Joel Hokka - Sweet tragedy

Lifestyles of the sick and dangerous

Joonaksen pov:

Makaan sairaalan sängyllä tuijottaen ajan ja osittain homeen kellastamaa kattoa. Kädessäni oleva tippa kutittaa inhottavasti, mutta yritän malttaa mieleni ja olla raapimatta sitä helvettiin, jo valmiiksi runnotusta kädestäni. Vaikka pojat olivat vasta äsken lähteneet luotani, tunsin jo nyt oloni kuolettavan tylsäksi. Niko ja Joel lupasivat tulla käymään vielä tänä iltana, mutta siihen saattoi mennä mahdollisesti monia tunteja.

Näillä näkymin en tule hetkeen myöskään soittamaan skittaa. Hyvästi vaan Englannin kiertue. Vitun Daniel.

Kyllä mä varmaan lähden mukaan maskotiks, mutta kitaraa on turha yrittää räpeltää. Santeri lupaili jo lähtevänsä tuuraamaan mua rundin ajaks. Reilua, mutta epäreilua samaan aikaan. That lucky motherfucker.

Havahdun ajatuksistani, kun huoneeni ovi avaututuu yhtäkkiä. Nähdessäni nahkabootsin pilkistävän oven raosta, tiedän välittömästi kuka minua on tullut tapaamaan.

-"Joonas! Pitkästä aikaa." Daniel huikkaa iloisesti ja kävelee minua kohti pelottavan päättäväinen ilme kasvoillaan.

-"Mitä helvettiä sä kuvittelet tekeväs täällä?" Sanon uhkarohkeasti, vaikka oikeasti minua lähinnä pelottaa. Tiedän tasan tarkkaan mihin Daniel pystyy.

-"Eikö vanhaa frendiä saa tulla enää moikkaamaan, kun siltä tuntuu? Kuulin tästä sun pienestä onnettomuudesta ja ajattelin tulla ihan hyvää hyvyyttäni tervehtimään." Daniel virnuilee ja istahtaa viereiselle pedille.

-"No ystäviä toki saa tulla moikkaamaan, mutta taidat sitten olla väärässä huoneessa.  Mun mielestä meitä ei yhdistä sun kanssa juuri muu, kun sun halu murskata mun käsi tuhannen päreiks. Ja usko pois. Se ei kuulu normaalin ystävyyden määritelmään." Tuhahdan.

-"Oot sä Joonas fiksu.....mutta et nyt selvästi ihan tarpeeks fiksu kuitenkaan." Daniel myhäilee ja tutkii tyhjän pedin vieressä sijaitsevaa pöytälaatikkoa.

-"Haluutko kenties sivistää lisää? Toi sun typerä virne viestittää, että tiiät jotain mitä mä en vielä." Sanon rauhallisesti, vaikka sydämmeni hakkaa akuutisti ulos rinnastani.

-"Sulla on Joonas huono muisti. Jos sä kato tarkemmin ajattelet, niin mä en hakannu sua viime yönä. Me ei oikeestaan ees tunneta sun kanssa, jos joku kysyy." Daniel sanoo ja kääntää psykoottisen katseensa minuun päin.

-"Ei, kun kyllä se taisit olla sä." Sanon ja yritän esittää itsevarmaa.

Daniel tuijottaa minua kylmäävällä katseella ja huokaisee.

-"Poliisit todennäkösesti tulee kiinnostumaan tästä sun "portaissa kaatumisesta" hyvinkin pian. Sitten sä vaan kiltisti nyökyttelet poliisisedille, samaan aikaan kun kerrot tarinaa portaiden vaarallisuudesta." Daniel vastaa näyttämättä tippaakaan epävarmuutta.

-"Ja miks mä mahdollisesti tekisin niin?" Kysyn, vaikka tiedän jo syyn.

-"Koska mä Joonas tiedän susta kaiken. Mä tiedän sun perheestä, ystävistä ja harrastuksista. Mä tiedän missä sä asut ja mä tiedän kenen kanssa sä seurustelet. Ja halutessani mä osaan olla hyvinkin päämäärätietonen."Daniel sanoo hymyillen.

Edes Danieliin päin katsominen saa minut voimaan fyysisesti pahoin. En voi tehdä muuta kuin olla hiljaa.

-"Me nähdään itseasiassa sun ystävän kanssa tänään. Ja jos sattuu käymään niin, että poliisi tai kukaan muukaan saa koskaan tietää meidän pienestä painista, sun ystävälle käy paha onnettomuus. Ihan samanlainen, kun Rymylle." Daniel sanoo ja kävelee rauhallisesti sänkyni laidalle.