olipa kerran, eikä enää ollutkaan.

mä en tunne termiä tylsyys

Jos mun pää
ei suostu tyhjenemään
jos ajatukset peittyy
ajatuksiin
niin kauan
että ne vie ihan kaiken tilan
kaikkialta

mitä mä voin tehdä?
Mä haluan hetken
hiljaisuuden
hetken
rauhaa.

Ulkona sataa ja mä
kuuntelen sitä kuin musiikkia.
Mä toivoisin voivani olla
ne pisarat
jotka on vaan vettä
ja joiden ainoa tehtävä on
pudota maahan ja
imeytyä ja
muuttaa muotoaan
ja lopulta tulla uudelleen
pisaroiksi.

Toivoisin saavani jotain
selkeää
mutta mä en ole selkeä.
Enkä saa
mun toiveita
toteutumaan.

Jos mä tosiaan olisin pisara
ehkä mulla olisi vihdoin tylsä elämä.
Ihmiset voisi sanoa
että mulla on nytkin
tylsä elämä.
Mutta mitä?
Mulla ei ole.
Mä en tunne termiä
tylsyys.
Se tunne ei
vieraile mun päässä,
ei koskaan tule
ja täytä kaikkea
tyhjyydellä.

Onko se vaan se
taiteilija mun pään sisällä vai
onko se vaan se
yliajattelija vai
onko ne sama asia?

Voinko mä saada sen
tylsyyden hetken
ihan vain siksi yhdeksi hetkeksi?
Laittaa kaikki ajatukset sivuun
antaa kaiken mussa levätä ihan
pari minuuttia?

Mä en ole pisara.
Mä rakastan silti sitä
miten mä kuulen niiden
putoavan
maahan ja kattoon ja kaikkialle.
Voiko sade saada mut rauhoittumaan?

Mä silti ajattelen edelleen.
Mä en pääse pakoon mun
ajatuksilta.
En koskaan.
Mä vaan haluaisin
että mulla voisi ensimmäisen kerran elämässäni
olla aidosti ja oikeasti
hetken
tylsää.