Long Time No See | y/n x Olli Matela

Luku 17. Huone

Y/n pov

Olli lähti portaita pitkin alakertaan. Joel mumisi jotain mutta en jäänyt kuuntelemaan vaan lähdin Ollin perään. "Olli oota nyt!" sanoin ottaen häntä hänen olkapäästään kiinni. "Mä en haluu puhuu sun kans nyt!" Olli miltei huusi riuhtoessaan käteni pois. Hän lähti ulos ovet paukkuen. Tilanne on paha, koska Olli haluaa aina selvittää kaikki pienimmätkin riidat heti, tai ainakin ennen halusi. Elena tuli terassilta sisään olohuoneeseen. "Mitä täällä tapahtuu?" hän kysyintullessaan minua kohti. En pystynyt vastaamaan mitään purskahtamatta itkuun. "Ei mitää hätää." Elena sanoi ottaessaan minut lämpimään halaukseensa.

Istuttiin tällä hetkellä minun ja Ollin yhteisen huoneen sängyllä. Tai no minun ja Ollin entisen huoneen. Olin kertonut Elenalle kaiken siitä mitä tässä huoneessa aiemmin tapahtui. "Miten vitussa voin pilata kaiken alle vuorokaudessa? Vittu alle vuorokaudessa!?" sanoin peittäen kasvoni käsilläni. "Ei se ees ollu sun vika." Elena sanoi mennessään sängylle makaamaan. "No ei Olli sitä tiedä!" sanoin mennessäni hänen viereensä. Juteltiin varmaan puolet yöstä siitä miten aijon selvittää asian. Elena oli nukahtanut jo ajat sitten. Minä sen sijaan tujotin kattoa miettien miten tyhmä ihminen voi olla, mitä aijon tehdä seuraavaksi vai menisinkö riipaisemaan uuden kännin alakertaan. Päätin kuitenkin ihan suosiolla jättää tuon viimeisen tekemättä.

En ole nukkunut silmänräpäystäkään koko yönä. Olen huomannut että nukun aika paljon huonommin ilman Ollia. En tiedä vaikuttaako Ollin läsnäolo oikeasti siihen jotenkin vai mietinkö vain omiani. Päätin katso kelloa jota olen vilkuillut koko yön muutenkin. Se näytti 7.12. joten päätin lähteä alakertaan koska en kumminkaan saisi unta vaikka kuinka yrittäisin. Kävelin portaita pitkin olohuoneeseen. Näin Ollin istuvan sohvalla mietteliään näköisenä. "Voitaisko jutella?" kysyin häneltä. Jollain ihmeen kaupalla hän vastasi myöntävästi, joten lähdettii ulos ettei muut heräisi. Päätettiin mennä tuolle samalla sillalle missä noin vuorokausi sitten sovittiin yhdessä olostamme ja nyt tämä suhde on vaakalaudalla. Vittu sanon minä.

Mentiin sillan reunalle istumaan. Istuttiin hetki aivan täydessä hiljaisuudessa. "Oon niin pettyny suhun. Miten pystyt tekeen mitään tollasta alle vuorokaudessa?" Olli sanoi avaten vihdoin suunsa. Hänen äänestään kuuli surun ja pettymyksen. "Anteeks. Mun ei ollu missään vaiheessa tarkotus satuttaa sua. Tai oikeestaan mun ei ollu tarkotus tehä yhtää mitään. Luulin että Joel haluu avautuu jostain turhasta kuten yleensä." sanoin melkein itkien. "Tää sai mut vaa miettii et ooks sä oikeesti tosissas meijän kans?" Olli sanoi kysyvästi pitäen katseensa täysin tyynessä järvessä. "Tottakai mä oon! Mä rakastan sua enemmän kun mitään." Sanoin juuri nuo sanat jotka minun piti säästää parempaan hetkeen. Ei helvetti y/n. Olli oli hetken aivan hiljaa. Pakko sanoa että nuo olivat ehkä elämäni pisimmät sekunit. "Niin mäkin sua." Hän sanoi vihdoin kääntäen katseensa minuun. Esitin pienen hymyn kunnes tunsin Ollin huulet omillani. Päästettiin vihdoin irti toisistamme. "Oliks toi anteeks anto?" kysyin hymyillen katsoen Ollia hänen maailman kauneimpiin silmiin. Montakohan kertaa olen ilmoittanu teille siitä kuinka täydelliset silmät hänellä on? Varmaan tuhat ainakin. Olli nyökkäsi hymyillen leveästi.

Päätettiin vihdoin mennä sisälle. Keittiön pöydän ääressä istui Joonas ja Tommi aamukahvilla. "Ottakaa kahvii jos haluutte!" Tommi huikkasi. Menin istumaan pöydän ääreen Joonaksen viereen. "Siis mikä aviokriisi teillä oli illal?" Joonas kysyi hörpätessään kahviaan. "Ei mikää enää. Sovittiin se jo." Olli vastasi kaataessaan kahvia mukeihin. "Aa no hyvä sit. Näytti meinaan aika pahalta tuolta terassilta katsottuna." Joonas totesi naurahtaen. Naurahdin vain hieman.

Istuttiin Ollin kanssa kahdestaan keittiössä selaten puhelimiamme. Joonas ja Tommi päättivät mennä aamu-uinnille ja muut olivat vielä nukkumassa. Istuttiin hiljaa kunnes portaista alkoi kuulua askelia. Joel saapui keittiöön. Samalla keittiön vallitsi hieman kiusallinen hiljaisuus. Joe tuli istumaan pöydän ääreen särkylääkepaketin ja vesilasin kera. "Anteeks Y/n oikeesti. En tajuu mikä muhun meni ei ollu todellakaa tarkotus." Joel sanoi rikkoen hiljaisuuden. "Ei se mitää sattuuhan noita." sanoin esittäen pienen hymyn. "Eli me ollaan fine?" hän lisäsi. Nyökkäsin vain samalla hymyillen.

Sanoja 602