Vihattu

5.

                               Ethanin nk.

"prinsessani,kuka sinä oikeasti olet?"

Tuo ääneni heittämä kysymys päässäni on häirinnyt minua viikon. En ole kyseisen illan jälkeen kyennyt tekemään töitäni.
   Prinsessani lopetti minulle puhumisen sanomieni asioitten jälkeen. Söimme vaitonaisesti pitsaa sängylläni. Yritin saada häntä vastaamaan...puhumaan minulle jälleen, mutta lopulta lopetin. Ei se tuottanut tulosta.

En ole kyennyt mennä katsomaan häntä eilen,enkä tänään. En halua nähdä sitä tuskaa,mitä hänen silmissään paistaa aina välillä. Kun hän luulee,ettei kukaan näe. -Mutta minä näen. Minä tunnen ja vaistoan sen.

En halua nähdä sitä vihaa,mitä niistä myös huokuu. Kun ohjeistin vartijan hänen seurakseen.

Olen painautunut mustan nahkatuolini selkänojaa vasten. Jalat rennosti työpöydällä nojaten.

Huomenna olisi kaveri jengini tapaaminen. Pyysin heitä tulemaan toimistooni. En halua olla kaukana prinsessastani,jos hän tarvitsisinkin minua. Turha toive,mutta toivon yhä saadakseni hänet vielä lähelleni. Syliini. Halaukseeni. Haluan haistaa hänen vaniljaisen tuoksunsa. Haluan tuntea hänet lähelläni ja tietää hänen olevan kunnossa. Haluan hänen olevan vain minun.

Ei yhtään omistushaluista?

Ole hiljaa tuhahdan. Tiedän,että isä ei tykännyt. Tiedän...ettei hän halunnut minun rakastuvan.

Tiedän että äitini teki isästäni heikon. Tiedän äidin pehmittäneen isäni ulkokuoren. Tiedän, että tätä alaa/ yksikkö toimintaa on parempi johtaa/olla mukana,jos ei rakasta ketään.

Pitää olla kylmä,tunteeton,jotta voi tappaa vihollisen noin vain. Voi hoitaa hommansa. Puolustaa yhtiö kumppania. Puolustaa asiakkaita, heitä vaanivista vaaroista ja tienata sillä rutkasti. Tienata sillä,että pitää toisen turvassa.

Painan pääni käsiin. Hieron ohimoitani. Mitä minä teen? Miksi otin hänet mukaan? Kuka vain voi nyt kostaa minulle hänen kauttaan. Prinsessani. Hän ei tiedä tästä maailmasta. Kylmästä ja julmasta.

Siitä mitä tein ennen...mitä teen edelleen.

Silkka jääräpäisyyteni ja omistushaluni pistävät minut aina ongelmiin.

"Helvetti",huudan ja paiskaan nyrkin pöytään. Nopeasti kipinät ja särky valtaavat koko käteni.

               Amelien nk.

"Teidän pitäisi syödä",Jackson yrittää vielä.

Makaan mitään sanomatta sängyllä. Huoneessani. Liikkumattomana. Suu suorana viivana.

En tunne mitään. En tunne nälkää...vihaa...surua...iloa...en tunne itseäni...tunnen itseni vain ja ainoastaan tyhjäksi.

En tiedä,mitä minun pitäisi tuntea. Onnellisuutta? Siitä,että hän pelasti minut? Kirjaimellisesti,jos hän ei olisi ottanut minua mukaan olisin yhä siellä, eikä kukaan kaipaakaan minua.

Olen yksin tässä maailmassa.

Joskus toivoin,että kaikki muuttuisi. Toivoin,että äiti rakastaisi minua...niinkuin veljiäni. Toivoin,että iskä olisi vielä elossa. Tukenani ja kertoisi viisaita sanojaan. Kuinka kaikesta selviäisi. Hän oli aina positiivinen,jokaisen asian suhteen ja ajatteli kaikista hyvää. Harmi,että hän oli ainut. Tarvitsisin niitä sanoja nyt. Tarvitsisin häntä nyt. Haluan hänet takaisin. -Mutten saa. Haluan kertoa ne julmuudet,mitä muu perhe teki minulle.

Haluan yhä tuntea sen lohduttavan halin ja kuulla ne sanat:" me selvitään tästä"

Haluaisin kysyä häneltä,mitä tekisin. Mitä mieltä hän on tästä. Ethanista...jacksonista.