. Se alkoi kävelemään edestakaisin, ilmeisesti pysyäkseen hereillä. Mä aloin laittaa kenkiäni takaisin jalkaan, kun sitten hetken päästä juna tulikin äänekkäästi kolistellen laiturille ja me noustiin sen kyytiin. Istuttiin neljän hengen paikalle, muut kaksi varasivat ikkunapaikat joten mä istuin sitten tytön viereen.

"Kai sä pääset yksin kotiin? Mä haluun suoraan omaan sänkyyn nukkumaan", poika sanoi haukotellen vastapäätään istuvalle tytölle.

"Helvetin idiootti! Sä nukuit sillon ku me sovittiin et mä meen Miralle yöks", se sanoi ja katsahti mua sivusilmällä.