ongelmanuoret

11. hotelli? trivago

A/N: mun synttäreiden kunniax <3 toivottavasti teille tulis sitte paremmat synttärit ku mulle tuli 🥲

~meeraseli

En mä ees muista, et millon me loppujen lopuks nukahettiin. Jossain vaiheessa mä en vaan enää muistanut yhtään mitään ja sit mä herään saatanan kovaan päänsärkyyn ja oksettavaan oloon.

Nyt en vaa herännyt sattumalta jonkun puheeseen, vaan tarkotuksella One Directionin biisiin. Elina ja Henri nimittäin ilmestyy olkkariin — missä me kaikki nukutaan — ja alkaa hypellä meijän pedeillä kajari heiluen ilmassa.

-BABY, YOU LIGHT UP MY WORLD LIKE NOBODY ELSE! ne alkaa karjua ja saa kaikki hereille. Mä heitän peiton mun pään päälle ja murisen ärsyyntyneenä.

-Turpa kiinni! mä kuulen Jannen karjuvan tuohtuneena.

-YOU DON'T KNOW YOU'RE BEAUTIFUL! ne silti jatkaa ja mä nousen istumaan hieroen mun silmiä. Vittusaatana. Mä nään kuinka Henriä ja Elinaa potkitaan ja heitetään tyynyillä, kun ne vaan jatkaa ja räkättää meille ilkeesti.

-Mitä vittua te täällä teette? Ellen kysyy puolestaan närkästyneenä. Mä vilkasen sitä ja nään, kuinka sen hiukset on ihan sekasin ja silmät ihan uniset. Mua hymyilyttää se, mutta mä en kerkee miettii sitä kauempaa, kun nousen ylös ja marssin kohti vessaa. Mua nimittäin vähän oksettaa.

-Markus oksentaa! Nooa huutaa mun perään, kun mä juoksen hirveetä vauhtia vessaan. Se musiikki vaimenee, kun mä paiskaan kylppärin oven kiinni ja tyhjennän mun vatsalaukun vessanpönttöön.

Mun päässä kuitenkin pyörii vaan se totuus vai tehtävä juttu. Mä en tiiä, et muistaako Ellen yhtään mitään siitä, mutta mä muistan.

Vittu mun vatsassa on vieläkin perhosia.

Tai sitten se on se oksennus.

Sillon mä tajuun kuinka pahaolo mulla on ja vaan istun siinä vessan lattialla, ootellen uutta oksennusta. Joku kumminkin koputtaa ovea ja kysyy 'saako tulla?'.

Mä mutisen jotain joo tapaista, ja Ellen kävelee sisään.

-Musta tuntuu et mäki oksennan kohta, se huokasee ja istuu mun viereen. -Aika paska olo.

-No on, mä sanon ja hieron mun päätä. -Mut sen siitä saa ku litkii elämän eliksiiriä liikaa.

Se katsoo mua hymy huulilla ja sitten sen kasvot muuttuu valkoiseksi ja se oksentaa. Mä nauran sille ja pitelen sen hiuksia pois sen tieltä. Mä hymyilen haikeesti, kun mä ajattelen samaa tilannetta Jennan kanssa joskus seiskalla. 

Mä en haluais ajatella sitä tällä hetkellä, mut se silti puskee mun ajatuksiin. Vittu.

Tietenkään mä en halua unohtaa sitä, en ikinä, mutta joskus se vois vaan unohtua hetkeks. Mä en jaksa käsitellä sitä samaa paskaa alusta loppuun aina se tietty pisto sydämessä. Mä oisin voinut olla parempi veli ja mennä vaikka mukaan sinne Stadiin. Tai ees anella sitä jäämään mun luo, kun mulla oli muutenkin aika paska olo.

Mut ei. Päästin sen menemään, ja nyt en enää nää sitä ikinä. Ehkä me jossain vaiheessa tavataan taivaanporteilla, mutta se on monen vuoden päästä. Ehkä.

En mä ees tiiä, etä pääsenkö mä taivaaseen. Joudun varmasti helvettiin, ku oon niin perseestä.

Ellen pian istuu rennommin maahan ja mä päästän sen hiuksista irti. Se huomaa mun haikeen ilmeen ja kallistaa sen päätä.