Roosanauhasytkäri

Luku 16. Tyyntä edellä

Heissan pupuset! Tän luvun kirjoittamisessa menikin sitten näköjään hieman kauemmin, pahoittelut siitä. Mulla tuli pieni motivaationpuutos, kun kasaantui hommat päälle omassa arjessa, ja tää tarina jäi hetkeksi sivuun ajatuksista. Nyt kuitenkin uudella tarmolla eteenpäin ja yritän saada seuraavan luvun ulos hieman nopeammin.

Uusia lukijoita on tullut lisää ihan hirveästi, mitä ihmettä?! Kiitos äänestyksistä ja kommenteista, niitä on aina kiva lukea ja olisi mahtavaa kuulla teidän mielipiteitä <3!

Love, Pilvikettu

///

ANTON

Sitä oli edelleen vaikea uskoa todeksi. Kun mä heräsin, Eliaksen kiharat kutitteli nenääni. Sen pää lepäsi rinnallani ja se oli kietonut kätensä vatsani ympärille. Suljin silmät ja vedin nenääni sen tuoksua, josta olin tulla melkein hulluksi. Oli vaikea uskoa, että me oltiin oikeasti yhdessä. Olin salaa haaveillut siitä jo ihan niistä ensimmäisistä kerroista asti, jolloin olin sen tavannut. Se oli silloin jo tuntunut epätodelliselta, yllättävältä valopilkulta elämässäni. Se oli sytyttänyt mussa toivon paremmasta huomisesta, toivon, joka oli ollut kadoksissa monta vuotta. Mulla oli vielä paljon parannettavaa ja muutettavaa niin asenteessa kuin käytöksessäkin, mutta olin jo hyvässä alussa. Nyt mulla oli syy kaivaa ulos se mukavampi versio itsestäni, edes Eliaksen takia.

Elias liikautti kättään vatsallani ja lähetti samalla väristyksiä aina sormenpäihin asti. Tiukensin otettani sen yläkropasta vetäen sen enemmän kiinni itseeni. Sen jalat oli sotkeutuneet mun jalkoihini ja peitto oli valahtanut jonnekin alaselän tietämille. Sen iho tuntui lämpöiseltä ja ihanalta. Mieleeni nousi automaattisesti muistikuvat eilisestä ja siitä ihanasta sähköstä meidän välillä, ja hymyilin välittömästi. 

Kuten Elias oli itsekin tajunnut, mulla oli kokemusta seksistä. Vaikka olinkin ollut monen kanssa, sekä muijien että jätkien, ei mulla ollut ennen eilistä ollut mitään hajua, että se voisi tuntua niin hyvältä. Elias oli ensimmäinen, jota kohtaan mulla oli oikeasti tunteita. Eivät ne muut olleet saaneet mussa aikaan sellaisia tuntemuksia tai mun kehoani värisemään ja vaatimaan lisää jonkun tietyn ihmisen kosketusta. Tavallaan voisi siis sanoa, että tämä oli meille molemmille jollain tapaa ensimmäinen kerta. Eliakselle jätkän kanssa ja mulle tunteiden kanssa. Ja se ajatus tuntui pirun hyvältä.

Mä tuijottelin Eliasta vielä pitkään, kun en viitsinyt herättää sitä. Lopulta mun oli kuitenkin pakko, kun kello alkoi lähenemään jo kahdeksaa, ja meillä alkaisi molemmilla koulu. Se mutisi unissaan vastalauseita yrittäen haudata päänsä mun kainalooni. 

-Elias, jos sä et nyt nouse, me myöhästytään, yritin houkutella lempeästi. Se marisi vain lisää.

-En jaksa. Lintsataan.

-Mä oon lintsannu jo niin paljon, että mun kurssit kaatuu kohta, muistutin ja nousin istumaan. Elias käänsi unisen katseensa muhun päin ja vilkaisi sen jälkeen ikkunasta. 

-Aurinkokaan ei oo noussu vielä.

-Ylös, naurahdin ja heitin sitä tyynyllä.

Jätin Eliaksen selviytymään yksin nousemisesta ja lampsin itse keittiöön. Heta oli ilmeisesti jo herännyt ja lähtenyt, sillä kämppä oli ihan hiljainen. Se oli tullut takaisin joskus keskiyön jälkeen Nooan kanssa, ja äänien vähyydestä päätellen ne olivat onnistuneet olemaan herättämättä Flooraa. Nyt ne kaikki olivat kuitenkin jo suorineet tiensä ulos kämpästä. 

Me oltiin oltu Eliaksen huoneessa jo silloin, kun kaksikko oli keskellä yötä tullut kotiin. Heta ei ollut sanonut meille oikeastaan mitään niiden äidin tilanteesta, ja me päätettiin olla myös kyselemättä. Se kertoisi sitten, kun itse haluaisi. Pakostakin sitä kuitenkin ajatteli, mitä oli voinut sattua. Mä tiesin Auran kautta melko paljon Nooan perheestä. Nooa ei hirveästi puhunut niiden tilanteesta suoraan, mutta olin päätellyt osan itse ja osan kuullut Auralta.