It is What it is - Blind Channel Story

Luku 23.

| Joonas |
Istun parvekkeella ja poltan röökiä. On keskiyö. Kylmä, kostea ilma paleltaa paljaita käsivarsiani. T-paita ei ollut ehkä parhain ratkaisu tähän aikaa vuodesta.

Katselen tähtitaivasta yrittäen tunnistaa sieltä muutamia tähtikuvioita. Opettelin pienenä monia niistä jostakin syystä, kai minulle vain tuli tylsä hetki elämässäni. Onhan tämä kyllä melko kiva taito, vaikka ei niinkään hyödyllinen. Nuorempana elämässäni oli melko synkkäkin aika, josta en ole puhunut kenellekään ulkopuoliselle. Toisin sanoen en kenellekään. Ihmiset tuntee minut positiivisesta asenteestani ja energisyydestäni. Turha sitä mielikuvaa on mennä enää tuhrimaan. Ei tästä aiheesta enempää tällä kertaa. En halua muistella menneitä.

Katseeni suuntaa kohti Helsingin liikennettä. Kaduilla ei juurikaan ihmisiä näy, mutta autot sen sijaan painelevat melkein yhtä tiheään tahtiin kuin päivälläkin. Joskus vain toivon asuvani maalla, jossa liikenne on aivan vieras käsite. Oma rauha houkuttelisi, mutta toisaalta pidän ihmisten tekemisten seuraamisesta. Tiedän, että tuo kuulosti todella väärältä.

Monia varmaan mietityttää mitä studiolta lähtöni jälkeen kävi. Minäpä kerron. Tulin suoraan kotiini, melkein puoli juosten. Matkalla pyrin välttämään ihmisten kanssa katsekontakteja parhaani mukaan. Onneksi minulla oli huppari, jonka huppu peitti suurimman osan kirjavista kasvoistani. Kyyneleiden tulo ei vain loppunut millään. Ilta-Sanomat ovat nyt viimeinen paikka, missä itseni haluan nähdä. Tarpeeksi draamaa jo yhdelle päivälle.

Kotiin päästyäni menin vain suoraan lämpimään suihkuun sen enempää vaatteita pois ottamatta. Ei kukaan siinä tilassa niitä jaksa repiä pois päältään, joten käyhän se peseytyminen noinkin. Jos sitä edes peseytymiseksi voi kutsua, istuin vain seinää vasten melkein tunnin verran itkemässä tiedätte kenen perään. Ajantajuni hävisi totaalisesti.

Tommi koputti useaan kertaan oveeni. En avannut sitä hänelle, koska ei huvittanut tavata ketään ihmistä sinä hetkenä. Ei ollut ehkä viisainta jäädä yksin omien ajatuksiensa kanssa, mutta tarvitsen omaa aikaa. Haluan rauhassa miettiä asioita. Tiedättekös, kun on tuntenut jonkun ihmisen niin kauan, että tunnistaa hänet vaikka ei sanakaan tai vilaustakaan näkisi toisesta. Tiesin vain Tommin olevan oveni takana. Minulla ei ole epäilystäkään siitä.

Suihkun jälkeen vaihdoin vaatteeni, koska kuka nyt haluaisi sekavassa mielentilassa olla märillä vaatteilla. Sitä minäkin, ei kukaan. Hyppäsin suoraan lämpimään sänkyyni peiton alle ja nukahdin. Nukuin, nukuin ja nukuin. Siinä meni kieltämättä koko loppu päivä. Heräsin pari tuntia sitten ja olen siitä lähtien ollut täällä parvekkeella seuraamassa Helsingin mahtavaa yöelämää. Sain jopa todistaa yhden juopon kukkaruukkuun oksentamista. Tuli kyllä sitä katsoessa itsellekin huono-olo, hyvä etten tuohon maahan laattoja vetänyt.

Ja nyt olemme taas nykyhetkessä. Tällä hetkellä olen paleltumassa edelleen täällä helvetin parvekkeella. Röökini sammui jo aikoja sitten, enkä viitsisi uutta alkaa tässä vetämään, vaikka tekisikin mieli. Poltan nykyään vain ja ainoastaan tälläisissä stressaavissa tilanteissa. Lopetin säännöllisen polttamisen jo pari vuotta sitten, enkä halua enää palata siihen. Haluan taata itselleni pitkän ja hyvän loppuelämän, vaikka nyt meneekin suoraan sanottuna päin helvettiä. Ehkä jonakin päivänä kaikki helpottuu, ja elämästä tulee jälleen elämisen arvoista. En halua kuolla kolmikymppisenä keuhkosyöpään tupakanpolttoni takia.

Päätän vihdoista viimein jatkaa matkaani sisälle. Eiköhän tätä raikasta ilmaa tullut jo tarpeeksi. Lukuunottamatta sitä kohtaa kun poltin röökiä, köh. Avaan oven ja lämmin sisäilma kulkee läpi kehoni. Miksi helvetissä en voinut pistää enempää vaatetta päälle? Toisaalta ei kyllä yhtään haittaisi, jos nyt kipeäksi tulisin. Kuulostan joltain yläastelaiselta, joka on kadottanut monta vuotta sitten jo koulu motivaationsa ja nyt yrittää kaikin tavoin lintsata tunneilta. Haluaisin nyt vain olla yksin jonkin aikaa ja pohtia elämäni tarkoitusta. Mitäs sen mukavempaa. Jätkät kyllä ihmettelisivät, jos yhtäkkiä vain katoaisin viikoksi. Tai sitten he eivät edes huomaa poissaoloani. En osaa sanoa, mitä toiset ihmiset ajattelevat. Se ei varmaan tullut kenellekään yllätyksenä.

Istahdan sohvalle ja kiedon itseni vilttiin. Avaan Neflixin ja pistän jonkun sarjan vain pyörimään siihen. Haluan nyt unohtaa koko aamuisen välikohtauksen Nikon kanssa, kuin sitä ei olisi koskaan edes tapahtunutkaan. Silmäluomeni alkavat tuntumaan painavilta. Tahtomattani vaivun syvään uneen sarjan pyöriessä samalla taustalla. Kroppani on ihan väsynyt, vaikka nukuinkin melko pitkään äsken. Olen vain todella uupunut tästä kaikesta.

Sanoja: 657
Sanon nyt tän kans täällä, mut siis mulla on nyt tosi paljon menoja, koulujuttuja ja töitä, etten ehi välttämättä joka päivä kirjottamaan teille uutta lukua. Yritän pysyy mahdollisimman aktiivisena, mut älkää tuomitko jos jonaki päivänö jää tulematta.