Roosanauhasytkäri

Luku 2. Helvetin sienet

ELIAS

Mun suunnitelmani pysyä kaukana Anton Koskelasta kusi käytännössä alkumetreillä. Mulla oli ensimmäisessä jaksossa nimittäin fysiikkaa. Vittu jes.

Ensimmäinen päivä Sieviharjun lukiossa oli mennyt oikeastaan kokonaan kouluun ja luokkiin tutustumiseen. Ei se koulu kovin iso ollut. Siinä oli kolme kerrosta, mutta kerrokset olivat tosi pieniä. Luokkia oli se juuri ja juuri tarvittava määrä. Näyttihän se ihan kivalta, mutta mä olin tottunut isoon kouluun. Meidän ryhmänohjaaja Ennimaria Tuulos esitteli innokkaana luokat ja eksyi jutuissaan monta kertaa sivuraiteille. Se vaikutti tosi sympaattiselta ja rennolta tyypiltä ja pukeutui hauskasti. Sillä oli ekana päivänä ollut päällään pitkä ruskea hame ja vatsalle sidottava, maastonvihreä pusero. Hiuksissa oli ollut värikäs huivi taidokkaalla rusetilla.

Tiistai alkoi suoraan fysiikalla. Luulin, että meidän ryhmä olisi ollut tunneilla yhdessä, mutta ryhmät olikin sekoitettu. Menin tunnille kevein mielin sillä oletuksella, että saisin istua Oilin vieressä ja se selittäisi mulle käytännössä kaikki asiat, koska mun vahvinta osaamistani ei ollut tunneilla kuunteleminen. Varsinkaan fysiikan tunneilla. Se kuitenkin laittoi viestiä, että sillä oli ekana biologiaa.

Mä tulin paikalle juuri viimetipassa, joten kaikki takarivin paikat olivat menneet. Siellä istuivat pääosin ne ihmiset, joita ei selvästikään kiinnostanut joku hikinen fysiikka. Yksi nahkatakkinen kovis-jätkä katsoi mua tuimasti ja käänsin katseeni pois. Lysähdin ainoaan vapaana olevaan pulpettipariin eturiviin ja kaivoin kirjan esille. Mua ei kiinnostanut fysiikka, ei sitten yhtään. Se oli varmaan käynyt jo selväksi.

Opettajana oli joku lyhyt ja pyöreähkö, korkeaääninen nainen. Mun keskittymiseni oli alkutunnista lähinnä puhelimessa, kunnes oveen koputettiin ja Marjatta Nurmeksi paljastunut opettaja meni puhisten avaamaan oven. Se ei ilmeisesti tykännyt siitä, että sen luennointi menneisyyden fyysikoista keskeytettiin. Se oli jättänyt taululle esille kuvan Arkhimedeksen patsaasta. 

Marjatta ei ilmeisesti pitänyt myöskään myöhästelijöistä, sillä se katsoi ovesta tullutta poikaa nyrpeänä.
Anton Koskela.
Se oli pukeutunut kokonaan mustiin ja kasvot olivat kireät. Suu tiukkana viivana.

-Sä oot myöhässä, Marjatta tokaisi ja seisoi Antonin edessä kädet puuskassa. Näky oli huvittava. Anton oli naista varmaan kaksi päätä pidempi. 
-Joo sori, tuli kiire, Anton mutisi matalalla äänellä. Marjatta huokaisi ja palasi takaisin pöydän ääreen. Se naputteli jotain tietokoneelleen.

-Älä ota tavaksi. Mees istumaan siitä, tossa Eliaksen vieressä on vielä tyhjä paikka.
Mun kädet jännittyivät ja pidin huolen siitä, että mun katse pysyi visusti pulpetin pinnassa. Tunsin ilmavirran pyyhkäisyn, kun Anton saapasteli mun takaa vieressä olevalle pulpetille, veti tuolin taakse ja rojahti istumaan. 

Helvetti.

Ensimmäinen tunti oli onneksi pelkkää kuuntelemista. Tosin Marjatan puuduttava puhekin oli aikamoista kidutusta, mutta mieluummin kuuntelin sitä, kuin tein jotain paritehtävää Antonin kanssa. Se sitä paitsi istui tuolissaan niin kyllästyneenä, että olisi varmasti antanut mun tehdä työt yksin, jos meille olisi jotain tehtäviä määrätty. Kiitos ja ylistys Marjatan monologille.

Lopputunnista Anton naputti jo kärsimättömänä maiharillaan lattiaan. Eikö sillä tullut niillä kuuma? Ulkona oli varmaan parikymmentä lämmintä.

-Jaahas, menipäs aika hirveän nopeasti. En anna nyt ensimmäisen tunnin päätteeksi teille läksyjä, mutta kannattaa silmäillä kirjaa ihan mielenkiinnostakin, Marjatta tuumi, kun kello näytti minuuttia vaille tunnin päättymisaikaa. Anton heitti kirjan reppuunsa ja harppoi nopein askelin suoraan ulos ovesta, kun mä vielä pakkasin omia kamojani.