Joel Hokka - Sweet tragedy

Sweet end

Last chapter

Time skip:

Emilyn pov:

Kevät oli saapunut Ouluun. Se palasi uskollisesti joka vuosi herättämään talven kuollettaman kaupungin takaisin eloon.

Typerän onnelliset ihmiset olivat taas ryömineet koloistaan ja nyt ne raukat astelivat auringossa kylpevillä kaduilla, luullen olevansa romattisen komedian päähenkilöitä.
Minä puolestani sytytin tupakan ja tuijotin kyynisen katkerasti onnellisia ihmisiä. Tupakan savu sumensi edessäni hihhuloivat ihmiset olemattomaksi hahmojen massaksi,,,, luojan kiitos.

Oli kulunut vuosi kohtalokkaasta illasta Danielin kanssa. Kukapa ei haluaisi tulla puukotetuksi Grimbsyn saastaisessa tuppukylässä? Houkutteleva tarjous kaikin puolin. Olin kuitenkin selvinnyt kuin ihmeen kaupalla koko jupakasta ja päätin jatkaa elämääni omaan kyyniseen tapaani. Kaikki vihasivat minua, minä vihasin kaikkia. Reilu diili eikös?

En ollut vieläkään toipunut täysin. Fyysisesti kylläkin, mutta ihmisen tappaminen romutti langan ohuen henkisen tasapainoni täysin. Itsepuolustustahan se kaikki vain oli, mutta herään silti usein yöllä Danielin huutoon. Ei poika paha ollut, kaikin puolin sekaisin vain. Danielin äiti kutsui minut pojan hautajaisiinkiin. Ilmeisesti hän tiesi kaiken minkä minäkin. Daniel hyökkäsi kimppuuni ja minä puolustauduin. Surullista, mutta ahdistavan totta.

Niin ja sitten on tapaus Joel Hokka. Melkoinen tapaus se nimenomaan onkin. Jossain päin Suomea se vaan keikkailee, luoja tietää missä.
Edes Joelin nimen sanominen sai minussa aikaan uskomattoman ristiriitaisen tunnelman. Samaan aikaan hymyilen lapsellisesti nähdessäni pojan kasvot puhelimen ruudulta, kun taas samalla sydäntäni särkee edes ajatella miten olin kohdellut poikaa viimeisen vuoden. Joskus traumat jättivät ihmiseen lähtemättömän jäljen. Niin kävi minulle. Sen jälkeen olen ollut vielä entistä mahdottomampi rakastaa.

Puukotuksen jälkeen jouduin kuukaudeksi sairaalaan. Rehellisesti en ole vieläkään varma missä päin maata olimme, mutta ainakin sain hoitoa. Joel jäi kanssani Englantiin siihen asti kunnes kuntoni oli riittävän hyvä lentämiseen ja pääsimme takaisin Suomeen. Blind Channel joutui keskeyttämään kiertueensa minun takiani. Tai oikeastaan Joelin. Joel tuli joka aamu uskollisesti sairaalalle vierailuajan alkaessa kahdeksalta ja lähti illalla, kun hoitajat tulivat häätämään pojan pois. Näky sairaalasängyn vieressä nuokkuvasta pitkätukasta sulatti sydämmeni joka aamu.

Yritimme elää yhteistä elämää Suomessa, mutta se meni rehellisesti niin paskasti, että oikea paskakin kalpenee sen rinnalla. Muutin hetkeksi Joelin luokse, koska en uskaltanut puukotus episodin jälkeen asua yksin. Meidän yhteiselomme koostui lähinnä siitä, että olin vittumainen Joelille ja sen seurauksena poika vietti kotona vain harvoja päiviä viikosta. Siihen sen kaiken voisi tiivistää, mutta pidän jaarittelusta.
Aloimme koko ajan etääntyä toisistamme. Jokainen suudelma vei meidät lähemmäksi suhteemme tuhoa. Yritimme molemmat myös käydä koulua, mutta taisimme onnistuneesti reputtaa kaiken mikä reputettavissa oli. Omat vanhempani huolestuivat minusta jossain vaiheessa niin paljon, että he puoli pakottivat minut asumaan takaisin omaan kotiini. Siinä vaiheessa päätimme Joelin kanssa ottaa etäisyyttä ja se etäisyys on jatkanut nyt aika pitkälti vuoden päivät yhtä hairahdusta lukuun ottamatta.

Olen törmännyt Joeliin eromme jälkeen muutaman kerran kaupassa ja kerran yhteisen ystävämme kotibileissä. Päädyimme sänkyyn bileiden jälkeen ja se oli virhe monella mittarilla. Nautin joka sekunnista, mutta se sai minut samalla tajuamaan kuinka en osaisi koskaa päästää pojasta irti. Jokainen kosketus tai pieni ajatus siitä sai kehoni värähtelemään. Aamulla, kun heräsin yhteisen iltamme jälkeen, oli Joel kadonnut. Hän katui siis myös. Sen jälkeen olimme onnistuneet välttelemään toisiamme kaikilla elämän osa alueilla. Sääli.