Roosanauhasytkäri

Luku 9. Musta silmä

ELIAS

-Sulle pitää hommata mies, sanoin ihan kasuaalisti ja heitin popparin suuhuni. Heta käänsi katseensa telkkarin ruudulla pyörivästä Marvelin elokuvasta ja tuhahti vain mun heitolleni.
-Tai nainen, ehdotin perään, ja Heta naurahti.
-Mieluummin mie naisen ottaisin. Miehet on sikoja.

Naurahdin sen mutinalle ja tarjosin poppareita. Heta nappasi kourallisen ja tunki suuhunsa osan siitä. Jos olin ymmärtänyt oikein, se oli jonkin aikaa sitten eronnut muutaman vuoden kestäneestä suhteesta, joka ei ollut päättynyt ilmeisesti kovin ruusuisesti. Heta oli maininnut siitä ohimennen jonkin verran, ja olin laskenut yksi plus yksi, että mies oli perseestä.

-Ai no mut kiitti, tuhahdin leikkimielisesti ja nostin dramaattisesti käden sydämelle. Heta tuuppasi mua hartiasta.
-Höh, no enhän mie sinuu tarkottanu. 
-Enkö sit oo mies? jatkoin näsäviisastelua. Heta taputteli mua päähän.
-Sie oot poika vielä, etkä mikään mies.
Hätistelin sen käden pois ja nousin hakeakseni lisää juotavaa. Heta ojensi myös lasiaan.
-Luetko sä ajatuksia? puuskahdin, mutta otin kuitenkin lasin mukaani.

-Mie oon meedio, Heta huikkasi mun perääni ja naurahdin.
-Ja mä kunnon raavas mies, sanoin takaisin. Päättelin Hetan mehevästä naurusta, ettei se ollut ihan samaa mieltä. Pyörittelin silmiäni ottaessani kokispullon kaapista. Oli tosi jees, että me oltiin lähennytty Hetan kanssa nopeasti, ja pystyttiin vittuilemaan toisillemme leikkimielisesti. Paljon parempi se, kuin että meidän välit olisi jotenkin kiusalliset, tai jos se olisi tiukkapipoinen tyyppi. Hetaa rennompaa kämppistä sai kyllä hakea. Ja ehkä myös laiskempaa.

***

Mulla oli seuraavana aamuna vuoro kaupalla, ja se kestäisi johonkin neljään asti. Mun kanssa oli samaan aikaan vuorossa Reetta, joka oli noin nelikymppinen, vähän kyllästyneen oloinen nainen, joka kassalla ollessaan yleensä nojaili käteensä, eikä paljoa hymyillyt asiakkaille. Ehkä juuri siitä syystä se laittoi mut taas heti kassalle. Siinä mä sitten taas hymyilin parille mummolle, jotka olivat päättäneet hoitaa ostoksensa jo aamusta, koska eivät jaksaneet varmaankaan mutista nykynuorison pilaantuvuudesta lasten kiljuessa kaupassa myöhemmin päivästä. Toinen niistä jäi touhuamaan hedelmäpelin kimpussa ja lähti kärttyisenä, kun kone oli syönyt sen rahat, ja vastineeksi se oli saanut vain parittomia hedelmiä.

Mua kyllästytti ja vilkuilin kelloa koko ajan. Olihan kaupassa työskentely ihan jees, mutta välillä tosi tylsää, varsinkin tällaisessa pikkukylässä. Mun väsynyt mielialani piristyi kuitenkin asteen verran, kun ovista sisään asteli Anton perässään se sama poika, jonka se oli bileissä käskenyt painua kotiin. Se oli se sen pikkuveli, Miska. Miska näytti kyllästyneeltä ja kulki huppu syvällä päässään. Ne katosivat hyllyjen väliin, ja yritin vaivihkaa kurkistella niiden perään. Säpsähdin vähäsen, kun joku nainen alkoi nostella ostoksiaan hihnalle. Hymyilin sille ystävällisesti, ja se asetti kohta ostostensa perään vielä laatikosta poimimansa roosanauhan.

Antonin tullessa myöhemmin Miska perässään kassalle, en ollut varma, pitikö mun hymyillä sille vai ei. Se kuitenkin mutisi lyhyen tervehdyksen, joten tervehdin itsekin ja lisäsin pienen hymyn. Miska lampsi hihnan toiseen päähän ja alkoi pakkaamaan ostoksia sitä mukaa, kun laitoin niitä eteenpäin.

-Onks sulla pitkiäkin vuoroja? Anton kysyi maksaessaan ostokset käteisellä. Yllätyin vähäsen sen kysymyksestä, tai no, siitä että se alkoi rupattelemaan.
-Öh no silleen aika pitkiä. Tänään mulla loppuu joskus neljän aikaan, vastasin samalla kun annoin vaihtorahat. Anton nyökkäili.
-Mennään jo, Miska mutisi ilmeisesti pakattuaan jo kassit, ja Anton sanoi lyhyet heipat.
-Moikka, sanoin itsekin.
Miska oli jättänyt kassit Antonin kannettaviksi, ja poika huokaisi hiljaa, kun nosti ne mukaansa ja lähti kaupasta.