"Valkoinen hanki oli peittänyt kaupungin. Oli tulossa pimeää ja pakkanen kiristyi. Lunta tuprutti taivaalta synkkäisenä päivänä. Kaikki oli pukeutunut mustaan ja surivat. En ymmärtänyt, miksi kaikki oli pukeutunut mustaan ja itkivät. Seisoin isäni vierellä tiukasti pitäen hänen kädestäänsä. Katselin, kun äiti itki hautakiven vierellä. Haudalle oli laskettu punaisia ruusuja ja palavia kynttilöitä. Iskä veti kädestäni varovasti sen merkiksi, että on aika lähteä kotiin. Aloimme kävellä poispäin hautakivestä. Katsoin olkapääni yli kaunista hautaa jonka luona sukulaiset itkivät."
7 vuoden jälkeen...
"Annappas kynttilä tänne Jasmin. Se on meidän veljelle." Sanoin Jasminille joka katselee kynttilässä olevaa enkeliä . Sytytän kynttilän palamaan ja kyykistyn hautakiven vierelle. Asettelen kynttilän kauniisti haudan vierelle. Haudassa lukee kulta kirjaimin ja numeroin Davidin koko nimi, syntymävuosi ja kuolinvuosi.
"Hyvää syntymäpäivää David." Toivottaa Jasmin kauniilla pienellään äänellänsä.
"Hyvää syntymäpäivää rakas veljeni." Toivotan hänelle katsellen hautakiveä vedet silmillä. Sisko tuli halamaan minua ja pyyhkii pienillä lapasillaan vierineet kyyneleet minun kasvoiltani.
"Älä itke Elena... hänellä on hyvä olla nyt." Sanoi sisko pieni hymy huulillaan.
"Niin...mennään kotiin." Nousin seisomaan ja otin siskostani kädestä kiinni ja kävelimme pois hautausmaalta. Lumi narskui kävelessämme ja sisko hyppeli lumipaakkujen yli. Katselen ympärillä olevia taloja, kuinka kauniisti jouluvalot palavat ikkunoissa. Yhtäkkiä kännykkäni soi ja kaivelen kännykkäni taskustani. Huomaan, että äiti soittaa minulle. Päästän irti siskon kädestä ja vastaan puheluun.
"Hei Elena!" Vastaa äiti reippaalla äänellä puhelimeen.
"Hei äiti!" Vastaan takaisin.
"Mitä sinne kuuluu?" Kyselee äiti iloisella äänellä. Kuulen taustalta muitten ihmisten ääniä.
"Ihan hyvää...kävimme äsken Jasminin kanssa viemässä kynttilän Davidin haudalle." Vastaan pitäen kyyneleitäni.
"Hyvä, mutta mun pitää lopettaa nyt! Nähää 5 viikon päästä!" Sanoi äiti nopeasti puhelimeen.
"Juu..heippa!" Lopetin puhelun ja panin kännykkäni takaisin taskuuni. Huomaan, että Jasmin on kadonnut jonnekkin puheluni aikana. Katselen ympärilleni ja huudan hänen nimeänsä. Häntä ei näy missään. Lähen koputtelemaan oville ja kysyn onko he nähneet pientä tyttöä ja saan kielteisen vastauksen joka ovelta. Pysähdyn kauniin valkoisen talon eteen, jossa on ikkunoilla joulukynttilät palavat ja pihalla palaa kauniin valkoiset jalkalyhdyt. Näen postilaatikossa lukevan Tomlinson. Talo on kaksikerroksinen, jossa katon reunoja koristaa jouluvalot. Kävelen talon ovelle pienin askelin ja rimpoitan ovikelloa. Ovi aukeaa ja ovelle ilmestyy komea poika, jolla on ruskean väriset hiukset ja jäänsiniset silmät. Uppoudun hänen silmiinsä hetkisen aikaa, mutta palaan todelisuuteen.
"Hei...mä etsin siskoani Jasminia, joka karkasi jonnekin puheluni aikana. Sillä on ruskean kiharaiset hiukset ja pinkki toppatakki päälläänsä. Oletko sattumaisillaan nähnyt häntä?" Kerron nuorelle pojalle, jolla on harmaa villapaita päälläänsä.
"Juu olen!" Poika lähtee ripeästi ovelta sisälle ja tuo sylissään Jasminen jolla on kaakoo viikset.
"Voi luojan kiitos, että olet kunnossa" Otan Jasminen syliini ja kiitän nuorta poikaa.
"Ei tässä mitään! Hän tuli koputtaa ovelleni ja kerto kadottaneen siskonsa. Mutta ennen kun lähet...saanko kysyä nimeäsi?" Kysyy poika hymyilen.
"Minun nimeni on Elena Smith. Entäs teidän?" Hymyilen takaisin.
"Louis...Louis Tomlinson." Ojentaa hän kätensä kättelyksi. Kättelen häntä hymy huulillaan. Hoin nimeä mielessäni. Tosi mukava nimi hänellä. Kiitän vielä häntä ja lähen kävelemään poispäin ja laskin siskoni vierelleni kädestä pitäen kotiin asti.
Kotona pyyhin siskoni kaakoo viikset kastetulla pyyhkeellä ja aloin laittamaan iltapalaa.
Ajattelin Lousia ja muistelin kuinka ihanan siniset silmät hänellä on. Hänen hymynsä...hän saisi koko maailman hymyilemään. Hän sai ainaskin minut hymyilemään. Naurahdin pikkasen ja pyysin Jasminea iltapalalle.
