But mama, I like boys 🏳️‍🌈

Avaan sydämmeni, meille - 7

Danielin näkökulma

Istun yksin uimapaikan rannalla. Katseeni harhailee lammen pinnalla. Tämä ei tosiaan ollut ensimmäinen kerta täällä. "So much has changed since you've been away..."

Johanneksen näkökulma

Äiti ja isä eivät ole vieläkään tulleet kotiin, vaikka autolla matka kestää vain pari tuntia ja myrsky laantui jo aamulla. En voi siis kuin olettaa, että he taas riitelevät, jonka vuoksi matka viivästyy, jälleen... Istuessani yksin keittiön pöydän äärellä suljen hitaasti silmäni. "I wish that heaven had visiting hours..."

Vain hetkeä myöhemmin ulko-ovi avataan. Vanhemmat astelevat sisälle, mutta en voi olla aistimatta kitkaa heidän välillään. Otan siis jalat alleni ja kipitän yläkertaan. Istun sänkyni reunalle puristaen vaaleansinistä amulettia suuressa kourassani. Se oli kuulunut omalle mummolleni, jonka luokse olin lapsena aina voinut paeta vanhempien riitoja. Nyt riitoja ei voinut paeta, ei vaikka kuinka yritti. Varmaan juuri sen vuoksi olin hurahtanut hevosiin niin pahasti. Hevosten seurassa sain paeta ongelmiani niin pitkälle kuin halusin.

Katseeni jatkaa huoneen kiertämistä, kunnes silmiini osuu edelleen kimon ponin karvoissa olevat Danin shortsit. Ne olivat jääneet tänne yöltä, jonka vietimme ensimmäistä kertaa yhdessä. Ne taisivat edelleen löyhkätä myös hieltä, mutta sillä ei ollut minulle väliä. Olin rakastunut, PAHASTI. En ikinä ennen ollut tuntenut näin. Pelkästä ajatuksesta sydämeni pamppailee lähes ulos rinnastani, kylmä hiki kohoaa pintaan ja hengittäminen tuntuu mahdottomalta. Puhumattakaan perhosista vatsassa. Pelkkä ajatus tuo leveän hymyn kasvoilleni ja pian nukahdan sama ilme kasvoillani rauhalliseen uneen.

-

Myrskystä on kulunut muutama päivä, mutta olemme Danin kanssa ottanut ihan rauhassa. Tänään vuorossa olisi kuitenkin jälleen paahtavan kuuma kesäpäivä. Sen kunniaksi minulla oli suunnitelmia, mutta ennen sitä täytyisi saavuttaa Dan.

Danielin näkökulma

Ullakolle on raahattu valtava tuuletin, jotten saa lämpöhalvausta. Juuri ja juuri ylläni on bokserit, kun istun tuulettimen edessä. Puhelimeni pärähtää soimaan ja joudun jopa kurottamaan kättäni yltääkseni puhelimeen. "Moi Joha!"

"Hei vaan... kulta." Vaikka en näe Johanneksen kasvoja voin arvata, että nyt tuo virnuilee.

"Mitä sä juonit mun pään menoksi? Toivottavasti et urheilua, koska mulla on jo nyt ainakin lämpöhalvaus ja nestehukka."

"No kyl sun pitäis jaksaa vähän kävellä" Joha hymähtää.

"Voi hitsi, tää si varmaa tarkoittaa myös, että mun pitää pukea päälleni."

"Dan, kello on puol yks ja sulla ei oo vaatteita." Joha nauraa minulle.

"Joo ja täällä on varmaan 32 astetta!"

Joha käkättää puhelimen toisessa päässä, kunnes toteaa. "Noh pistä vaatteet päälle, mielellään jotkut siistit. Joella hakee sut puolentunnin päätä." Joha toteaa.

Vain hetkeä myöhemmin olen kaivamassa vaatteitani. Jotain siistiä, mutta MITÄ? Asukriisi on suunnaton, sillä olisin tarvinnut tarkemmat ohjeet. Farkut on liian kuumat, joten jäljelle jää vain shortseja. Voisin panostaa ja ottaa valkoiset farkkushortsit, mutta entä, jos kaatuisin ja ne olisivatkin ruskeat. Päädyn lopulta silti pukemaan ne ja yhdistelen niihin violetin, hihattoman sifonkipaidan suurella kaula-aukolla. Se ehkä oli feminiininen, mutta hyvänen aika eikö kaikki ole? Sitäpaitsi kuka mäntti olikaan keksinyt vaatteille sukupuolet? Nehän ovat kirjaimellisesti vain kangasta.

Pian Joellan onkin jo ovella, mutta tyttö sitoo samantien silmäni huivilla. Jo matka suuren nurmikentän poikki tuntuu valtavan pitkältä, joten kuvittele vain kilometrin matka metsässä. Yhtäkkiä Joella katoaa viereltäni ja jään seisomaan yksin silmät sidottuna. "Hei tää ei oo enää hauskaa."

Takaani kuuluu askelia ja joku koskettaa minua olalle. Se on Dan, joka kuiskaa korvaani "Voit riisua tuon. "

Riisun huivin silmiltäni, mutta siitä ei olisi hetkeen iloa. Kirkas valo nimittäin häikäisee suunnattomasti ja joudun siristelemään silmiäni ennenkuin näen kunnolla. "Sä järjestit piknikin!" Hihkaisen samalla, kun leveä hymy valloittaa sirot kasvoni.

Joha ojentaa minulle kimpullisen kukkia. " ole hyvä, kulta. Valitettavasti lähin kukkakauppa on vaan kahdenkymmenen kilsan päässä, niin joudut tyytymään tulppaaneihin." Toinen virnistää ja suukottaa minua otsaan.

Yleensä en ole kukkien perään, mutta tänään tämä on kaikki mitä olen aina halunnut. Käteni kietoutuvat Johan ympärille, eikä kulu hetkeäkään, kun huuleni painautuvat toisen vastaaville. Aivan kuin tuuli kuiskaisi ympärillämme, vain meidän ympärillä And I will close the door, but I will open up my heart
And everyone I love will know exactly who you are...

| Heippa vaan lukija! :D jos oot tänne asti selvinnyt, eikä Ed Sheeran oo sun teho kuuntelussa, niin tulin vaan mainitsee et tässä luvussa on paljon biisin sanoja "Visiting Hours" biisistä. Ihan vaan siks, että musta sanat hittaa melkose hyvi tähän osaan. Suosittelen vahvasti kuuntelemaan. Ehkä sä sit saat saman irti, kun mä kirjottaessa. |