olipa kerran, eikä enää ollutkaan.

mun sydän tarvitsee halin

Mun sydän tärisee
nykyään silloinkin kun sen ei
pitäisi.
Useinkin.
Ei se lopeta
ehkä sitä pelottaa
että koska mä en ikuisesti
pakoile
niin mä joudun vaaraan
kun mä astun
vaaraan.

Mun sydän
tärisee ehkä kylmästä
tai ramppikuumeesta
tai oikeastaan vastaus on varmaan
molemmat ja kaikki muutkin
vaihtoehdot.

Kaikki sanoo
että olisi vain haittaa sulkea meidät
sisään
mutta mä olenkin sen verran
itsekeskeinen
että voisin sulkea kaikki
sisään
vain koska mulle se on
paljon parempi.

Koska nyt
nyt mun pitää taas palata.
Mun sydämen tärinän täytyy
jatkua.

Hyvässä valossa mä näytän
kamalalta.
Mun silmät ei näytä peilissä
todellisilta.
Olenko mä tässä?
Miksi mun sydän
ei enää osaa
pysyä paikoillaan?
Kaipaisiko se
peiton
tai halauksen?

Ei tää ole ollut
tällaista.
Milloin se
muuttui?

Kaikki laulut itkettää.
Kaikki kirjat itkettää.
Videot itkettää
kuvat itkettää
elokuvat itkettää
viestit itkettää
ja sanat itkettää.

Tässä nyt on ne
silmäpussit ja väsymys
joita kaikki nykyään niin tykkää
romantisoida!
Ai ei niin nätit mulla?
Niin
ne ei olekaan
meikkiä.

Tässä mä nyt
laitan turvan kiinni
tässä mä nyt
lähden pois tieltä
niin kuin kaikki halusi.
Eikö tarkoitus ollutkaan
tämänlainen?
En halua enää
tulla ulos mun huoneesta.
Ja yhtäkkiä
kaikki haluaa mun tulevan.
Ei ne ennen halunneet.

Niin, mä tulen
ulos.
Mutta mä en kuulu
ulos.
Se tunne ei lähde
mun sydämestä,
joka pelkää mun kanssa,
ei lakkaa tärisemästä
kuin jäihin pudonnut eläin.

Kaikki saa mun sydämen
tärisemään.
Jos joku vain voisi
pitää siitä huolta.
Mä katson sitä vierestä
ja mietin,
miksei se pärjää
yksin
muttei myöskään
muiden kanssa.
Ja tajuan,
että sehän on
mun sydän.
Totta tosiaan.
En mäkään.