It is What it is - Blind Channel Story

Luku 25.

| Tommi |
Mulkaisen Nikoa, joka istuu viereeni sohvalle. Miten tuo voi vaikuttaa noin normaalilta kaiken sen jälkeen? Tai en tiedä, mitä hän ajattelee tällä hetkellä, mutta ainakin tuo vaikuttaa todella välinpitämättömältä.

Niko huomaa tuijotukseni ja katsoo minua ihmeissään. Ihan kuin hän ei tietäisikään, mitä pari päivää sitten tapahtui. Vaikka en itse edes nähnyt koko tilannetta omin silmin, en voisi koskaan unohtaa kuinka murtunut Joonas oli kaiken sen jälkeen. Hänet oli vaikea saada edes hengittämään normaaliin tahtiin. En ole koskaan tavannut ketään, joka yliajattelee noin paljon kuin Joonas.

Pudistan päätäni ja nousen ylös sohvalta. Nyt ei hirveästi kiinnosta nähdä tuota bruneten solistin tunteetonta naamaa, ellei hän osaa noin hyvin kätkeä asioita sisälleen. Toiset meistä ovat yhtä avoimia kuin wikipedia ja toiset taas pitävät kaiken pelkästään omana tietonaan. Hankalaa tälläinen.

Kävelen keittiöön ja nappaan kaapista suodatinpussin sekä kahvinporot. Viimeisestä kupillisesta on jo aivan liikaa aikaa, peräti neljä tuntia. Kofeiini saisi hitaita aivojani vähän virkeämmiksi, että kestän tämän koko päivän. Jätkien huonoja läppiä ja riitelyä on vaikeaa sietää, uskokaa tai älkää. Ei kaikkea loputtomiin kestä, vaikka rakastankin heitä kaikkia jopa enemmän kuin itseäni. Ystävinä.

Laitan kahvinkeittimen siihen kuntoon, että sen voi napsauttaa päälle. Hymyilen tyytyväisenä ja odotan kahvin tippumista. Voisi sitä jotain muutakin järkevämpää tehdä tässä välissä, mutta eipä hirveästi kiinnosta. Sitä paitsi onhan tämä nyt todella mielenkiintoista katsottavaa, kun tuota vahvaa litkua suodattuu lasipannuun. Vau mikä kemiallinen reaktio.

Tunnen käden olkapäälläni, jota hieman pelästyn. Käännyn ja kohtaan Nikon lannistuneet kasvonpiirteet. Äsken hän oli ihan neutraali, mutta nyt näyttää aivan toiselta. Korviini kuuluu vain kahvin lirinä, kunnes hän vihdoin avaa suunsa. "S sä tiiät vai..?", Niko kysyy epävarmasti. Huomaan hänen äänensä värisevän. "Joo tiiän", huokaisen lopulta ja nappaan kaapista mukin. "Mä tiiän et tein tosi paskasti Joonakselle ja tekisin mitä vaan et saisin peruttuu sen. Mä oon niin pahoillani.."
"Pyydä anteeks Joonakselta äläkä multa." "Mut ei se haluu puhuu mun kanssa." "No en yhtää ihmettele. Sä särjit sen. Just ku se oli eronnu pari kuukautta sitte, muistaks?" "No joo muistan, se ei ollu nättiä.." "Oikeesti sun pitää puhuu Joonakselle. Mä en aio olla mikää viestin kuljettaja tein välis." "No mut mitä mä sanon sille?" "Pyydät vilpittömästi anteeks ja toivot et se riittää. Jos ei riitä ni keksi jotai suurempaa." "Voiks auttaa mua? Tai ku se ei suostu olee mun kaa kahestaan missään.." "Joo totta kai, ainahan mä voin kaveria auttaa. Parempi ettette pidä vihaa yllä loputtomii, bändiki viel kärsis." Niko nyökkää minulle kiitollisena.

Kaadan mukiini kahvia ja otan jääkaapista maidon. Minähän en tätä ilman laimennusta juo, vaikka vaikutan sellaiselta ihmiseltä, joka juo kahvinsa mustana. Aina pitää olla edes vähän maitoa tasoittamassa makua.

Niko on jo ehtinyt häipyä taivaan tuuliin, toisin sanoen varmaan takaisin muiden luokse. Kävelen kahvikuppini kanssa myös takaisin sohvalle. Parempi olla läikyttämättä, muuten joudun siivoushommiin. Tai en edes pelkästään siivoushommiin, vaan uuden sohvan ostoon. Tuskin tämä nyt kahvia kestää. Joku varmaan on pohtinut, mitä oikein päässäni liikkuu. Tässä on hyvä esimerkki, mietin asioiden toisia puolia enkä vain anna mennä. Muuten ei hyvää jälkeä tulisi. Se on todistettu jo useampaan kertaan.

Tänään emme tehneet studiolla mitään sen ihmeellisempää mitä yleensä. Äänitimme Ollin basson ja kirjoitimme uutta biisiä. Eli ihan peruspäivä. Olisimme ehtineet minunkin rummut äänittää, mutta päätimme vasta tehdä sen huomenna. Ehkä parempi niin, sillä ranteeni on hieman kipeä. Ja ei, se ei johdu siitä.

Sanoja: 562
Tää luku oli vähän lyhyt ja tylsä, ni teen varmaa tänää tai huomen jo seuraavan, kattoo miten kerkeen.