olipa kerran, eikä enää ollutkaan.

jos aivot ei tunne sanaa ei niin mä kiellän niitä rauhoittumasta (ei toiminut?)

Mun pää
ei ole ennen tuntunut tältä.

Mä haluan paeta
sen sisältä
MYÖS SIELTÄ
haluan paeta
kaikkialta.
Tästä paikasta
mun päästä
mun kehosta.

Pakata kamat ja
lähteä.
Tai olla ottamatta
mitään edes mukaan.
Vain
lähteä.

Taas mä vapisen
miksi?
Mä en vain saa aikaan
sitä mitä mun piti tehdä
mä en saa aikaan
mitään
mä en voi olla täällä
enää
mä en siedä tätä
ja mun on nyt pakko
häipyä
ottaa hatkat
lähteä lipettiin
mennä.

Mistä lähtien mä olen istunut
psykologin vastaanotolla?
Kun ei mulla ole mitään
oikeaa ongelmaa
eihän?

Ja mulla on kuulemma
niin monta hyvää keinoa
käsitellä näitä mun
juttuja
mutta miksi mikään ei sitten
tule käsitellyksi?
Kai mä olen vain
itse sen tiellä.
Keksin kaiken
itse
ja jatkan samoja vanhoja kaavoja
itse.

Miksi mä itken taas?
Miksi tää on pahempaa taas?

Aivot ei tunne sanaa ei.
Jos sä hoet älä panikoi,
ne panikoi.
Jos sä hoet älä itke,
alat itkeä.
Jos sä hoet älä pakene,
sun on kohta pakko paeta.
Aivot kuulee
panikoi, itke, pakene.

Niin sitten mä ajattelin
että kiellän niitä
rauhoittumasta.
Älä rauhoitu.
Mutta
miksi ne
eivät rauhoittuneet?

Mä en taida olla
ihan okei.