Y/n Pov
Heräsin taas auringon paistaessa suoraan silmiini. Katsoin kelloa joka oli vasta 6.04 eli melkein tunti ennen herätystäni. En kuitenkaan sängyssä pyörimisen jälkeen saanut enää unta joten päätin nousta. Kävin juomassa lasin vettä, jonka jälkeen menin takaisin makuuhuoneeseen, avasin sälekaihtimet ja petasin sängyn. Vaihdoin vaatteiksi harmaat collegehousut ja mustan hupparin, koska edessä oli pitkä ajomatka. Pakkasin vielä loppuja tavaroita reissua varten. Menin keittiöön syömään jotakin aamupalaa ja juomaan kahvit. Selasin samalla Instagramia, sekä snäppäsin Elenan kanssa. Sain syötyä, joten kävin vessassa pesemässä hampaat ja pakkasin loput kosmetiikka tarvikkeet mukaan. Lähtöön oli vielä aikaa joten menin sohvalle ja laitoin suosikki sarjani pyörimään.
Kello oli jo 7.56, joten otin tavarani mukaan ja lähdin autoani kohti. Lastasin tavarat autoon ja lähdin ajamaan Elenan taloa kohti. Elena odottikin jo talon edessä. Hän laittoi tavaransa auton takaronkkiin ja tuli pelkääjänpaikalle istumaan. Matka taittui nopeasti musiikkia kuunnellen ja paskoja läppiä heittäen.
Saavuttiin vihdoin hotellille. Hotellihuoneessamme oli kaunis musta valkoinen sisustus. Mentiin hetkeksi sängylle makaamaan ja näpräämään puhelimia. Hetken päästä valittiin ensimmäisen päivän asut. Elenalla oli musta ihonmyötäinen mekko ja punainen nahkatakki. Elena on aika pitkä veikkaisin noin 175cm, joten mekko näytti hänellä todella hyvältä. Minulla oli punainen ihonmyötäinen mekko ja musta nahkatakki. Kengiksi valittiin mustat Air force 1, koska muut kengät menisivät luultavasti pilalle.
Meikattiin ja laitettiin hiuksia vielä ennen lähtöä. "Niin siistii et voitettiin ne VIP-liput" Elena totesi. "No älä päästään melkee mihin vaa" sanoin. "Tää on niin outoo kun ei olla oltu festareilla yli kahteen vuoteen" hän sanoi. Hymähdin vastaukseksi.
Saatiin itsemme vihdoin valmiiksi, joten lähdimme kävelemään festari paikalle, koska hotellimme oli melkein sen vieressä. Festareilla oli myös paljon muita ystäviämme, joten liittyimme heidän seuraan. Käytiin muutaman eri artisin keikalla. Kello alkoi lähestyä jo kymmentä. Juotiin paljon drinkkejä, enkä silti ollut kovinkaan humalassa toisin kuin Elena.
Ollin Pov
"Taas sitä mennään" Joonas sanoi vieressäni innoissaan. Hymähdin vastaukseksi. Soitimme tunnin keikan Turussa. Keikka meni hyvin, eikä kukaan kaatunut tällä kertaa. Juhlittiin bändin ja crewin kanssa keikan jälkeen.
Hetken päästä päätettiin mennä VIP-alueelle juhlimaan lisää. Oltiin juhlittu hetki, kunnnes näin yhden erittäin tutun näköisen naisen istumassa pöydän ääressä ystäviensä kanssa. Mietin hetken kuka hän voisi olla, kunnes tajusin kyllä se hän on, ensi- ja ainoa oikea rakkauteni y/n. Katsoin häntä hetken, kunnes tuo tummanruskea silmäinen nappisilmä, jota en ollut nähnyt yli 8 vuoteen kääntyi katsomaan minua. Sillä samalla hetkellä mieleeni juolahti ne kauniit ja ei niin kauniit muistot.
Noin 10 vuotta aiemmin
Eletään syyskuuta 2011 Oulussa. Olen käymässä peruskoulun viimeistä luokkaa. Soitan bassoa bändissä nimeltä Abhorrent ritual. Olen aivan umpi ihastunut ellen jopa rakastunut luokkalaiseeni tyttöön nimeltä y/n. Hänellä on maailman kauneimmat silmät, hiukset ja hymy.
Ollaan menossa Joonaksen ja Santerin kanssa meidän luokkalaisen Erikan kotibileisiin. Toivon että Y/n ja Elena saapuisivat myös paikalle. Saavutaan vihdoin Erikalle. Erika on koulun suosituin ja ilmeisesti aika rikas, tai ainakin hänen vanhenpansa ovat. Moikataan Erikaa ja mennään sohvalle istumaan. Bileissä oli todella paljon porukkaa.
Jossain vaiheessa illan kulkua Y/n ja Elena saapuvat vihdoin paikalle. Y/n hymyili minulle nopeasti samalla ku Erika saattoi häntä ja Elenaa yläkertaan. Hymyilin hänelle takaisin. Olin todella hämmästynyt, koska en uskonut että hän tykkäisi minusta takaisin.
Kello on jo 0.32 Olen kävelemässä keittiöön, kunnes huomaan Y/n:n eteisessä laittamassa kenkiä jalkaan. Menen eteiseen. "Läheks sä jo?" kysyin tuolta tummanruskea tukkaiselta tytöltä. "Joo varmaan" hän vastasi hieman apean kuuloisena. "Voinko tulla mukaan?" kysyin varovasti. Hän vastasi myöntävästi, joten lähdettiin kävelemään Oulun yöhön kahdestaan minä ja Y/n. Olimme kävelleet jonkin aikaa, kunnes pysähdyimme jonkun ison sillan penkille. Näky oli kaunis, melkein koko Oulu valoineen näkyi sillan kohdalta. Juteltiin hetki ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä. Y/nvalitti siitä kuinka nopeasti kesä oli mennyt, kun minä taas kerroin Joonaksen tyhmistä tempauksista. Yhtäkkia sillan valtasi hiljaisuus. Vatsani oli täynnä perhosia. Ja siinä se tapahtui, meidän ensisuudelma.
Nykyhetki
Y/n Pov
Siinä se istui. Sama mies josta eilen puhuttiin. Hän tuijotti minua hänen isoilla sinisillä silmillään. Käänsin katseeni pois lasiani kohti. Sanoin Elenalle hiljaisella äänellä tapahtuneesta. Jonka jälkeen Elena pyysi minua sivuun juttelemaan. Juteltiin hetki jonka jälkeen lähdin takaisin ystävieni luo. Elena sanoi menevänsä käymään vielä vessassa. Olin kävelemässä takaisin pöydän luokse, kunnes joku otti olkapäästäni kiinni.
Sanoja 693
YOU ARE READING
Long Time No See | y/n x Olli Matela
FanfictionMitä voikaan seurata yhdestä tavallisesta festarireissusta? Hauskanpitoa? Kymmeniä drinkkejä? Uusia tuttavuuksia? Katseesi kuitenkin kohtaa kiharatukkaisen basistin kanssa, joka tuo mieleesi kymmenen vuoden takaiset muistot rastapäisestä pojasta. ...