Joel Hokka - Sweet tragedy

We were meant to be

Joelin Pov:

Rymyn vaarallisen katkuiset sanat kaikuvat päässäni. Tuijotan hetken aikaa Rymyä, kuin toivoen tämän sanovan, että kaikki oli vain huonoa pilaa. Kun Rymy ei kuitenkaan enää avannut suutaan, ampaisin kohti rakennuksen takaa lähtevää polkua mitään sanomatta. Ihmisten määrä oli lisääntynyt illan kuluessa huomattavasti, joten jouduin raivaamaan itseäni humalassa toikkaroivien  teinien läpi horjahtaen muutaman kerran maahan.

-"Mitä vittua sä tönit?", Huusi joku jääkaapin kokoinen mies törmätessäni hänen selkäänsä vasten.

Minulla ei ollut aikaa turhaan sosiaalisen kanssa käymiseen, joten katsoin vain miestä pikaisesti silmiin ja lähdin juoksemaan yllättävän kantavalla askeleella kohti polkua.

Puut vilahtelivat silmieni ohi, kun raivasin tietäni kohti rantaa. Työntelin vasten kasvojani piiskaavia oksia sivuun ja toivoin vain olevani tarpeeksi nopea. Toivoin myös sydämmeni pohjasta, että Rymy oli vain halunnut pelotella minua eikä tilanne olisi alkuunkaan niin paha miltä se sinä kaoottisena hetkenä vaikutti. Löytäisinpä paikan päältä Emilyn ja Danielin suutelemassa. Kyllä. Niin minä ajattelin. Se rikkoisi sydämmeni tuhanteen pieneen palaan, mutta ainakin tietäisin, että Emilyllä on kaikki kunnossa. Suuteleminen oli päässäni pyörivistä skenaarioista huomattavasti harmittomin. Pahimmissa uhkakuvissani Emilyä ei enää olisi...

Emilyn pov:

-"Sä vitun ämmä kuulit mitä mä sanoin!" Daniel huusi pää punaisena. Poika oli silminnähden sekavassa tilassa ja hänen eleensä olivat muuttuneet hetki hetkeltä uhkaavimmiksi.

-"Daniel rauhotu. Oo kiltti. Enhän mä tienny, että sulla on mua kohtaan jotain tunteita. Mutta vaikka oisinkin tienny, tää ei oo todellakaan oikee tapa hoitaa tätä asiaa ja sä tiedät sen sisimmässäs myös. Daniel oo nyt kilt,,-" yritin rauhoitella Danielin keskeyttäessä minut.

-"Vittu oisko sillä ollu mitään väliä, vaikka mä oisinkin kertonu sulle. Sä et tajua, että meidät on tarkotettu olemaan yhdessä. Sä et vittu tajua.", Daniel huusi ja purskahti itkuun.

Pelkäsin Danielia enemmän kuin ketään eläessäni. Laskin silti käteni pojan olkapäälle. Yritin vakauttaa sen tärinästä huolimatta, vaikuttaakseni mahdollisimman rauhalliselta. Ehkä varmuuteni saisi myös Danielin rauhoittumaan.

Daniel oli taas hetken ihan hiljaa. Hän tuijotti käsiään, kuin etsiäkseen vastauksia jostain suuremmasta. Huomasin pojan katseen sisältävän uskomattoman määrän häpeää ja surua.

-"Suutele mua nyt tai sä tiiät mitä käy. Mä en haluu satuttaa sua. Mä vaan en osaa rakastaa muuten. Mä rakastan sua niin paljon Em. Mä oon niin pahoillani ." Daniel nyyhkytti murtuneena.

Tuijotin Danielia tyhjällä katseella vailla tippaakaan empatiaa. Poika oli täysin järjiltään.

-"Jos mä suutelen sua nyt.....lupaatko sä jättää Joelin rauhaan? Jos sä nyt unohdat Joelin, mä lupaan rakastaa sua ehdoitta. Minä ja sinä. Ikuisesti", Valehtelin sujuvasti, turvatakseni Joelin hengen. Sydämmeni alkoi säröilemään pieniä halkeamia ja tiesin sen rikkoutuvan kauttaaltaan Danielin tullessa Joelin ja minun väliini lopullisesti.

Joelin pov:

Henkeni on täysin salpaantunut juoksemisesta ja stressistä. Toivoisin kerrankin olevani selvinpäin. Matkan teko olisi huomattavasti helpompaa ja pystyisin ajattelmaan selkeämmin. Alan nähdä mökin ja sen terassin, jossa erotan kaksi tuttua hahmoa. Silloin maailmani tuntuu pysähtyvän. Silloin tajuan väistämättömän tapahtuneen. Samaan aikaan tunnen jotain kieroutunutta helpotusta.

Näen edessäni sen minkä olin luokitellut parhaimmaksi skenaarioksi. Daniel suutelee Emilyä. Kaikki kiire ja stressi sisälläni on loppunut. Emily on turvassa.

Emily huomaa minun saapuneen paikalle. Näen hänen musertuneen ilmeensä ja kyyneleistä kimaltelevat silmänsä. Hän katsoo minua, kuin haluaisi sanoa jotain, mutta ei löydä mitään, mikä olisi sanomisen arvoista. Siinä minä vain tuijotan, enkä sano yhtään mitään. En hädin tuskin uskalla hengittää. Toivon syvällä sisimässäni, että Emily juoksisi syliini ja sanoisi kaiken olleen hirveää väärinkäsitystä. Vaikka se olisi valetta, haluaisin uskoa sen kuin sinisilmäinen pieni lapsi.

Emily katsoo minua vielä pienen hetken ja silmät kyyneleistä punaisina hän kääntyy Danielin puoleen ja painaa omat huulensa pojan huulille.

Ja niin minun sydämmeni hajoaa tuhanteen pieneen palaan.

Miksi Em? Miksi?

-To the moon and back
Then you stabbed me in the back
And it's you who's sad
See the irony in that-

Kirjoittaja:

Hej på dig!

Jo 12. Osa tarinaa julki ja varmasti paljon osia siintää vielä horisontissa. Voisin lupailla tän olevan vasta alkua ja tulevaisuuteen on suunnitteilla paljon käänteitä suuntaan jos toiseen. Kiitos kaikille ihanista kommenteista ja toivottavasti jaksatte jatkossakin seurailla mihin tarina etenee. Will see👀