ongelmanuoret

24. video vuodelta 2017

Kahvi maistuu pahalta, kengät kastuu sulassa lumessa, silmiä painaa unettomuus ja koulussa on liian kova meteli. Paskaa oloa ei auta se fakta, että tänään mä oon täysikänen, ja joudun viettämään tän päivän jo toisen kerran ilman kaksosta.

Oon myöhässä koulusta. Mä hidastelin lähtöä Elmerin luota aivan liian pitkään, ja lopulta Elmerin piti saattaa mut ulos niiden pihalta vaikka sillä alkaa vasta myöhemmin koulu. Kävelyssä mulla kesti, koska mä lähdin vahingossa väärään suuntaan, enkä ees tiedä miten. Koulun ovilla mä poltin tupakan, ja vahtimestari käski mut rehtorin luokse.

Miks kaikki menee nyt ihan päin persettä?

Matikan tuntia on mennyt jo melkeen puolet, kun mä koputan laiskasti oveen ja vedän huppua syvemmälle päähän. Mulla on pahaolo, ja kun mä nään meidän ylipirteän matikanopettajan, mun tekee mieli oksentaa sen rumille kengille.

-Pahasti myöhässä, herra Enäjärvi, nainen pudistelee päätään ja päästää mut sisälle. Mä tunnen koko luokan katseen mussa, joka ahistaa mua vitusti. -Et onneksi kuitenkaan niin myöhässä, että olisit jäänyt paitsi pistarista!

Koko luokka alkaa heti nurista ja mä vaan liikun omalle paikalleni, Ellenin viereen. Se katselee mua kulmat kurtussa ja Melissa sen edessä kallistaa vaan päätään. Mä mutisen niille tervehdyksen ja istun penkille.

Mä lasken melkeen tyhjän repun pöydän viereen ja nojaan leukaa mun käteen. Mua väsyttää, enkä mä tiedä yhtään, et mistä se pistari on. Opettaja jakaa meille paperit ja mä kysyn Elleniltä lainaan kynää. Se hymyilee mulle hiljaa ja hipasee sen kädellä mun omaa pöydän alla.

Se tietää, että tänään on meijän synttärit. Niin tietää muutkin, ja ne välttämättä haluaa mut tänään Ebballe yöksi, koska onhan tänään myös perjantai. Mä lupasin mennä, vaan koska Elmerin perhe lähtee Viroon reissuun viikonlopuksi. Elmeri pahoitteli mulle tosi paljon sitä, ja mä sanoin ettei se haittaa. Oisin mä niiden puolesta saanut jäädä talovahdiksi, mut päätin mielummin viettää ainakin ekan yön muualla.

Mä vaan toivon, ettei ne koko ajan muistuttais tästä päivästä.

Kai ne kuitenkin tajuu, kuinka vaikee päivä tää mulle on. Oon tottunut jakamaan synttärit, mut nyt mä joudun olla ainoa päivänsankari, jota mä en halua olla. Viime vuonna mä en poistunut kotoa edes kouluun.

Kun matikan tunti on ohi, mä hidastelen luokasta poistumisessa, vaikka mulla ei ole ees mitään tavaroita mukana. Ellen odottaa mua silti kärsivällisesti luokan ulkopuolella, kun mä viimeisenä sieltä poistun.

Se katsoo mua hetken silmiin yhä vähän huolestuneen näköisenä.

-Oothan sä tulossa tänää Ebballe? Ellen kysyy ja mä heti nyökkään. Musta vaan tuntuu, että mä en saa just nyt sanaa suusta. Sillä on päällänsä valkonen huppari ja mustat wide leg farkut. Se hiukset on niskanutturalla ja se näyttää taas ihan vitun kauniilta.

Mä kakistan kurkkua ja vilkasen sen taakse, jossa mä nään ne punaset sohvat, joilla meidän porukka jo istuu. Ne nauraa ja juttelee keskenään, enkä mä halua mennä sinne pilaamaan niiden fiilistä. Ne kuitenkin tietää tän päivän, ja et mitä se merkkaa mulle. Musta tuntuu vaan ihan paskalta.

Mä lähen kuitenkin Ellenin perässä niiden luokse, eikä ne onneksi ala heti mitään onnitella. Musta on outoo onnitella aina synttäreinä. Se on masentavaa, et ihmisii onnitellaan siitä, et ne on elänyt taas vuoden lisää niiden elämää. Annetaan onnea seuraavaan vuoteen, niinku antais onnea johonki tulevaan juoksu kilpailuun. Niinku synttäreinä ois päässy maaliin, jonka takii onnitellaan, ja annetaan sit lisää onnee seuraavaan kierrokseen. Niinku elämä ois vaan joku vitun peli.