But mama, I like boys 🏳️‍🌈

Pölyn makua - 4

Danielin näkökulma

Hevosten kaviot kopisevat hiekkatietä pitkin. Aurinko porottaa korkealta taivaalta, mutta se ei tunnu ratsujamme haittaavan. "Kertoisit hyvänen aika mihi ollaan menossa. Mun pieni peppu puutuu." Valitan

Vastaukseksi saan naurua. "Sä joudut istumaan siellä vielä monta tuntia." Johannes toteaa sitten. "Pysytkö sä kyydissä, jos me ravataan?"

Luon Johannekseen epäuskoisen katseen ja annan Välkkeelle merkkin ravata. Poni ei kuitenkaan tyydy rentoon tahtiin, vaan lähtee kiitoravia metsään kääntyvällä tiellä. En voi itselleni mitään. Tuuli kasvojani vasten ja vauhti tuntuu niin hyvältä. Joten nauran onnesta. Samalla tosin Johannes jää Huuman kanssa helposti jälkeemme. En tasan tiedä miksi, mutta levitän käteni sivuilleni ja suljen silmäni.

"Ooks sä huolu?" Kuulen huudon kaukaa takaani. Tässä hetkessä ajattelen, että on aika hidastaa. "Prrr" sanon ponille, joka siirtyy käyntiin. Taputan ponia kaulalle. "Ja mitä sannotkaa, etten pysyis kyydissä? Hyppään vaikka rotkon yli ilman käsiä!" Sanon nauraen.

"Sä oot ihan sekopää!" Johannes nauraa minulle.

-

Aurinko alkaa jo laskea, mutta ratsastamme edelleen. Olemme pitäneet monta taukoa monen lammen rannalla. Ponit ovat edelleen pirteitä, vaikka tässä on mennyt koko päivä. Tämä on silti ollut parasta mitä ainakin viimevuosina olen kokenut. Johanneksen olemus oli niin täydellinen ja vaikka olimme tunteneet vasta hetken olin rakastumassa. Rakastumassa noihin terävä piirteisiin kasvoihin ja lempeään luonteeseen.

"Me ollaan ihan just perillä, mut ois vielä yks juttu. " Johannes sanoo, jonka jälkeen tämä pitää tauon. "Laukataanko kilpaa tän tien päähän, Dan? "

Kilpailun tuoma hymy lämähtää kasvoilleni. "Sä et ikinä uskalla mennä yhtä kovaa ku minä!" Tämän jälkeen pysähdyn miettimään. "Keksitkö mulle jos lempinimen?"

Vastaukseksi saan vain leveän virneen. Pian on aika kilpailla ja annan Välkkeelle merkin laukata. Yllytän sitä aina vain kovempaan vauhtiin ja poni on täysin innoissaan. Johannes pysyy kannoillamme vain alkumatkan. Kehoni painautuu kimon kaulaa vasten laukatessamme auringonlaskuun. Tien kuitenkin lähestymässä loppua hidastan puuskuttavan ponin käyntiin ja lopulta jäämme seisomaan odotellen perässä tulevaa parivaljakkoa.

Johanneksen näkökulma

Huuma saapuu kimon ponin ja pienen pojan vierelle. "Miten te pääsette noin kovaa!" Sanon nauraen. Hyppään kuitenkin satulasta alas. "Annetaan heppojen juoda ja syyä hetki."

-

Ratsumme laiduntavat tyytyväisinä vuoroin vehreää ruohoa, vuoroin Joellan tuomaa heinäkasaa. Oma käteni kuitenkin ohjaa Danin istumaan viereeni kostealle nurmelle. Olemme hiestä märkiä, mutta se ei pilaa brunen vetovoimaa. Katseeni harhailee toisen kasvoilla, kunnes se jää kiinni toisen muhkeille huulille. Toinen taitaa lukea ajatuksiani, sillä tämän lämpimät kädet ajautuvat niskani taakse. Pian huolemme koskettavat toisiaan. Tunnen toisen pojan lämpimät huulet. Tämä tuntuu niin hyvältä, niin oikealta. Suudelma on lempeä ja kestää ainakin puoli minuuttia, ennenkuin on aika erkaantua hengittämään. Rakastunut katseeni on nauliutunut Danielin silmiin samalla, kun silitän toisen hiuksia. "Mitä mieltä sä oot tästä?" Kuiskaan pojan korvaan.

Toisen huulet ovat edelleen niin lähellä minua, että tunnen toisen sanat ihollani. "Tarkoitat varmaan mitä mieltä oon meistä ?" Daniem kysyy ja selvästi hymyillen. Tämä ei kuitenkaan taida odottaa vastausta sillä jatkaa melkein heti. "Me ollaan parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut."

"Mä en oo ikinä ollut näin onnellinen." Sanon hiljaa. Tämän jälkeen painan huuliani hellästi toisen pojan hikistä ihoa vasten. En koskaan olisi uskonut ajattelevani näin, mutta toisen hiki ei ollut edes pahasta. Silti tiedän, etten voisi jättää jälkeäkään toisen iholle, mutta tuntui se silti hyvältä.

-

On lähes puolenyön ennenkuin saavumme takaisin talliin. Joella on varmaan jo nukkumassa, joten hoidamme ratsumme itse pois. Illan päätteeksi kaksi tyytyväistä hevosta jää talliin nauttimaan iltapalastaan.

"Noh, lähetkö uudestaan mun kanssa retkelle?" Kysyn pojalta.

"Voi kuule, lähen ihan millon vaan. Vaikka nyt en varmaan kävele enää ikinä."

Nauran Danielille. "Ens kerralla mä otan Välkkeen, nii sä saat maistaa pölyä!"

Johannes luo epäilevän katseen minuun. "Sä oikeesti kuvittelet, että oisit nopeempi? Se on kiinni yhteydestä ei ratsusta."

Tönäisen leikkisästi Danielia. "Mulla vois olla yks idea, josta säkin voisit tykätä."

Dan tuuppaa minua takaisin virnuillen. "Kerran ku aloitit, joudut kertoo loppuun asti."

"Mietin tässä, kun mun vanhemmat lähti kaupungille ja tulevat takaisin vasta huomenna päivällä... Tulisitko sä mun luo yöks?" Kysyn epävarmasti

Danielin kasvoille leimahtaa leveä hymy ja olen varma, että tuo olisi hypännyt syliini, jos tilanne ei olisi tämä. "Tottakai mä tuun!"

"Hyvä, koska ehin kertoo sen jo isovanhemmilles."

Danielin näkökulma

Johanneksen koti on valtava tai oikeastaan kaikki kodit täällä on. Hikinen iho tuntuu nihkeältä ja tasan haisenkin aivan hirveältä. Se ei kuitenkaan tunnu Johaa haittaavan tai oikeastaan tajuan vasta nyt miten pahalta toinen poikakin haisee.

"Oisko täällä jossain suhkui vai ollaanko me niin skutsissa, että semmosesta saa vain unelmoida?" Kysyn irvistäen

Vastaukseksi saan naurua. "Te kaupunkilaiset ootte ihme snobeja. Mut ei hätää, on meillä suihku. Meetkö sä vaikka ensi?" Johannes sanoo.

Luon pitkän katseen Johannekseen. Varpaista aina kasvoihin asti. "Tai jos mennään yhdessä..." Kuiskaan. Tajuan kuitenkin, että se saattaa olla vähän tunkeilevaa, joten lisään. "Jos se olis sulle okei?"

Joha taitaa yrittää flirttailla minulle, mutta tuo on siinä aivan surkea! Hieman vanhempi poika kuitenkin kiskoo minut kädestäni aina kylpyhuoneeseen asti.