Luku 13. Yökylä

643 20 0
                                    

Y/n Pov

Jouduin lähteä töistä aikaisemmin käymään sairaalassa. Leikkaus haavani oli todella kipeä, joten kävin näyttämässä sitä lääkärissä. Se oli jostain syystä tulehtunut, vaikka olen hoitanut sitä miten neuvottiinkin sekä se oli jo aika parantuneen näköinen. Lääkäri määräsi minulle kaksi viikkoa sairaslomaa, vaikka yritin vakuutella että paripäivää olisi riittänyt, koska ei minun työ mitään fyysistä ollut. Suorastaan vitutti olla noin kauan pois töistä, koska nyt olisi ollut tärkeitä kokouksia, jotka olisivat auttaneet edistymään urallani. Keräilin itseäni hetken autossani, jonka jälkeen lähdin ajamaan kotiani kohti. Olli olisi halunnut tulla hakemaan minut mutta en halunnut hänen keskeyttävän treenejä ja pitäähän tämä auto saada täältä jotenkin kotiin.

Olli oli tullut kotiin jonpari tuntia sitten äänittämästä heidän jotain neljättä levyä. Maattiin vaan sohvalla katsoen jotain elokuvaa. En tosiaan saa liikkua juuri ollenkaan johonkin pariin päivään. Katsottiin elokuva loppuun, jonka jälkeen päätettiin mennä nukkumaan, koska kello oli jo aika paljon. Puhdistin haavaani keittiössä. Se näytti aika pahalta. En tiennyt että yhden todella pienen haavan paranemiseen voi mennä näinkin kauan. Menin vielä ottamaan lasin vettä. Vettä juodessani tunsin Ollin lämpimät kädet ympärilläni. Rupesin väkisinkin hymyilemään. "Aattelitko päästää ollenkaa irti?" kysyin nauraen. Ollin vihdoin päästäessä irti mentiin nukkumaan. Painoin pääni Ollin rintaa vasten nukahtaen hänen silittäessä hiuksiani. Tämä oli paras paikka koko maailmassa.

Heräsin jonkun linnun rääkymiseen mikä kuului ulkoa. Ihmettelin miksi en herännyt Ollin lähtemiseen, koska herään yleensä pieniinkin liikkeisiin. Katsoin hieman elämää nähneen iphoneni kelloa joka näytti 9.58. Olli tulisi vasta muutaman tunnin päästä, joten minun pitää keksiä jotain tekemistä siksi aikaa. Nousin sängystä ylös suunnaten vessaa kohti. Puhdistin kasvoni kylmällä vedellä, sekä pesin hampaani. Päätin kuitenkin mennä käymään vielä suihkussa. Vietin suihkussa varmaan tunnin, jonka jälkeen suuntasin vaatekaapilleni. Vaatteiksi valitsin mustat collegehousut sekä jonkun Ollin hupparin. Menin laittamaan kahvin tippumaan ja otin jotain syötävää.

En tehnyt päivällä oikein mitään, joka oli täyttä tuskaa, koska yleensä olen aina tekemässä jotain. Olli oli tullut jo kotiin. "Mietin että kun saatiin se levy jo melkein valmiiks eikä mua tarvita studiolla, niin pitäiskö mennä käymään Oulussa?" Olli kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. "Ai et mä tulisin mukaan vai?" kysyin hieman epäröiden, sillä en ole käynyt Oulussa sieltä muuton jälkeen. "Nii jos siis vaa haluut? Kun et oo käyny siellä nii pitkää aikaa." Olli vastasi kääntäen katseensa minuun. "No kai se käy." vastasin esittäen pienen hymyn.

Ollin Pov

Lähdettiin Y/n:n kanssa ajamaan Oulua kohti. Kelloa oli vasta puolen päivän. Matka taittui nopeasti joten oltiinkin jo melkein Oulussa. Y/n oli vähän hiljainen ja jännittyneen oloinen loppumatkasta. Tiesin heti mistä on kyse. "Jännittääks sua?" kysyin ottaen Y/n:n kädestä kiinni. "Vähän. En oo käyny täällä kertaakaan sen muuton jälkeen." hän vastasi.

Saavuttiin vihdoin kämpilleni. Kello näytti jo 20.47. Saatiin tavarat purettua, jonka jälkeen syötiin jotain. "Pitäiskö käydä siel sillalla?" Y/n kysyi syödessämme. "Ai siellä missä istuttiin aina?" kysyin vaikka tiesin tasan tarkkaan mitä hän tarkoitti. Se silta oli meidän paikkamme. Lähdettiin kävelemään siltaa kohti missä olin käynyt viimeksi monta vuotta sitten Y/n kanssa. Mentiin istumaan penkille jolla aina istuttiin, jolloin mieleeni tuli taas vuosien takaiset muistot meidän yhdestä ensimmäisistä hetkistä kahdestaan.

Noin 10 vuotta aiemmin

Olin juuri suudellut Y/n ensimmäistä kertaa ikinä. Kyllä juuri sitä tyttöä josta Joonas sanoi ettei minulla olisi ikinä mahiksia. Katseltiin hetki maisemia, jolloin huomasin Y/n hymyilevän. Tuo oli ehkä suloisinta ikinä. Hän otti puhelimen käteensä varmaa katsoakseen kelloa. "Mitä kello on?" kysyin rikkoen jännityksen täyttämän hiljaisuuden. "Kohta kolme jo" hän vastasi hieman hämmentyneen kuuloisena. "Voi paska." totesin. "Ai mitä?" hän kysyi kääntäen katseensa minuun. "En voi mennä kotiin enää." vastasin. "Voithan sä tulla meille yöks, kun iskä on kai yövuorossa, eikä sitä muutenkaan kiinnostais." hän vastasi hetken miettimisen jälkeen. Vastasin myöntävästi jonka jälkeen lähdettiin kävelemään y/n:n taloa kohti. Matka oli aika pitkä, mutta se ei tuntunut kovin pitkältä. Varmaan siksi, koska en olisi halunnut sen loppuvan koskaan.

Saavuttiin Y/n:n ison valkoisen talon pihaan. Piha oli tosi kaunis mikä oli koristeltu monilla kukilla. "Joo iskä on töis kun sen autoo ei näy. Se tulee vasta päivällä ja äiti on siel työ matkal nii se ei haittaa jos tuut yöks." Y/n sanoi avaten ulko-ovea. Astuttiin sisään taloon. Talo oli vanha ja kauniisti sisustettu. Mentiin portaita pitkin ylä-kertaan Y/n huoneeseen. Hänen huone oli siisti sekä siellä oli iso sänky johon hän rojahti heti päästessämme huoneeseen sisään. Naurahdin hieman jonka jälkeen menin hänen viereensä makaamaan. Ei mennyt kauaakaan kunnes Y/n nukahti pää nojaten olkapäähäni. Olin ehkä onnellisin poika ikinä.

Sanoja 741

Long Time No See | y/n x Olli MatelaDonde viven las historias. Descúbrelo ahora