Vihattu

13

Jamesin NK.

Katselen kuinka Ethan Nyw yourkin pelätyin mafia yksikkö silittelee αστέρι του σκότους selkää ja sanoo kuinka kaikki järjestyy. Olen totaalisen yllättynyt,kuinka hän uskaltaa minun kaltaisen edessä olla tälläinen. Kuinka niin pieni ja heiveröinen tyttö on ison pelätyn mafia pomon halauksessa.

Tilanne on totaalisen huvittava. Mutten naura. En sentään ole, niin kusipää, kuin annan olettaa.

Ymmärrän sen tunteen, kun tähän maailmaan astuu. Paluuta ei ole.

Joko hyväksyt asian. Näytät paikkasi ja elät suhteellisen mukavaa elämää, tai kuolet.

Julmaa,mutta sitä elämä on.

"Ei tämä niin kamalaa loppu pelissä ole",murahdan pieni virne naamalla.

Ethan vilkaisee minua, kuin voisi riistää henkeni siihen paikkaan.

Tyttö irrottautuu Ethanista. Kuivaa kyyneleensä.

Ennen kuin katsoo minuun tyhjillä sinisillä silmillään.

Tuo vain nyökkää. Veikö kissahiiren? Tahtoisin härnätä,mutta annan olla. Mikä on yllättävän paljon tämmöiseltä kusipäältä. Olen kylmä ja julma. Lempeyttä ei läheskään mitään jäljellä.

" Yksikkömme odottavat ruokasalissa.",Ethan sanoo asiallisesti kylmeten. Katseellaan kumminkin varmistaen neitimme kuntoa.

Haluan hänet mukaani. Haluan hänet yksikköömme tuomaan arvostusta, mutta näillä näkymin tilanne näyttää heikolta.

Hieraisen leukaani. Pieni karvan tyngät ovat tunkeutumaisillaan kasvuun.

Hymähdän.

Amelien nk.

Lähden kävelemään vaisusti Ethanin rinnalla. En oikein vieläkään osaa hahmottaa rakennuksen ääriviivoja missä mikäkin on.

Oloni on...tyhjä. Mitään sanomaton. Heikko.

Pyyhin vielä kasvojani. Kuin varmistaen,ettei kyyneleitä enää näy kasvoillani.

"Amelie",Ethan sanoo ja vetäisee minut itseään vasten. Katson tuota hämilläni,mutta tajuan hitaasti. Olin törmätä seinään ajatuksissani.

"Hupsista",naurahdan hymyillen.

Hupsista niin juuri. Hyvä minä.

"Haluaisitko sittenkin mennä lepäämään?", Ethan kysyy huolestuneena? Kuulinko oikein huolen tuon äänensävyssään.

Pudistan päätäni. Kaikki on fine.

"Valehtelu on rumaa",James virkkoo takanani.

Katson tuota vain feikki hymy naamallani. Päätin, että kaikki on hyvin, niin,kaikki on hyvin.

Tämä on vain pahaa unta,josta herään kohta. En ole kahden pelottavan ihmisen seurassa käytävällä.

En ole se oudon nimen kuuloiseksi nimetty henkilö,joka kuulostaa mahtavalta. Arvostusta hehkuen jokaisessa kirjaimessa.

Olen horjahtaa,mutta yhtäkkiä olen ilmassa. Ethan nosti minut käsivarsilleen.

"Hei",tiuskaisen,mutta kiedon käteni tuon kaulan ympärille, etten tippuisi. Saati painaisi niin paljoa.

" prinsessani",Ethan mutisee ja jatkaa käytävällä kävelemistä.

Saavumme isoon ruokasaliin,jossa kuuluu puheen sorinaa. Meidät huomattuaan tulee hiiren hiljaista. Kuinka noloa, ajattelen. Olen yhä tuon sylissä.