Roosanauhasytkäri

Luku 15. Leijonakuningas

Heissan ja hyvää uutta vuotta! 2021 ei ollut ehkä mikään paras vuosi, mutta tän tarinan kannalta se ainakin oli ihan huikee, en olis uskonut, että teitä on yhtäkkiä näin paljon lukemassa tätä... Teidän jokainen äänestys ja kommentti lämmittää mun sydäntä, kiitos tuhannesti<3. Toivotaan, että tästä vuodesta tulisi muilta osin vähän parempi ja positiivisempi kuin muutamasta edellisestä. Pysykää terveinä ja turvassa<3.
Sisältövaroituksena: luku ei mahdollisesti sovi nuorimmille lukijoille.

Love, Pilvikettu

///

ELIAS

Mun ajatukset pyöri valehtelematta pelkästään Antonissa, eikä lautasellani jököttävässä perunamuusissa tai Joonassa, joka istui vastapäätä. Näin kyllä Joonan suun käyvän tiuhaan tahtiin, kun se kertoi jostakin, mitä mun olisi pitänyt kuunnella, mutta sen sanat tai ruokalan taustaäänet eivät yltäneet tajuntaani saakka. 

Mustelma Antonin kasvoilla oli rikkonut taas jotain, kuten jokainen ajatus siitä, että sen isä pahoinpiteli sitä. Tiesin, ettei se ollut ollut tappelussa, koska sen rystysissä ei näkynyt kuin vanhempia arpia. Olin ihan hiton huolissani ja samaan aikaan vihainen, koska en voinut tehdä asialle mitään. En käsittänyt, miksi se ei suostunut ilmoittamaan siitä kenellekään? Eikö tilanne voisi silloin muuttua vain paremmaksi?

Anton halusi ilmeisesti olla puhumatta aiheesta, joten olin sitten jättänyt sen siihen, enkä ollut kysellyt sen enempiä. Ehkä se puhuisi sitten kun olisi valmis. Olisin vain halunnut tehdä jotakin sen hyväksi. Varmistaa, ettei se joutuisi kokemaan enää sellaista.

Olin edelleen myös tavallaan järkyttynyt siitä, että Antonin pikkuveli olikin myynyt Ellalle ne huumeet, joihin se oli sitten kuollut. Kaikilla oli aivan eri käsitys tapahtumista, ja Anton kärsi siitä. Se teki mut vihaiseksi, olisin halunnut vain juosta ympäri tätä pikkukylää ja huutaa kaikille, että se oli syytön, täysin syytön. En kuitenkaan voinut sanoa siitä kenellekään. Anton oli painottanut, ettei tästä asiasta saanut kertoa, koska asiat olisivat silloin vielä enemmät perseellään. Kummin päin tätä vain ajatteli, seuraukset olivat huonoja. 

-Elias kuunteleks sä yhtään? Joona kysyi kyllästyneenä ja keskeytti päässäni raivoavan pyörremyrskyn.

-Anteeks, mun keskittyminen on ihan huono nyt, mutisin pahoittelevasti ja laskin katseeni perunamuusiin, jota en ollut edes vielä maistanutkaan. Joona huokaisi.

-Oon tässä varmaan viis minuuttia selittäny sulle niistä opiskelupaikoista. Missä ihmeessä sun ajatukset nykyään oikeen hiihtää? Jätkä on koko ajan ihan muissa maailmankaikkeuksissa.

Halusin kertoa sille. Oikeasti halusin. Mua vain pelotti ihan vietävästi.

-Mä...sori. Viime aikoina on vaan tapahtunu niin paljon kaikkee, etten oikein itekään pysy perässä.

Joona kurtisti kulmiaan.

-Mitä kaikkee?

-No siis...

-Oho, Oili tais vähän innostuu, se yhtäkkiä naurahti. Oli mun vuoroni rypistää otsaa.

-Miten niin?

Joona osoitti pienin elein mun kaulaani.

-Sullahan on fritsu. En tiennytkään, että se on fritsutyyppiä.

Voi paska.

Olin aamulla huomannut sen itsekin, ja juuri siksi laittanut korkeakauluksisemman paidan. Ilmeisesti kaulus oli sitten valahtanut alemmas juuri sopivasti, että Joona bongasi sen. Hitto, eihän se edes tiennyt meidän erosta. En voinut pitää tätä enää sisälläni, tai halkeaisin, piru vie.