Joel Hokka - Sweet tragedy

Prepared to die, whatever the price I'll pay it twice

Joelin pov:

-"Avaatko sä tän vitun oven vai tuunko mä tästä läpi?" Huutaa Daniel asuntoni ulkopuolella.

-"No jos noin kauniisti kerta pyydät nii pakko varmaan avata!" Huudan takaisin.

Hengitän muutaman kerran syvään ja painan lukon alas. Daniel riuhtaisee sekunnin murto-osassa oven auki ja juoksee ohitseni asuntoon, tönäisten minut päin käytävän seinää. 

-"Missä vitussa se on?" Daniel kysyy ja tuijottaa minua mielipuolisesti.

Yritän saada itseni näyttämään mahdollisimman rennolta ja kävelen huolettoman näköiseisesti Danielin ohi pöydän ääreen. Nostan pöydällä lojuvan kahvikupin huulilleni ja otan reilun siemauksen vanhentunutta kahvia. Kahvi maistuu paskalta. Kirjaimellisesti.

Pelkään poikaa kuollakseni ja toivoisin vain Danielin olevan mielikuvituksen luoma mörkö, joka haihtuu pois, kun joku nipistää minut hereille. Mutta siinä se mielipuolinen paskiainen vain posottaa. Keskellä kesäiltaa, MINUN asunnossani. En voi perääntyä, joten päätän jatkaa rohkean sankarin roolisuoritusta.

-"Vastaa mulle!! Missä SE on?" Daniel karjuu raivoissaan.

-"Missä on mikä?" Kysyn olevinaan täysin tietämättömänä. Mielestäni näyttelen aika hyvin puhtaan hämmenyksen. Harkitsen jo hetken vaihtavani muusikon uran näyttelijään.

-"Kyllä sä vitun rotta tiiät. Ala laulaa. Missä Emily on?" Daniel huutaa ja alkaa ottaa askeleita minuun päin.

Ilmeisesti en siis ollut hyvä näyttelijä. Hetken halusin loukkaantua siitä, että Daniel ei ollut arvostanut roolisuoritustani, mutta päätin ryhdistäytyä ja improvisoida.

-"Enpä oo nähny, eikä oikeestaan kiinnosta." Valehtelin sujuvasti.

-"Älä vittu valehtele mulle. Mä hakkaan tommosia siimoja päivittäin. Kyllä mä tiiän millon te valehtelette." Daniel sanoi ja katsoi minua vihaisella ilmeellä.

Voi vittu, mitä vittua ja ei vittu olivat kaikki tunne tilat, joita pyörittelin mielessäni. Lopetin jääkiekon monta vuotta sitten ja siitä lähtien en ole kuin hyppinyt lavalla ja juonut kaljaa. Ei kovin vahvat pohjat lähteä haastamaan ketään nyrkkitappeluun.

-"Usko jo. En mä tiiä missä se on. Jos et osaa pitää naisestas huolta, älä tuu ruikuttamaan mulle." Sanoin taas tyynesti, vaikka oikeasti mieleni teki vain haihtua pois ja hylätä asuntoni ikiajoiksi.

-"Sä siis ihan oikeesti väität mulle, että jos mä tutkin tän asunnon, en löydä Emilyä?" Daniel naurahti ivallisesti.

-"Voisin väittää." Sanoin ja otin taas hörpyn kylmästä, vanhentuneesta kahvista. Se oli todennäköisesti retkottanut pöydällä jo ennen jeesuksen syntymää.

Daniel lähti tutkimaan asuntoani lattiasta kattoon. Hän ei sanonut sanaakaan. Nuuski vain kuin mikäkin perkeleen vainukoira. Vuh vuh saatana.

Hän tutki vaatekomeron, sängyn alusen, keittiön ja vessan. Hän avasi kaikki lipaston laatikotkin, joka näin jälkikäteen ihmetyttää minua. Emily on kyllä siro, mutta tuskin hänkään olisi mahtunut survoutumaan sukkalaatikkoon. Danielin vahvuus ehkä ei vain ollut hahmottaminen. En kyllä usko, että Danielilla on kovin paljoa muitakaan vahvuuksia. Keksin vainukoiraa odotelessani monia hyviä loukkauksia, joita en oikeasti uskaltaisi sanoa Danielille ääneen. Annoin päässäni itselleni aploodeja hyvien repliikkien jälkeen. Daniel ei todennäköisesti ollut myöskään huumorimiehiä, joten pidin asiat omana tietonani.