Luku 15. Laituri

540 22 0
                                    

Y/n Pov

"Mitä helvettiä Tommi!?!" kuului Nikon ääni yläkerrasta astuessamme todella isoon ja hienoon mökkiin sisään. Muut olivat ilmeisesti katsomassa paikkoja kommenteista päätellen. Mökkiin astuessa avartui suuri eteinen, jonka jälkeen saavuimme isoon tilaan jossa oli keittiö ja olohuone. Portaista alkoi kuulua askelia. "Mikä teillä kesti, luultiin et ootte ajanu kolarin tai jotain kerta Y/n oli kuskina." Tommi sanoi nauraen Elenan tullessa hänen perässään. "En mä nyt niin huono kuski oo!" naurahdin. "Joo oltiin Joelin kans ihan kuset housussa takapenkillä." Joonas selitti virnuillen. "Mut tulkaa nyt kattoon tätä!" Tommi lähti innoissaan yläkertaa kohti.

Olimme olleet jo hetken mökillä. Jaettiin makuuhuoneet ja oltiin nyt purkamassa tavaroita. Kaikki makuuhuoneet oli tosi isoja mustalla värimaailmalla sisustettuja.

Kun saatiin tavaroita purettua Niko, Tommi ja Joel päättivät lähteä kauppaan. Tiesin että siitä ei hyvä seuraa, mutta ei viitsitty lähteä kaikki mukaan.

Katseltiin Joonaksen kanssa kahdestaan televisiota mökin olohuoneessa muiden säätäessä jotain omaa ulkona. Katseltiin jotain typerää ohjelmaa mitään puhumatta, kunnes huomasin Joonaksen tujottavan minua. "Mitä?" kysyin naurahtaen hieman kääntäessäni katseen pois televisiosta. "Ei mitään näytät vaan jotenki erityisen iloiselta, mahtaa johtua Ollista." hän sanoi taas tuo ärsyttävä virne kasvoillaan. "Älä viitti mikä homma?" hän lisäsi. "En tiiä itekkään ees." sain sanottua kunnes koko konkkaronkka marssi ovesta sisään. Tommi, Niko ja Joel kävelivät keittiötä kohti käsissään ihan jäätävä määrä aikuistenmehua, tuosta olis riittänyt varmaan kolmeksi vuodeksi. "Ostitteks te mitään ruokaa edes?" Aleksi kysyi kävellen heidän perässään. "Kenen idea oli päistää noi apinat kolmisteen tonne?" Elena kysyi tullessaan sohvalle istumaan. "No ostettiin ostettiin mitä te nyt vaahtootte siinä" kuului Joelin ääni keittiöstä.

On kulunut jo muutama tunti poikien saavuttua kaupasta. Tehtiin ruokaa ja syötiin. Nyt Tommi ja Olli ovat lämmittämässä saunaa, jonne en voi edes mennä haavan takia. "Nonii sauna on lämmin!" Tommi huusi astuessaan ovesta sisään. Muut paitsi Olli menivät jo ulos saunamökkiä kohti. "Haluutko et jään pitää seuraa sulle?" Olli kysyi juuri enne kuin poistui mökistä. "Ei tarvi mee vaa." vastasin hymyillen. Olli otti minut vielä lämpimään halaukseensa antaen vielä pienen pusun otsaani.

Kävin suihkussa muiden saunoessa ja uidessa sekä vaihdoin rennommat vaatteet. Menin mökin terassin penkeille istumaan. Terassilta avartui kaunis tyyni järvi. Tai tyyni siihen asti kunnes näin Joelin laiturilla heittämässä Joonasta veteen. En ihmettele yhtään miksi heitä kutsutaan kauhu kaksosiksi. Istuskelin terassilla hetken aikaa kunnes päätin mennä takaisin sisälle mökkiin. En saanut olla kauaa rauhassa koska ei mennyt kauaakaan kunnes Aleksi, Joonas ja Tommi tulivatkin hirveällä rytinällä mökkiin sisään. "Pitäiskö vetää kuule perseet?" kuulin Joonaksen kysyvän eteisestä. "Helvetin hyvä idea." Aleksi totesi.

Joonas ja Aleksi olivatkin ainoat jotka päättivät ottaa kuppia tänään. Olihan se kieltämättä huvittava näky näin selvinpäin. Sovittiin muiden kanssa että juhlitaan paremmin vasta huomenna. Muut menivät nukkumaan, mutta minä päätin jäädä katsomaan vähän Joonaksen ja Aleksin perään ettei koko mökki ole ihan pommin jäljiltä aamulla. Joonas oli siinä kunnossa että hän meinasi kaatua jokaisen askeleen kohdalla keittiöön mennessään. "No niin Joonas eiköhän mennä nukkumaan jo?" huikkasin hänelle sohvalta. "Ei vielä ilta on vasta alussa." Joonas vastasi. Jos kuulin siis oikein hänen sössöttämiseltään. Lähdin taluttamaan Joonasta yläkertaan hänen ja Aleksin huonetta kohti, mikä oli kieltämättä aika iso työmaa. Lähdin hakemaan Joonakselle vielä lasillisen vettä saatuani hänet vihdoin sängylle makaamaan. Juotin veden Joonakselle jonka jälkeen hän nukahti heti, onneksi. Koska voin kertoa, että Joonaksen jutut ovat hieman raskaita hänen kännissä ollessaan. Päätin mennä vihdoin itsekkin nukkumaan.

En kuitenkaan saanut unta monen tunnin yrittämisen jälkeen. Tajusin myös auringon nousevan pian joten ajattelin että tämä on oiva hetki mennä katsomaan sen nousemista. Yritin nousta sängystä varovasti ettei Olli heräisi. Se osottautui hyvin helpoksi, koska Ollin tuntien hän ei herää juuri yhtään mihinkään. Hiippailin alakertaan ja menin laittamaan kenkiä jalkaan. Astuin ovesta ulos terasille josta näkyi juuri esiin tuleva aurinko. Menin istumaan laiturin päähän ihastelemaan tuota luonnon taideteosta. Ei mennyt kauaakaan kun kuulin askelien lähestyvän minua. Olli oli ilmeisesti huomannut minun lähteneen. Hän tuli viereeni istumaan. Katseltiin pitkään merelle päin täydessä hiljaisuudessa. "Y/n?" Olli sanoi rikkoen hiljaisuuden. "No?". "En tiiä tuleeks tää vähän nopeesti.." hän sanoi jättäen lauseen kesken. "Niin?" sanoin kysyvästi kääntäen katseen Ollin maailman täydellisimpiin silmiin. "Oon miettiny et mitä jos oltais yhessä silleen ihan oikeesti?" hän sanoi kysyvästi. Aloin vain hymyilemään samalla painaen huulemme yhteen. "Oliks toi kyllä?" Olli kysyi hieman naurahtaen. Nyökkäsin vain samalla esittäen leveän hymyn. En vain pystynyt lopettaa hymyilemistä.

Sanoja 703

Long Time No See | y/n x Olli MatelaWhere stories live. Discover now