Roosanauhasytkäri

Luku 13. Salaisuuksia

Heipsan! Tajusin juuri paljastaneeni tuossa hahmoesittelyssä asioita liikaa, mutta kai se näinkin päin toimii xD. En saanu mielenrauhaa ennen kuin sain kirjotettua seuraavan luvun loppuun, joten väkersin sitten silmät ristissä keskellä yötä xD.

Love, Pilvikettu

///

ELIAS

Mun koko kroppaani kihelmöi edelleen.

Kun olin nähnyt Antonin kentän vieressä, mulle oli iskenyt pieni paniikki. Jännitys, se perjantain jälkeinen jännitys oli pyyhkäissyt koko kropan läpi, kun olin tajunnut sen seisovan siinä. Tajuttuani että se oli Anton siinä seisomassa, olin kuitenkin hämmentynyt hetkeksi, sillä sen vieressä oli ollut se Jontte, joka oli lyönyt mua rannalla koulun alussa. Pakostakin olin alkanut miettimään, että miksi hitossa se sille puhui, ja aivan huomaamattani ne huumejuorut oli tulleet mieleeni. En halunnut ajatella siitä sellaista, en halunnut uskoa niitä juoruja. Ne kuitenkin vaivasi mua.

Mutta ennen niiden juorujen todenperäisyyden selvittämistä olin kuitenkin halunnut selvittää perjantain tapahtumat. Olin yllättänyt itsenikin, kun olin ollut niin valmis selvittämään sen näinkin lyhyen ajan jälkeen. Kerrankaan en vältellyt. Se selvittäminen olikin kääntynyt oikein kivasti siellä penkillä katsomon alla. Kunnes Anton oli ottanut Oilin esille.

Mua vaivasi se. Mua häiritsi ihan hitosti, että olin parisuhteessa ollessani kiinnostunut toisesta ja vieläpä suudellut sen kyseisen toisen kanssa. Vihasin pettämistä. Olin aina ajatellut, että en itse ikinä pystyisi pettämään ketään, koska se oli niin väärin. Oli niin väärin himoita jotakuta toista, kun olit jonkun toisen kanssa yhdessä. Se oli niin väärin, mutta olin itse sortunut siihen.

Siksi mun oli pakko tehdä päätös. Mulla ja Oililla oli mennyt vähän huonommin viime aikoina. Sitä ei tuntunut kiinnostavan viettää ollenkaan aikaan mun kanssa, enkä pystynyt enää puhumaan sen kanssa yhtä hyvin kuin ennen. Olimme olleet Oilin kanssa pitkään yhdessä, mutta en tuntenut enää sitä kipinää, ei meidän välillä ollut enää yhtään sähköä.

Antonin kanssa oli toisin. En ollut pystynyt lopettamaan hetkeksikään sen ajattelemista sen jälkeen, kun olin ajautunut suutelemaan sitä perjantaina. Mua hymyilytti sen ajatteleminen, mutta samalla tunsin hirveän huonoa omaatuntoa. Kuitenkin se ajatus, että joutuisin pysymään loitolla siitä, että en saisi suudella sitä tai olla sen lähellä, satutti. Se viilsi jostain syvältä, vaikka emme olleet edes tunteneet kovin pitkään. Siitä huolimatta en halunnut edes ajatella siitä kaikesta luopumista, mitä oli ehtinyt tapahtua ja mistä olin saanut liian houkuttelevaa esimakua.

-Mä jätän sen.

Se tuli puoliautomaattisesti. Mua puoliksi hirvitti edes ajatella Oilin jättämistä, mutta toinen puolikas oli sitä mieltä, että se tuntui helpottavalta ajatukselta. Päästää irti siitä, mikä muistutti mua menneisyydestä ja mikä sitoi mua liikaa tulevaisuuteen. Mitä kauemmin me oltaisiin yhdessä, sitä nopeammin äiti alkaisi kaavailemaan meidän vuosien päässä häämöttäviä häitä ja perheenlisäystä. Se stressasi mua. Tiesin että se oli asia, mitä Oili halusi tulevaisuudeltaan, ja jonkin aikaa olin luullut että niin mäkin. Tajusin vasta nyt, että olin vain uskotellut itselleni niin. Enhän edes tiennyt, mitä halusin tulevaisuudelta. Tiesin vain, etten ehkä halunnut elää sitä Oilin kanssa ainakaan siinä muodossa, kuin oli ehkä tarkoitettu. Tai kuten äiti oli sen kaavaillut.

Anton näytti hämmästyneeltä. Se tarkkaili mun silmiä, aivan kuin se ei olisi tiennyt, vitsailinko vai en. Yritin näyttää sille kasvoillani ja ilmeelläni, että puhuin totta ja olin asiasta varma. En mä halunnut herätellä siinä turhia toiveita. Jos en olisi valmis jättämään Oilia, enhän olisi sanonut niin. Toisaalta se, että milloin sen uskaltaisin tehdä, olikin sitten toinen asia. Ihan varmasti Oili kertoisi vanhemmilleen ja ihan varmasti ne kertoisivat taas mun vanhemmilleni. En yhtään tiennyt, miten äiti ja Pasi suhtautuisivat. Ja se mua tässä vähän pelottikin.