Luku 6. Risteys

698 20 0
                                    

Y/n Pov

Avasin viestin. Se oli Ollilta. Hän kertoi tulevansa jätkien kanssa maanataina Helsinkiin keikkaa varten. Olli ehdotti tapaamista, sovittiin että hän tulee käymään luonani maanantaina iltapäivästä. Olin niin innoissani tapaamisesta ja meinasin herättää jopa Elenan, mutta en viitsinyt, koska jos tuon herättää keskellä yötä niin hän ei nuku enään koko yönä. Tuota tyttöä ei nimittäin ole unenlahjoilla siunattu. Hetken päästä nukahdan myös itsekkin vaatteita vaihtamatta.

Herään aamulla yllättäen ennen Elenaa. Elena on aina ensimmäisenä meidän kaveriporukasta noussut ylös sängystä, näin ei kuitenkaan tällä kertaa ollut.  Vihdoin tuo avaa silmänsä ja laittaa heti kätensä kasvojensa peitoksi. "Ai saatana!" hän sanoo kärsivän kuuloisena. Käyn hakemassa hänelle keittiöstä särkylääkkeen ja lasillisen vettä. Juotuaan lasin tyhjäksi ja nieltyä särkylääkken hän tokaisee taas " Siis eikö sulla taaskaan oo darraa?!". "No eipä oikeestaan." vastaan taas hieman naurahtaen. Hän vain pudistelee päätään huvittuneen näköisenä. Olen itsekkin aika yllättynyt asiasta, koska olen yleensä se, joka on aina kaikista huonoimmassa hapessa.

Elenakin nousi vihdoin sängystä ylös, joten vaihdettiin vaatteet ja pestiin eiliset meikit pois kasvoiltamme. Vaatteiksi valitsin jotkut mustat collegehousut sekä harmaan isonhupparin, sillä täänään oli meidän kotiin lähtö päivä. Tuntuu että viikonloppu olisi mennyt sekuneissa ohitse.

"Ai niin Olli laitto vihdoin viestiä." kerroin kun olimme laitammassa kenkiä jalkaan. "Häh! Mitä se sano? Aijotteko nähä?" Elenan suusta sateli kysymyksiä. "Rauhotu nyt herranjumala!" sanoin tuolle nauraen. "Sovittiin et nähään maanantaina, kun ne tulee Helsinkiin." lisäsin. Elena vain hyppi ja riemuitsi. Katsoin häntä hyvin hämmästyneenä. Tyypillistä Elenaa. Hänen rauhoittuessa päätettiin mennä syömään jotain aamupalaa hotellin alakertaan. Syömisessä kesti varmaan kaksi tuntia, kun juteltiin kaikenmaailman jutuista. Lähdettiin vihdoin hotellihuonetamme kohti. Sinne päästyämme aloimme pakkailemaan tavaroitamme samalla nauraen viikonlopun tapahtumille. Saatiin vihdoin pakattua kaikki tavarat. Mentiin vielä sängylle makamaan ja näpräämään puhelimia, koska ei jaksettu vielä lähteä.

Havahduttiin yhtäkkiä siihen että kello näytti jo 14.21. Tarkistettiin kaikkien tavaroiden mukana olo, sekä laitettiin hotelli lähtö kuntoon. Vietiin avainkortit hotellin respan työntekijälle, jonka jälkeen lähdettiin autolle päin.

Lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä. Pysähdyttiin matkalla kauppaan ostamaan Red Bullia ja jotai syötävää matkan ajalle. Pysähdyttiin vielä huoltoasemalle tankkaamaan ja vaihdettiin myös kuskia. Elena ajoi tällä kertaa. Ajettiin juuri pois motarilta vähän rauhallisemmalle tielle. Oltiin ajettu tietä pitkin ehkä noin kymmene minuuttia noin 70km/h vauhdilla. Oltiin ajamassa suoraa risteyksen ohi, jolloin huomattiin auton tulevan kovaa vauhtia suoraan automme kylkeä kohti.

Sanoja 377

Long Time No See | y/n x Olli MatelaTempat cerita menjadi hidup. Temukan sekarang