Dont Give Up On Me || Blind Channel X Y/n <3

15.

Kesken puhelun ovikello soi. En itse kuule sitä, mutta Niko ja olli puhelimessa kuulevat.

Niko: y/n mee avaan, se voi auttaa sua!

Yritän tärisevillä jaloillani kävellä eteiseen. Kun sinne pääsen, yritän epätoivoisesti saada ovea auki. Saan sen hetken säätämisen jälkeen auki. Ovella seisoo Jason. Tämä oli tullut tanskasta takaisin. Hän auttaa minut sohvalle.

(tietenkin nää puhuu enkkua mut tulee aika paljon tekstii nii pistän suomeks)

Niko: Jason, onko y/n kunnossa?
Jason: joo, tai kohta..

Jason halaa minua ja silittää päätäni. Tämä tuntuu turvalliselta, kuin olisin Nikon kainalossa. Okei okei.. Tuota ei saa enää ajatella, se juttu on ohi jo. Makaan puoliunessa Jasonin sylissä. Mutta en kuitenkaan nuku vielä.

Jason: tiiättekö yhtään mistä tää ois voinu johtua?
Niko: No ei muutaku meidän erosta..
Jason: ai te erositte? Tai siis ei oo pakko puhua siitä..
Niko: joo eilen erottiin.. Se oli varmaan paras meille kaikille..
Y/n: ai miten meille kaikille?

Nousen istumaan Jasonin sylistä. Tämä sai minut rauhoittumaan, ja nyt tuntui todella hyvältä.

Niko: tiiät kyllä..
Y/n: juu.. Öömm.. No mä tästä ainakin lähen nukkumaan, heihei ra...
Niko: heippa..

Lopetan puhelun. Jason katsoi minua kummasti, sillä pala kurkussa halusi kovasti päästä ulos. En tiedä taaskaan syytä, oletan sen vain olevan Niko. Pyydän, että Jason jäisi yöksi, jos panikoisin vielä lisää. Tämä tulee sängylleni nukkumaan kanssani.

Aamulla herään yksin talostani. Keittiön pöydällä on lappu jossa lukee "menin reeneihin, jääkaapissa on aamupalaa! Jason <3".
Katson jääkaappiin jossa on kaksi sämpylää. Syön nämä ja laitan kiitos viestin jasonille.

On taas kulunut pari kuukautta ja on jo joulukuu! En ole pitänyt mitään yhteyttä Nikoon tai poikiin. Ainoastaan kiriliin, emiliin ja vanhempiini. Olemme Jasonin kanssa valmentaneet poikia onnistuneesti, sillä voitimme juuri ranskan mestaruuden, vai miksikä sitä halusi kutsua! Tämä tarkoitti sitä, että jos emme tee jatkosopimuksia valmentamiseen, työt siirtyvät muille. Itse olisin valmis jatkamaan, mutta samalla luovuttamaan työn seuraavalle ja palaamaan Suomeen. Jason taas jatkaisi mielellään, eikä haluaisi minun lopettavan ja lähtevän.

Herään aamulla aurinkoiseen ja vähälumiseen Ranskaan. Nousen sängystä ja menen tekemään aamupalaa. Syön leivät sohvalla samalla katson tveestä jotain ihme ohjelmaa. Kun olen syönyt vien asiat pois ja alan pukemaan. Meillä on aamureenit poikien kanssa. Kello on kohta yhdeksän joten lähden hallille, joka on kotiani vastapäätä. Menen sisälle hallin isoon aulaan, jossa Jason jo odottaa. Pojat ovat kuulemma menneet jo pukukoppiin vaihtamaan kamoja. Menemme Jasonin kanssa yhdessä kentälle laittamaan tavaroita valmiiksi. Olemme suunnitelleet reenit jo aikaisemmin, joten nyt vain toteutamme suunnitelman. Istumme kentän laidalla vaihtopenkeillä ja katsomme kun pojat pelaavat.
Pyydämme pojat hetken pelaamisen jälkeen luoksemme. Kerromme heille mitä on korjattava pelissä ja käskemme heidät takaisin pelaamaan. Samalla yksi pojista, Arthur, kysyy
"Who's that back there?".
Katsomme Jasonin kanssa yhdessä taakse, siellä on Blind channelin pojat...

Pojat jatkavat peliä Jasonin kanssa kun menen puhumaan "isommille" pojille.

Y/n: mitä te täällä teette?
Olli: haluttiin tulla moikkaan sua, pitkästä aikaa!
Y/n: mut mä olin tulossa jouluks Suomeen, ja se on ihan kohta..
Joel: No mut olihan meillä vähän ikävä sua, vai mitä pojat?

Kaikki myöntävät, jopa Niko. Mutta hiljaisemmin kuin muut pojat.

Y/n: No me pidetään reenit loppuun, nii mennään sitte vaikka syömään?
Joel: joo käy! Voidaanks me jäähä kattoo?
Y/n: joo istukaa siihen vaan!

Näytän heille paikan vaihtopenkiltä ja menen Jasonin luokse.

Jason: oliko noi ne?
Y/n: joo.. Niko ja kaverit. Mut ei anneta sen nyt haitata!

Taputan jasonia olkapäälle ja hymyilen. Poikien peli näytti jo todella hyvältä. Pian lopetimme reenit. Pojat lähtivät pukukoppiin ja me jäimme Jasonin kanssa vielä keskustelemaan reeneistä.

Jason: aiotko sä jatkaa valmennusta?
Y/n: en tiiä vielä.. Oishan se kivaa.. Ja pojat toivo sitä, mut olis kiva palata jo Suomeen..
Jason: No joo.. Olis kiva kans mennä Tanskaan takas, mut onhan tää ollu ihan helvetin kivaa!

Puhumme vielä hetken. Sitten lähden Nikon ja kavereiden, niinkuin niitä olen kutsunut, kanssa syömään hallin ravintolaan. Niko on todella hiljainen, joka on epätavallista. Hän istuu vastapäätäni ruokapöydässä, nojaa käteensä ja katsoo vuorotellen kaikki. Mutta ei ilmeisesti pysty katsomaan minua.