Vihattu

6.

Tunnen kuinka kehoni rentoutuu. Ihan kuin se leijuisi ilmassa. Mitä minä nyt taas kuvittelen?
Helpotuksen tunne lävistää minut. Murheet ja yksinäisyys ovat poissa. On vain minä ja tämä tunne. Kevyt. Helpottunut. En halua tätä koskaan pois. -Jotenkin....tykkään tästä. Tunnen vihdoin olevani ehjä.

Onnellinen.

Sitäkö se on? Tätä. Haluaisin nauraa ja huutaa,rakastan tätä tunnetta. Olen ehjä.

Ehjä.

En tunne vihaa ympärilläni.

"Amelie...",isäni ääni kuiskaa.

Säpsähdän. Hän on kuollut. Kuvittelit vain,mieli tokaisee.

"Amelie...olen tässä", isäni puhuu.

Avaan hitaasti silmäni. On pimeää,mutta isäni vierellä hehkuu valo kehä. Tuon takana valo kajastaa yhdestä ovesta,vielä lisätäkseen valoa pimeyteen.

Mikä on noin kirkasta?

"Isä",kuiskaan kyyneleet silmissä.

"Olen tässä", tuo kuiskaa ja halaa minua.

"Olen tässä",tuo toistaa ja silittelee rauhoittavasti päätäni.

"Amelie.

Mhhm,mutisen ja rutistan itseäni enemmän tuon halaukseen. Olen kaivannut tätä.

"Amelie...minulla oli asiaakin. Sinun täytyy elää. Rakas tyttöni. Ei ole aikasi vielä lähteä.

Me näemme vielä,mutta sinun pitää syödä,ettet kuihdu ja elää elämääsi. Sinusta tulee,jotain suurta.

Rakasta itseäsi. Se helpottaa vielä,mutta luota vain heihin. Olisin hätistänyt heidät pois,jos en hyväksyisi heitä. -Voit olla siitä varma",isäni sanoo naurahtaen.

"Mutta en halua takaisin. Haluan tulla mukaasi",mutisen katsoen tuota kyyneleet silmissäni.

"Amelie...me tapaamme vielä. Pidän siitä huolta. Menehän. He ovat jo huolissaan.",isäni sanoo ja rutistaa minua vielä kerran. Ennen kuin katoaa tuosta valo ovesta. Pimeys valtaa minut taas.

Ai...mutisen yrittäessäni avata silmiäni. Miksi ne ovat näin raskaat. Minne se keveys katosi? Tunnen itseni taas painavaksi. Raskaaksi.

Tunnen silittelyä oikeassa kädessäni. Joku pitää kädestäni kiinni ja piirtelee ympyröitä.

Irti minusta tahtoisin sihahtaa,mutta silmät saatuani auki vihdoin ja näköni palauduttua huomaan Ethanin. Miksi tuo on vierelläni? Hänhän vältteli minua. Huomasi, kuinka inhottava olen.

Käännän katseeni vasempaan käteen. Neula ja letku,joka johtaa tippa telineeseen.

"Amelie",kuulen murtuneen äänen oikealta puoleltani. Katson tuota silmiin. Niin?

"Mikä on vointi",tuo kysyy katsoen suoraan silmilleni.

Tunnen tuon käden poskellani.

Mhhm,mutisen.

"Kaikki on hyvin prinsessa.",tuo sanoo rauhoittavalla äänellä.

Tunnen kuinka kyynel vierähtää silmäkulmastani ja hän pyyhkäisee sen pois.

Siinä me kaksi. Minä...rikkinäinen sielu ruituneena makaan sängyssäni. Komean katseen alla. Hetkinen...komea...lopeta. Mutta tosiasiassa hän on yksi komein ihminen kenet olen nähnyt. Tuijotan tuon ruskeisiin silmiin. Ruskeisiin kihara hiuksiin. Tuon musta kaulus paita on rypyllä,mutta se ei tuota näytä kiinnostavan.

"Amelie..."

"Säikäytit minut pahimman kerran. Älä tee noin enää koskaan",tuo puhuu rykäisten loppua kohden kohentaen ääntään.