ongelmanuoret

15. eka lento

Mun unta häiritsee joku karsee ääni mun korvan juuressa. En mä sitä aluks tunnista, mut mitä kauemmin se soi siinä luupilla, mä tajuun sen äänen.

-VITTU! mä huudan ja nousen istumaan siinä patjalla. Joku vitun kiljuva vuohi herättää mut. Mä hieron mun silmiä ja örisen ärsyyntyneenä. Mä huomaan Ellenin makaamassa mun viereisellä sängyllä puhelin kourassa ja sen letit on mennyt vähän sekasin yön aikana. Mä oon ollut täällä yötä nyt kaks yötä, koska mä en vaan yksinkertasesti oo jaksanut ravata aina välillä nukkumassa muualla, ja kumminkin sitten palata Helistöön.

Onhan tää ollut nyt ihan helvetin hauskaa. Mä kävin hakemassa aijemmin Elmeriltä mun kamoja, kun me oltiin aika lähellä sitä.

Mä romahdan takasin makaamaan ja hieron mun otsaa.

-Miks vitussa sä herätät mut? nurisen ja venyttelen mun käsiä.

-Me mennään lentokentälle tyhmä, se sanoo ja nousee sängyltä ylös. Se napsauttaa kattovalon päälle, jolloin mä heitän peiton takasin mun pään päälle.

-Vittu valo kiinni, mä marmatan ja se heittää mun päälle tyynyn. Sitten se vetää peiton taas pois mun päältä ja heiluttelee lentolippua sen kädessä.

-Jos sä et nyt nosta persettäs ylös tästä patjalta, mä revin tän sun lippuses kahtia, se uhkaa, jolloin mä nousen taas istumaan.

-Vitun uhkailija, mä mutisen ja hieron taas mun unihiekkasia silmiä. -Mitä kello on?

-Sen verran, että Markuksen on aika nousta, se sanoo ja läpsäsee mua olkapäähän sillä lipulla.

-Vittuperseenkyrpäsaatanaperkele, mä kiroan ja nousen hitaasti ylös seisomaan. Mä vilkasen digikelloa Ellenin yöpöydällä ja käännän mun katseen Elleniin, joka ihan viattomana siinä seisoo. -Kello on Ellen yksi ja lento lähtee jotain yli neljä.

Se puristaa sen suuta viivaksi. Se näyttää vitun söpöltä, mut mä yritän pitää itteni aisoissa.

-Mä menen nukkumaan, mä ilmoitan, mutta se vetäsee mut mun kädestä sen kanssa ulos sen huoneesta.

-Et tasan mene, se sanoo mulle ja työntää mut vessaan. -Nyt aamukuselle ja hammaspesu.

Sitten se laittaa oven kiinni ja mä jään siihen seisomaan hetkeks miettimään, et oonko mä oikeesti elossa. Tuntuu vähän paskaselta nimittäin. Mä kerkesin nukkuu joku nelkytviis minuuttia, kun mä jo herään kirkuvan vuohen ääneen.

Aika kekseliäs.

Mä siinä harjaan mun hampaita kohtalooni alistuneena ja yritän pitää mun silmät auki. Ellenin vanhemmat ei vissiin ole kotona, sillä mä kuulen yläkertaan asti Henrin karjumisen Ellenille jostain aamupalasta. Tai no tässä tapauksessa yöpalasta.

Mä en rehellisesti tajua, et miten niiden vanhemmat antaa niiden olla keskenään kotona. Onhan ne sellanen kauhukaksikko, jotka tekis mitä vaan on se sitten laillista tai ei. Musta silti tuntuu, et niiden vanhemmat on tosi chillejä. En mä niitä vielä oo tavannut, mutta sellasen käsityksen mä oon saanut.

Onhan niillä ihan vitun mukavat lapset. Tosin se, ettei tässä talossa saa nukkua ilman kirkuvia vuohia, ei oo hirveen mukavaa. Pakko sitä on kumminkin sietää, kun ne on niin itsepäisiä tyyppejä, et ne ei luovuta helpolla.

Kun mä vihdoin pääsen alas, Henri seisoo keittiötasolla ja hakkaa seinää jollain lastenkirjalla. Ellen siinä vieressä paistaa pekonia ja hyräilee jotain biisiä. Pekonia yheltä yöllä. Kannatan.

-Mitä helvettiä sä teet Henri, mä huokasen ja nojaan keittiötasoon.

-Tapan hämähäkkiä, se vastaa kasuaalisti ja kirkasee.