Love Maze

17. luku - Päiväunet sun kanssa

Päiväunet sun kanssa

Alexandra avasi oven ja mun sydän hyppäsi kurkkuun kun oven takana seisoi kaksi poliisia huumekoiran kanssa.

"Poliisista päivää, meillä on epäily, että tässä asunnossa on etsintäkuulutetulta Reino Lindforsilta ostettua subutexiä. Kadulla hänet tunnetaan paremmin nimellä Renny", miespoliisi selosti.

"Kumman asunto tämä on?" naispoliisi kysyi ja mä ilmoitin Alexandran takaa, että mä asuin tässä.

"Onko teillä kotietsintälupa?" Alexandra kysyi asiallisesti ja hyvin rauhallisesti. Naispoliisi näytti lappua ja Alexandra siirtyi ovelta sivuun. Miespoliisin hallussa ollut huumekoira päästettiin nuuhkimaan asuntoani ja mulla oli edelleen vähän levoton olo vaikka ei se löytäisi sieltä mitään.

"Saisinko nähdä molempien henkkarit", miespoliisi kysyi meiltä ja me kaivettiin naulakossa roikkuvien takkiemme taskuista lompakot ja näytettiin ajokortit sille. Poliisi otti meidän tiedot ylös ja kyseli kaikenlaisia kysymyksiä.

Mä yritin näyttää mahdollisimman rennolta. Alexandran rauhallisuus onneksi helpotti mun oloa enkä ollut niin kamalan hermostunut kuin vaikka ennen poliisien tuloa. Aika tuntui melkein pysähtyneen, kun odotin jotain tapahtuvan. Joko kämpästäni löytyisi joku huomaamatta jäänyt pilleripussi tai sitten poliisit vaan toteavat epäilyn vääräksi ja häipyvät. Sydämeni hakkasi niin kovaa, että mua ihan pelotti, että pyörtyisin. Tunsin pienen hipaisun kämmenselässäni ja nostin maahan laskeutuneen katseeni vieressäni seisovaan tyttöön. Siitä huokui sellainen ylitsepääsemätön välittäminen ja vihreistä silmistä yritin löytää jotain lohdullista tähän muuten kireään tunnelmaan.

"Kämppä on puhdas", nainen ilmoitti hetken päästä ja kiinnitti koiran takaisin remmiin. Henkäisin lähes äänettömästi ja mun harteilta putosi välittömästi raskas paino. Poliisi pahoitteli häiriötä ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Alexandra sulki oven poliisien lähdettyä ja kääntyi katsomaan mua.

Vihdoin mä pystyin taas hengittää rauhallisesti. Äskeisestä häkeltyneenä vedin Alexandran halaukseen ja rutistin sitä helpottuneena. Se kiersi kätensä mun ympärille ja me seisottiin siinä eteisessä hetki ihan hiljaa.

"Helvetti mihin soppaan Jennika veti mut mukaan", puuskahdin edelleen katkerana.

"Nyt se kaikki on kuitenkin ohi", Alexandra sanoi rauhallisesti ja mä nostin katseeni siihen. Olin sanomassa sille Iisasta, mutta en kerennyt kun se avasi suunsa. "Mä hoidan asiat Iisan kanssa, sun ei enää tarvii ajatella tätä."

"Hitto en mä oo ansainnu sua, mä en oo puolikskaan niin hyvä kun sä", kuiskasin sille kun mun ääni yhtäkkiä juuttui kurkkuun.

"Mitä sä selität? Sä oot paljon enemmän, siks mä rakastan sua", se sanoi ja olin kaiken tän paniikin ja ahdistuksen aikana unohtanut meidän aikaisemmin lyhyeksi jääneen keskustelun – tai siis, rakkauden tunnustuksen. Mä olin tänään ihan vitun herkillä ja mä taas olin purskahtamassa itkuun.

"Ja mä rakastan sua", sanoin kyynelten tipahtaen taas poskilleni. "Hitto eiks tää itku koskaan lopu?" naurahdin ja Alexandra keskeytti uuden kyyneleen matkan peukalollaan.

"Itke vaan", se sanoi lempeästi hymyillen.

Alexandra vetäisi mut sohvalle kainaloonsa ja me oltiin siinä pitkä tovi. Mua väsytti ihan suunnattoman paljon huonosti nukutun, tai no, valvotun yön ja kaiken tän stressin takia. Mä ihan torkahdin siihen Alexandran syliin kuunnellen rauhallista sydämen sykettä.